torstai 27. helmikuuta 2014

Vanhat ja uudet mekot

Viime viikonloppuna kävin ostoksilla Nanson myymälässä. Tarkoituksenani oli etsiä tunikan tyyppisiä paitoja kevääksi, mutta sopivan näköisiä ja kokoisia ei osunut silmiini. Sen sijaan mekkovalikoimasta löytyikin pari kotiin viemisiksi. Kivet-kuosin kaksikerroksinen mekko oli leikkaukseltaan aika jännä. Edestä mekko on ehkä hieman säkkimäinen, mutta päällimmäisessä kankaassa selässä oleva halkio selässä toimi jännästi. Pehmeä trikoo tuntui päällä erittäin mukavalta. Mekkoa voi hyvin pitää vaikka hellemekkona tai miksei jopa juhlavammassakin tilaisuudessa. 

 

Toisen löydöistä sain myöhäisenä ystävänpäivälahjana. Myyjältä mies sai myös kehut hienosta eleestä osallistua ostoksiin, vieläpä kalliimman mekon kohdalla. Taas sai olla ylypiä, ja ihan aiheesta.  Lahjamekkoni on uudistuotantoon otettu 60-luvun Revontuli-malliston Noitarumpu-mekko. Malliston markkinoijana ja kehittäjänä toimi Lenita Airisto. Glorian vuoden paras vintageblogi -ehdokkaanakin ollut ihastuttava "70-luvulta, päivää!" on kertonut  parissakin eri postauksessa tästä mekosta sekä Revontuli-sarjasta


Uskoisin että näistä jompikumpi saa toimia puvustuksenani seuraavaksi vaikkapa ystävien häissä, toukokuun alussa. Kaikkiin juhliin ei aina tule uusia vaatteita hankittua, mutta nyt on ainakin pari hyvää vaihtoehtoa ensi keväälle ja kesälle. 



Viimeaikaisissa menoissa olen melko usein turvautunut äitini vanhaan mekkoon. Punamustavalkoinen puuvillaihastus on kotimaisen Rissanen Oy:n vaatetetehtaan Lennart R -mallistoa, ehkä 60-70-luvulta. Edellä mainitsemassani vintageblogissa on kerrottu myös tämän tehtaan muista tuotteista, että alkuperästä. Tehtaan juuret johtavat Viipuriin ja sen jälkeen Länsi-Uudellemaalle, Pohjan kuntaan. Muuten kyseisestä valmistajasta tai sen tuotteista tuntuu löytyvän harmillisen vähän tietoa. 

Toinen äidiltä saatu mekko on myös kotimaista, Norlyn Oy:n tuotantoa. Tumman vihreä neulosmekko on melko ajaton, vaikka sekin lienee samaa aikakautta. Nykyään istuvan kotelomekon löytäminen kaupasta on todella vaikeaa, mutta nuo vanhat mitoitukset tuntuvat olevan lähes täydellisiä. Olen siis mitoitukseltani kenties muutaman kymmenen vuoden takaista standardia. Tai ehkäpä vain äitini tytär. 


Hillopurkit

Ensimmäisiä purkkeja, joita voin katsoa keräilleeni, ovat Arabian Tutti Frutti ja Pomona -sarjojen purnukat. Iloisen kirkkaat retrovärit tulevat näissä, kuten monissa muissakin kotini esineissä, hyvin esille. Muutamia vuosia sitten Arabia-buumin ollessa kovimmillaan, purkkien hinnat nousivat melko korkeiksi. Nyt on havaittavissa hintojen laskua, yleisen keräilyinnon kiinnittyessä tällä hetkellä ehkä enemmän emaliastioiden suuntaan. Pitäisi varmaankin tarttua tilaisuuteen ja lähteä metsästämään edullista Arabiaa. Keräilyni on kuitenkin luonteeltaan enemmänkin tilanteisiin tarttumista. Kun näen silmää miellyttävän astian tai asian, saatan sen hankkia, mikäli hintakin on siedettävä. Keräilyarvolla tai tuotteen kunnolla ei ole niinkään väliä, koska tarkoituksenani ei ole myydä tuotteita eteenpäin, vaan piristää omaa elinympäristöä. 


