perjantai 3. lokakuuta 2014

Kapiokirstu

Alkuviikosta kävin kerhoilemassa ensimmäistä kertaa paikallisten nukkekotiharrastajien kanssa. Askartelimme kirjoja, taannoisella nukkekotikurssilla oppimallani tavalla. Vaikka mukava olisi oppia uusiakin asioita, täytyy myöntää, että kirjojen tekemiseen pitänee varata lukuisia iltoja ennen kuin hylly on täynnä. Lisäksi minikirjojen tekeminen on mukavaa. 

Tuo paikallinen kerho oli saanut taannoin materiaaleja kapiokirstujen tekemistä varten. Jonkun verran tarvikkeita oli jäänyt yli, joten sain myös vaneria, rimat, saranat ja muut minihelat mukaani. Muutama ilta siinä meni ennen kuin sormet syyhysivät liiaksi ja toimeen oli pakko tarttua. Ennen lakkausta kirstu näytti tältä. 


Kapiokirstu kuului entisaikaan avioitumisaikeissa olevien nuorten naisten varusteisiin osana myötäjäisiä. Joissakin taloissa kapioita ryhdyttiin tekemään heti tyttären synnyttyä, toisaalla morsian saattoi alkaa valmistella niitä kihlautumisensa jälkeen. Kapioihin kuului esimerkiksi nimikoituja liinavaatteita ja pyyhkeitä, jotka morsian otti käyttöön muutettuaan avioitumisen jälkeen uuteen kotiin. Kapioiden tuli riittää ehkä jopa loppuiäksi. Usein vanhoissa kapiokirstuissa näkee erilaisia ruusukuvioita, joiden henkeä myös tässä minikokoisessa kirstussa yritettiin hakea. Valitettavasti tämä on vielä tyhjä, joten pienet kapiot pitänee lisätä askartelulistalle, jotta tulee ihan aito kapiokirstu.

Maalaustaitoni ei ole kaksinen, eikä asiaa auttanut myöskään väärän kokoinen ja mallinen sivellin. Mutta kun itse tiedän kuvien kirstun kyljessä olevan ruusuja, ja olen tunnistavinani ne, lienee se riittävästi. Maalauksen jälkeen vielä lakkasin kirstun. Ohjeet tähän löytyvät Maria Malmströmin kirjasta Nukkekoti Väinölän Tapaan



Sain mukaani materiaalit myös viime vuoden seinäkalenteriin. Kyseessä oli Nukkekotiyhdistyksen tekemä ja kuvittama pieni kalenteri, jossa jokaisella sivulla oli erilainen kuva, eri tekijöiden nukkekodeista. Viimevuotinen kalenteri on aivan sopivan uusi tähän hämäläistaloon! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! :)