 Tutti Frutti -sarjan suunnittelijana on pääasiassa toiminut Ulla Procopé. Purkkeja on tehty vuodesta 1959 lähtien, ainakin vuoteen 1965 saakka. Samaa purkkimallia on valmistettu myös Pomona-sarjana 1970-luvun puoliväliin saakka. Purnukoita löytyy kahta eri kokoa. Niihin on myyty aikanaan myös irtokansia, jotka luonnollisesti nostavat myyntiarvoa hieman. Omat pienet Tutti Fruttini ovat vuosilta 1959-1965. Kuvioina niissä ovat vadelma, herukka, sekä kirsikka, joka on ollut käytössä lapsuudenkodissani ja kulkeutunut sittemmin sisareni keittiöstä lahjoituksena purkkikokoelmaani. 

Tutti Fruttia löytyy hyllystäni myös yksi suurempi purnukka, omenakuviolla. 


Siinä kun Tutti Frutti -purkin kylkeä koristaa yksittäinen, suurempi kuvio, kiertää Pomonassa toistuva kuvio purnukan ympäri. Pomonan kuvien suunnittelijana on pääasiallisesti toiminut Raija Uosikkinen, ja ne on valmistettu vuosina 1965-1973. Purkkihimon itsessäni synnytti aurinkoinen appelsiinikuvio, joka suorastaa huusi ostamaan. Sittemmin seuraan on liittynyt myös puolukka sekä arkikäytössä sokerikkona toimiva mansikka, joka on kuviona tuttu myös äitini soppakulhosta. 


Strawberry fields forever! 


tiistai 25. helmikuuta 2014

Retroilua

Hyvää huomenta! 

Herätessäni aamulla uusretroista lakanoista, pohdin kuinka paljon piristystä iloiset värit ja kuviot tuovat päivään. Viime vuonna Anttilat ja Citymarketit tarjosivat ihanan värikkäitä Pirta-lakanoita, joista meinasi retrohullu sisustaja vallan sokaistua. Tarttuihan sieltä mukaan muutaman vuoden tarpeet lakanoita, pakko myöntää. Pahaksi onneksi kodin karvapallot ovat kovin aktiivisia teroittamaan kynsiään petivaatteisiin, joten kuluva luonnonvarahan nämä tekstiilit toki ovat. 


Verrattaessa värimaailmaa oikeaan retroon, ollaan täysin samalla aaltopituudella. Siirtyessäni sängystä noustuani aamukahvin keittoon, jatkaa keittiön kahvipannurivistö samaa tyyliä. Pannut ovat peräisin aina 50-luvulta saakka, vanhimpana äitini ensimmäinen oma astia, 15-vuotislahjaksi saatu valkoinen emalipannu. Sama muotoilu toistuu Finelin 60-luvun punaisessa kahvipannussa, jonka sain yhdessä Finelin sinisen Pikku Pehtoorin kanssa tädiltäni. Molemmat kannut olisivat täysin käyttökelpoisia, toisin kuin valkoinen kahvipannu, joka on ahkerassa käytössä sakkautunut sisäpuolelta kalkkipitoisesta vedestä. Toistaiseksi en kuitenkaan ole käyttänyt näitä, koska käyttöpannukseni olen valjastanut uudemman teräspannun. 


 Käyttökunnossa ei myöskään ole toiselta tädiltä saamani keltainen Pehtoori, joka oli palvellut viime vuodet kastelukannuna hänen kesämökillään. Onnekseni tätini oli halukas luopumaan pannusta, ja näin tuokin keltainen kaunotar löysi tiensä lämmittämään mieltäni. Vaihtokaupassa tätini sai lämmikkeeksi kutomani villasukat. Hyvä, lämmin, hellä, on siis mieli jokaisen, ja pannuriviä katsoessa on itselläni joulu ainainen. ;)

Pehtoori ja Pikku Pehtoori ovat siis Finelin tuotantoa 50-luvun lopulta ja ne on suunnitellut Antti Nurmesniemi. Keskellä oleva punainen emaliastia on alkuperältään Puolassa valmistettu voisulakasari. Vaikka puolalainen emalituotanto on hinnaltaan murto-osan suomalaisesta, ei astioiden kauneus jää lainkaan kotimaisten varjoon. Värit ovat yhtälailla kirkkaita ja piristäviä. 

Näitä katsellen tämäkin päivä lähti käyntiin aurinkoisesti!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Testing, testing.

Mietin alunperin blogiin kirjoittamista sen takia, että olen niin harvoin oikean tietokoneen äärellä. Olin ymmärtänyt, ettei blogia voi kirjoittaa mobiilivehkeillä. Mutta kuinka mukavaa olikaan olla väärässä! Sen lisäksi, että tabletilla voi kirjoittaa selaimen kautta, löytyi hommaan myös oma sovellus. Niinpä latasin AppStoresta iPadiin Blogger-sovelluksen ja tässä sitä kirjoitellaan :-) Aina oppii uutta! 
 Hyvää alkavaa viikkoa!

perjantai 21. helmikuuta 2014

Pieni pala viikonloppua

Viikonloppu on alkamassa. 
Punainen jääkaappini on täynnä ruokaa.
Odottaen että vanhat ystävät saapuvat.


Ja saamme laittaa ihanan punaisen padan liedelle porisemaan!
Hyvää viikonloppua kaikille! 


torstai 20. helmikuuta 2014

Vierailija esittäytyy

Terve!

Kirjoitan ensimmäistä blogikirjoitustani, jännää! Lupauduin vierailevaksi kirjoittajaksi Tipin blogiin. Tipi on ystäväni ja meillä on paljon yhteistä ystävyyden lisäksi. Pidämme molemmat hirvittävän kovasti punaisesta, käsitöistä, retromeiningistä ja visuaalisuus on meille molemmille tärkeää. Itselläni yllä mainitut asiat ilmenee erilaisissa muodoissa. Kädentaidot ja näpertely purkautuu minusta ulos virkkaamalla, koruja tekemällä ja kynsien koristeluina. Myös kaikenlainen askartelu on mukavaa yhteistä tekemistä lapseni kanssa.

Punainen on yksi lempiväreistäni, joskaan välikausitakkia enempää sitä ei pukeutumisessa juuri huomaa. Kotonani sitä taas ei voi olla huomaamatta :) Suurimmat punaiset asiat kotonani on sohva ja keittiön kaappien ovet. Lupaan niitä täällä joskus esitellä. Sisustustyylini on varsin sekalainen ja värikäs. Siihen palaan myös tuonnempana. Ajattelin nimittäin aloittaa blogin nimen mukaisesti pienillä palasilla punaista.



Keittiössäni on siis punaiset kaapit ja sen myötä olen salakavalasti tullut hankkineeksi erilaisia punaisia tavaroita. Yllä lääkelaatikko, joka toimii sekalaisten tavaroiden säilytyspaikkana. Alla lääkekaappi, joka toimii - yllätys yllätys - lääkekaappina.


En ehkä muuten pitäisi keittiössäni näkyvällä paikalla peltistä käsipyyhetelinettä, mutta koska se on punainen, se on paraatipaikalla! Kätevä se on silloin, kun talouspaperi on loppu. Siis jos sinne on muistanut ostaa paperia :) Teline on aito 60-70-luvun tuote ja se löytyi iskemättömänä alkuperäisessä pahvilaatikossaan anoppini kotitalosta, kun sitä alettiin purkamaan. Helmi löytö!


Punainen munakello on tietysti itsestään selvä valinta keittiööni. Ja löytyypä kyökistä puhelinkoppikin. Siellä säilytän mm. pieniä peltirasioita, joista en ole raskinut luopua. Peltipurkkiharrastus ei ole ihan samalla tasolla kuin Tipillä, mutta viehätys purnukoihin on yksi yhdistävä tekijä lisää!



Ja koska ollaan punaisessa keittiössä, myös sammutuspeite saa reilusti olla näkyvillä, koska se niin hienosti sointuu väreihin :)

Toivottavasti ensikertalainen saa tämän postauksen julkaistua ongelmitta! Wish me luck!

Tervetuloa, Nemi!

Ilolla kerron nyt teille, että Pieni Punainen Blogi sai vierailevan kirjoittajan, joka kertoilee tulevaisuudessa pieniä paloja omasta punaisesta arjestaan. Punaisen sisustuksen, kokkailun ja valokuvailun lisäksi Nemi on myös melko taitava korujen ja kynsien tekijä. Maltan tuskin odottaa, että saamme tänne kuulumisia! 

Tervetuloa lämpimästi, Nemi! 

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Taulumaailmaa, osa 2.

Itse tehdyt maalaukset ja piirrokset sekä omat valokuvaotokset eivät ole ainoa keino saada uniikkia taidetta seinille. Myös vähemmän luovana päivänä voi saada aikaan kaikkea mukavaa, jossa lepuuttaa silmiään. Esimerkiksi Marimekon ja Vallilan kankaista löytyy itseäni houkuttavia kuoseja jatkuvasti. Miina Äkkijyrkän ihanat, kosteasilmäiset, lumoavan luonnolliset vasikat toimivat puukehikkoon pingotettuna olohuoneen katseenvangitsijana. Näin millä tahansa kauniilla kankailla voi luoda vaihtuvia tunnelmia ihan ITE! Ei tarvita muuta kuin vähän rimoja, liimaa, ruuveja ja niittipyssy. Ensin rimat liimattiin yhteen lapaliitoksella ja tämän varmistettiin kiinnityksen pitävyys ruuveilla.  Kehikon kulmiin ruuvattiin vinotuet, jonka jälkeen kangas pingotettiin ja nidottiin kireästi kehyksen ympärille. 


Melko paljon on tullut ripustettua myös erilaisiin kehyksiin laitettuja julisteita. Ihanat hedelmä- ja maustejulisteet jotka ostin Printempsin tavaratalosta Pariisista piristävät muutoinkin värikästä keittiötäni omalta osaltaan. Kun sopivia punaisia kehyksiä ei kaupasta juuri oikealla hetkellä löytynyt, ratkaisuna ripustusongelmaan maalasin perusvalkoiset kehykset punaisella Miranolilla. Lopputuloksena pirteät, kiiltävän punaiset kehykset. 



Hienoja sisustusjulisteita löytyy myös esimerkiksi elokuva-, teatteri- tai bändijulisteista. Kehystettyinä ja mahdollisesti rajattuina monesta ei arvaisi julisteen alkuperäistä tarkoitusta. Yläpuolella vasemmalla oleva juliste on Marko Haavisto & Poutahaukat -yhtyeen keikkajuliste. Loistava bändi, tyylikäs keikkajuliste. 

Pienempinä tauluina monenlaiset ihanat nostalgiakortit luovat myös tunnelmaa tai ottavat puhtaasti kantaa. Ajalta jolloin sensuuri oli jotain muuta kuin nykyään. Kuten ylhäällä oikeanpunaisessa kortissa on kannanotto esitetty.

Ehkäpä kaiken tämän jälkeen mieltänne voi askarruttaa, kuinka näin monenlaiset ja runsaslukuiset taulut sopivat yhteen kotiin. Omasta mielestäni hyvin. Kotini on ehkä hieman tilkkutäkki, mutta ainakin meille erittäin kotoisa. Yksityiskohtia täällä on paljon. Niistä tulette jatkossakin kuulemaan -paljon!




maanantai 17. helmikuuta 2014

Uniikit -ja ei niin uniikit tauluni

Muuttaessamme nykyiseen kotiimme, tuli talon mukana alkuperäinen pohjapiirustus sodanjälkeisiltä vuosilta. Käsin piirretty kuva oli mielestäni niin kovin hieno, että ensitöikseni kehystin sen ja ripustin seinälle. Keräilijäluonteena pidän kovasti ajatuksesta, että jokaisella tavaralla, asialla, henkilöllä ja rakennuksella on oma historiansa. Näidenkin seinien sisälle mahtuu monenlaista menneisyydestä, ja tämä historia jatkuu edelleen.



Omaa historiaansa ovat taloon tuoneet läheiseni, joiden taidetta seiniltäni löytyy. Kummipoikani on taiteillut kissataulun, jossa kummitädille myös pieni pala punaista, kuinkas muuten. Edesmennyt mummuni oli eläkepäivinään innokas maalari. Mummun lempikukat, keltaiset ruusut, muistuttavat menneistä muistoista. Oma äitini on myös erittäin taitava maalari, vaikka aikaa tälle harrastukselle on kaiken muun mielenkiintoisen puuhastelun ohessa käytettäväksi liian vähän. Silmänilona olevan taiteen lisäksi nautin siitä, että minulle rakkaat ihmiset ovat läsnä joka päivä myös sisustuksessani.


 

Oman kädenjälkeni olen tuonut seinille mm. valokuvauksen muodossa. Matkoilla otetut valokuvat muistuttavat paitsi mieleen painuneista paikoista ja hetkistä, ovat myöskin osa sisustusta. Miksi ostaa kaupasta tuntemattoman kuvaajan valokuvia paikoista joista ei ole itsellä mitään kokemusta, kun voi kehystää omat matkamuistonsa seinille… Kuten vaikka auringonlaskun Romanian Sighisoarasta.

 

Jaa että miksikö? No ehkäpä siksi, että valokuvataide oikein ammattilaisten ottamana on varsin hienoa. Eli jotta en ihan huijaisi, paljastan että seiniltäni löytyy paljon myös niitä kaupasta ostettuja, tuntemattomien valokuvaajien tauluja. Siitä yksinkertaisesta syystä, että ne ovat myös miellyttäneet silmääni. Haaveilen joku aamu pakenevani arkea minilomalle Eiffel-tornia kuvaavan taulun eteen, juoden café au lait'n ja tuntien korvissani ranskalaisten lokkien kirkunan. Haaveensa kullakin!

 

Neuleita

Vielä peruskouluikäisenä näytti vahvasti siltä, ettei minusta koskaan neulojaa tulisi. Löysän käsialan vuoksi ala-asteella tekemäni pikkutytön tossukat olivat reilusti liian suuret jopa papalleni. Jossain vaiheessa neuloosi kuitenkin vei voiton, ja olen löytänyt siitä itselleni oivan harrastuksen, joka lepuuttaa hermoja ja auttaa keskittymään. Kun perusneuleet alkoivat olla hanskassa, laajensin alaa hiljalleen villapaitoihin ja sitten erilaisiin kirjo- ja kuvioneuleisiin. Itse en keksi ideoita kovinkaan helpolla, mutta kauppojen neulelehdet toimivat oivana innoittajana tässä.


Neuloosistani ovat saaneet tuta myös lähimmäiseni. Toissa jouluna pehmeitä paketteja sai lähes jokainen kynnelle kykenevä paketinsaaja. Pehmeä pakettihan ei perinteisesti ole lasten keskuudessa se suosituin, mutta toivon saaneeni jaettua silti vähän lämmintä joulumieltä.

Näiden kuvassa olevien sukkien, lapasten, kaulurin sekä hartiahuivin ohjeet ovat kaikki kotoisin Novitan lehdistä, jotka ovat riittävän yksinkertaisia myös aloitteleville neulojille.Siksi itse suosin niitä. Käsialalleni helpoin lanka on Novitan 7 veljestä, jolla saan aikaiseksi suhteellisen siistiä jälkeä, tai ainakin sellaista jonka itse hyväksyn. Käsityöammattilaiset ovat asia erikseen... Toisaalta myös 100% villalanka, josta tein puna-mustat lapaset, oli myös miellyttävää kutoa, kun vauhtiin pääsi. Kyseessä oli kotimainen Pirkka-lanka, jota useimmat käsityökeskukset myyvät. 

Ainoana miinuksena kutomisesta (tai neulomisesta, riippuen murrealueesta) sanoisin, ettei se tällä vauhdilla leiville lyö. Kun vertaa lankahintoja ulkomailta tuotettuihin valmiisiin sukkiin, ei työlle jää paljoa arvoa. Eli vielä en täysipäiväiseksi käsityöläiseksi jää, vaikka ajatuksena keinutuolissa keinuttelu, kissa sylissä, sukkaa kutoen, ei vaikuttaisi lainkaan hullummalta. 



sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Macaron-leivokset

Blogin ensimmäinen viikonloppu alkaa olla pulkassa. Kerrottavaa olisi vaikka kuinka, mutta pitänee opetella maltilliseksi ja kertoa tarinoita ajan mittaan. Tämä kuvaa hyvin sitä, millainen kirjoittaja on kyseessä. Innostunut, pirskahteleva, värejä rakastava, monesta kiinnostunut, vähän kaikessa sähläävä. Mitä vielä…? 

Kun innostun jostain, on vaikea pitää jalat maassa. Näin kävi viimeksi ostaessani kirjan Macaron-leivoksista. Kirjassa on reilusti ohjeita erimakuisten ja -väristen mantelimarenkileivosten tekoon. 


Suussasulavimmat macaronit olen nauttinut Pariisin Avenue des Champs-Elysées'llä sijaitsevassa Ladurée-kahvilassa, joka on käsite omalla alallaan. Kahvilaan mennessäni kymmenet ihmiset jonottivat kahvilan konditoriopuolelle ostamaan mukaansa vietäväksi macaroneja. Myös kahvilaan piti jonotella hetken, ennen kuin pääsimme nauttimaan kiireettömästä ilmapiiristä leivosten parissa. 

Macaronit ovat pieniä leivonnaisia, joissa kahden mantelimarenkikiekon väliin on lisätty maustettu täyte. Kiekot valmistetaan munanvalkuaisesta, tomusokerista, mantelijauheesta ja hienosta sokerista. Riippuen halutusta mausta, lisätään taikinaan mausteita ja yleensä myös elintarvikeväriä, jolla saadaan aikaan pastellimaisen houkutteleva leivos. 


No kun kirja oli hankittu, niin olihan niitä eri makuja toki kokeiltava. Yhdestä taikinasta tulee 16 leivosta, joten leivottuani toistakymmentä eri makuvaihtoehtoa, oli pakastimessa melko paljon tomusokeria macaronien muodossa. Sokerihumalaltakaan ei voinut välttyä, sillä olihan niitä välttämätöntä toki maistella. Omiksi suosikeikseni valikoituivat pistaasi, kookos-ananas, banaani-kinuski, sitruuna ja ruusu. Muutama maku toki on vielä kokeilematta -kunnes pääsen toiselle kierrokselle, parantamaan taitojani macaron-leipurina edelleen. 



Matkalla Euroopassa, Pariisi

Keräilykärpäsen pureman lisäksi kärsin myös kroonisesta matkakuumeesta. Nautin matkakertomusten lueskelusta ja muistakin matkailuun liittyvistä kirjoista ja lehdistä. Matkailijana olen tyypiltäni ehkä kuvailtavissa parhaiten ahmijaksi, tai tutkimusmatkailijaksi. Pitkään nukkuminen ja paikallaan pysyminen ovat myrkkyä, tahdon nähdä lomani aikana niin paljon kuin vain mahdollista. Lähestulkoon parasta matkailussa on -itse matkalla olon lisäksi- matkan suunnittelu. Aikataulutus, kohteeseen tutustuminen, lentojen, junien, ja hotellien varailu. Matkalla vaanivista uhkista olenkin odotellut jonain päivänä sairastuvani Stendhalin syndroomaan, joskin laajennettuna taiteen lisäksi kaikkeen uuden ja ihmeellisen kokemiseen. Sitä siis odotellessa… 

Eräs kestosuosikkini kaupunkikohteista on Pariisi. Olen vieraillut tähän mennessä kaupungissa kolme kertaa, joskin uskoisin vierailuita tulevan vielä lisää. Kaupungin Art Nouveau-henkinen kauneus, sofistikoitunut ilmapiiri ja pittoreskius luovat oman hurmionsa.


Eniten nautin kävelystä Montmartren kapeilla kujilla, jotka tosin pahimpina turistikausina ovat pääväyliensä osalta melko ahtaita. Turistikaupat tarjoavat Pariisiin hurmaantuneille turisteille sitä krääsää, joka uppoaa vintageen hurahtaneille, "aitoa Pariisia" etsiville. Myönnän, tämä harha uppoaa aivan täysillä myös minuun!


Pariisin lumo on kestänyt kautta vuosisatojen. Toisen maailmansodan loppuvaiheissa Hitler antoi käskyn tuhota Pariisi. Kaikeksi onneksi Jalkaväenkenraali Dietrich von Choltitz uhmasi käskyä ja jätti tämän tekemättä. Kauhulla voimme vain ajatella miltä Pariisi nyt näyttäisi, mikäli olisi kokenut Berliinin kohtalon, ja joutunut luopumaan historiallisista rakennuksistaan. 

Toinen olennaisesti Pariisin silhuettiin vaikuttava päätös oli säilyttää Pariisin vuoden 1889 maailmannäyttelyä varten väliaikaiseksi rakennettu Eiffel-torni. Tämä Gustave Eiffelin suunnittelema siro rautarouva on jakanut koko ikänsä mielipiteitä, mutta saanut onneksi säilyttää päänsä. Tämä siis henkilökohtaisena mielipiteenäni. Itse olen jaksanut jonottaa muiden turistien kanssa kahteen otteeseen pääsyä torniin, käyden aina huipulla saakka, polvet tutisten. Hauskana muistona mainittakoon, että kun satojen muiden turistien kanssa tärisin verkolla aidatulla näköalatasanteella, puristaen kaidetta rystyset valkoisena, teki antenniasentaja kaikessa rauhassa asennustöitä vaijereitten varassa päittemme yläpuolella. Kaikista ei vain ole korkeiden paikkojen valloittajiksi.


Lämpimin mielin ja sydämin voin suositella kaikille käyntiä tässä ihastuttavassa valojen kaupungissa.



lauantai 15. helmikuuta 2014

Purkit ja purnukat, osa 2

Kuten jo kerroin, löytyy purkkikasastani purkkeja joka lähtöön. Muutamasta hieman enemmän. 

Pauligin Juhla Mokan keräilypurkkeja on tullut vuodesta 2008 lähtien yksi joka vuosi. Itseltäni noista purkeista löytyvät ne, jotka olen saanut lahjaksi tai silmää miellyttäneet, jotka olen itse hankkinut. Kuudesta kahvipurkista hyllyyni on päätynyt siis neljä kappaletta, joista tässä kuvassa näkyvät Sannojen (Annukka 2009 ja Mander 2010) suunnittelun tulokset. Valkoisella pohjalla olevat punaiset kuviot ovat Sanna Annukan käsialaa, "Rakkaita kotimuistoja Suomesta". Sanna Manderin suunnittelua taas on vieressä oleva turkoosinsävyinen purkki, "Kesäiset kahvihetket puutarhassa". Lisää tietoa kyseisistä kahvipurkeista löydät Pauligin sivuilta. 


Ulkomaan retkiltä mukaani ovat tarttuneet iloisen keltainen Banania-kaakaopurkki Pariisista ja valkopohjainen La Lidia-paprikajauhepurkki Espanjasta. Kaakaopurkissa ei koskaan kaakaota ole ollutkaan, mutta paprika on jo käytetty ruoanlaittoon.

Pariisin kaakaopurkin löysin hurmaavasta kauppakäytävästä. Katetut kauppakäytävät ovat sateisena päivänä kuin luotuja turisteille, jotka laahustavat ahmien ilmapiiriä, vailla päämäärää. Matkallani kymmenkunta vuotta sitten oikaisimme usein yhden niistä, Passage Jouffroyn lävitse. Käytävän varrella olleen liikkeen ikkunasta iloiset kasvot aurinkoisen keltaisesta peltipurkista katsoivat joka kerta houkuttelevasti. Ja niinhän tuo purkki piti saada mukaan vielä lähtöpäivän aamuna.

Lapsuusmuistot kulkevat mukanani punaisessa teerasiassa, jossa mummoni säilytti nappeja. Sekä lapsuuskodistani mukanani tulleissa kultaisessa tai vihreässä teerasiassa, kuin myös kahdessa vanhassa Pauligin kahvipurkissa. Pussikahvi on peräisin äitini poikamiestyttöboxista 60-luvulta. Löytyypä sieltä vielä ehdat kahvinpavutkin sisältä.


Emaliastioista ovat nykyään monet muutkin hullaantuneet, niin hurjia hintoja kirppiksillä näkee. Itselleni astioissa ei ole tärkeintä käyttökelpoisuus, koska ruoanlaittoon kelpaavia astioita omistan kyllä nytkin jo mukavasti. Vaan se visuaalisuus. Kuvassa näkyvät Esteri Tomulan Vegeta-kasari ja keltainen kattila ovat niitä "hulluja" hankintojani, joissa on pohja puhki. Mutta hyllyllä seistessä tämä ei haittaa. Siellä ne silmiäni hivelevät. Punainen kattila on syntymäpäivälahja äidiltäni. Kattila tarttui matkaan yhteisen harrastuksemme, antiikkimessuilla haaveilun lomassa. Punainen kahvipannu taas tuli lahjana tädiltäni, jolla ei pannulle ollut enää käyttöä omassa kodissaan. Molemmat punaiset ovat täysin käyttökelpoisia.

Kaikki neljä edellä esiteltyä emaliastiaa ovat Wärtsilä-konserniin kuuluneen Arabian Järvenpään emalitehtaan tuotantoa. Tunnettu tuotemerkki joka kaikkia yhdistää on Finel. Viisi kirjainta jotka nykyään ovat arvossaan. Villitysten tullessa ja mennessä odotan kuitenkin aikaa, jolloin emalin myyntihinta taas laskee. Näin ovat suhdanteet aina ennenkin vaihdelleet, ja näin tulevat vaihtelut edelleen jatkumaan.



Purkit ja purnukat

Eräs intohimoni ovat vanhat purkit, purnukat ja muut astiat. Peltisiä, emalisia, valurautaisia tai posliinisia, materiaalista viis, kunhan väriä ja piristystä löytyy. Antiikkimessuilla ja nettihuutokaupoissa etenkin emali on viime vuosina nostanut hintaansa, ja osa ihanuuksista menee lujaa vauhtia ohi. Sitä lottovoittoa odotellessa... Vaikka kotona tilaa yllinkyllin keskiverron onkin, on tila välillä kortilla kun yritän pärjätä hamstraukseni kanssa. Vielä en kuitenkaan ole joutunut asettamaan itselleni ostorajoituksia. Rahapussissani majaileva Matti hoitaa tämän asian puolestani.


Kuvan purkit ovat laidasta laitaan. Uusia, vanhoja, kotimaisia, matkamuistoja muilta mailta, käyttökelpoisia, puhki ruostuneita. Ainoa rajoittava tekijä on siinä mikä silmää miellyttää. Näitä katsellessa silmä lepää!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Kirjoja ahmien...

Kirjahyllyt ovat herkullisia! Mitä täydempiä, sen parempia!
Lukeminen itsessään on nautinto, kun kohdalle osuu oikein hyvä romaani. Tietokirjoja lukiessa voi edetä selaillen, katsella kuvia ja nauttia parhaat palat.

Kirjahyllyt ovat itsessään myös visuaalisia nautintoja. Kirjojen järjestely rentouttaa stressiä parhaimmillaan, kun toimeen oikein uppoutuu. Toiset järjestelevät kirjansa aakkosittain, toiset värien mukaan, sisustuslehdet kehottavat ryhmittelemään myös koon mukaan...

Toisinaan täyteen ahdettu kirjahylly suorastaan imaisee luokseen. Kirjahyllyn kätköistä löytyy aina uusia aarteita, kirjoja jotka oli ehtinyt unohtaa tai joiden olemassaolosta ei ollut edes tietoinen.

Lukeminen kannattaa aina!

Pieni Pala Punaista ystävänpäivänä

Hyvää ystävänpäivää -vaikken sitä vietäkään. Kuitenkin ystävät ovat tärkeitä vuoden jokaisena päivänä. Mutta mikä olisikaan sopivampi päivä perustaa Pieni Punainen Blogi kuin tämä! 


Koko elämäni on täynnä pieniä piristäviä paloja -lähinnä punaisia! Siitä myös nimi. 

Punainen väri yhdistetään usein intohimoon, iloon, voimaan, rakkauteen… Tai kun halutaan herättää huomiota! Tämä punainen ei viittaa aatteisiin, kauas niistä.


Tahdon välittää positiivisia ajatuksia, paloja kotini sisustuksesta, kauniista tavaroista, matkailusta, käsitöistä, taiteista, ruoanlaitosta, kaikesta minulle tärkeästä! 

Tervetuloa mukaan punaiselle matkalle!