Uusi pienenpieni palanen punaista

Täällä sitä ollaan ja pohditaan uusia blogitekstejä, vaikkei mitään ole pitkiin aikoihin kuulunutkaan. Päivät kuluvat ihastellen puutarhassa nousevia kukkia, viimeisimpinä hullaannuin kaksivärisistä tulppaaneista, joiden olemassaoloa en edes muistanut. Pääsiäisen ja joulun tunnelmakuvat ja ruokamuistelot odottavat kirjoittamista. Nukkekotiin on tullut tehtyä uusia sisuksia. 

Ja sitten se tärkein. Meidän perheen uusin pieni pala punaista. Pikkuhippimme. Neiti tammikuu. 

Elämä on ihanaa!

Värihaaste, Tipin keltainen. Ihana, ihana, ihana keltainen! (osa 5/5)

Niin paljon olen viime teksteissäni ja sitä aiemmissa kirjoittanut keltaisesta, ettei kenellekään tullut varmaankaan yllätyksenä värihaasteen viimeisen värini olevan juuri se. 

Innostus keltaiseen lienee peräisin joko geeneistä tai varhaisesta lapsuudestani. Tai sitten molemmista. Tummatukkaisina niin minä, äitini kuin isoäitinikin olemme olleet suuria keltaisen ystäviä. Aina ilon kuin surunkin hetkellä. 

Murtuneen käteni suojana olleen kipsin peittona toimi keltainen side. Mummuni hautajaiskukkina oli keltaisia ruusuja. Onpa minut vihitty keltaisessa mekossa sekä keltaisissa kengissä. Kengät olivat äitini vanhat ja käytetty niin ikään silloin kun vanhempani vihittiin. 

Keltaisissa kengissä kuljen myös arkena. Toisinaan kädestäni saattaa löytyä keltainen muovipussi, jonka pyydän aina kun kyseisessä kahvilassa asioin. Tarvitsin sitä taikka en. Värin houkutus on vain liian suuri...

Keittiössäni punnitaan keltaisella keittiövaa'alla. Keltaisten verhojen alla. Smoothiet tehdään keltaisella blenderillä. Pääsiäinen vasta juhlaa on, kun kaupat ovat täynnä keltaisia kukkia. 

Ja illan päätteeksi päät painetaan keltakuvioiseen tyynyyn, kun sukelletaan keltaisten lakanoiden väliin. 

Pitkäperjantai

Pääsiäinen on jälleen lähtenyt käyntiin perinteisin menoin. Kiirastorstaina kävimme hakemassa kotimaista lampaanlihaa läheisestä tilapuodista ja muitankin pääsiäisherkkuja ruokakaupasta. Illalla tein taas pashan, saman ohjeen mukaan kuin aina ennenkin. Tai niin ainakin luulin. Vaan tänään mennessäni jääkaapille, eilen ostamani maitorahkapurkki näytti olevan hyllyllä edelleen. Voi harmi! No, tänä vuonna sitten söimme hieman vähempirahkaista, kovasti voilta maistuvaa pashaa. Joka itseasiassa oli kyllä ihan maistuvaa. 

Muutoin ruokalista noudatteli perinteisiä osia. Kananmunat värjäsin jälleen sipulinkuorilla ja servettejä oli vielä jäljellä viime vuoden Puolan reissulta. Niissä komeili korea kukko. Etsin kaapinpohjalta kaikki kellertävät astiani, joihin katoin tarjottavat. Aterimina olivat käytössä ensimmäistä kertaa mummuni ja pappani vuonna 1938 häälahjaksi saamat, oranssia luuta olevat haarukat ja veitset. Nämä ovat aarteeni. 

Kaikenkaikkiaan pääsiäinen on alkanut muodostua joulun ohella lempijuhlapyhäkseni. Vaikka pitkäperjantaita tulisi viettää hartaudella, en malta olla täyttämättä kotia väreillä… Pääsiäispyhät menevät kuitenkin niin nopeasti ohitse. 

Takan rakentamisen ja remonttipölyn vuoksi meillä viime joulu vietettiin minimikoristeluin. Niinpä pääsiäisenä oli pakko saada tiput vapauteen. Rairuohoa tai ohraa en ehtinyt kasvattaa ajoissa, mutta kylläpä nuo keltaiset kaverit tepastelevat tyytyväisinä ihan lipastonkin päällä. 

Myös virkatut tipuni pääsivät pöytään, kunniapaikalle radion viereen. Vielä kissamme eivät ole huomanneet näitä kavereita, joita kuskailivat viime pääsiäisenä ympäri huushollia. Mutta eiköhän tämäkin asia ehdi korjaantua. Pyhät jatkuvat vielä… ;) 

Mukavaa pääsiäistä kaikille lukijoille! 

-Tipi-

Keltaista

Viime päivinä olen ollut keväthuuman kourissa. Tiedättekö mistä sen tietää? Joka kevät koittaa se hetki, kun kaikki keltainen iskee verkkokalvon läpi tajuntaan, ja on vain pakko saada. Ensimmäinen tapaus osuu viime viikonlopulle, kun kävin kenkäkaupassa etsimässä uusia työkenkiä. Onnekseni ne löytyivätkin helposti, mutta sitten matkalla kassalle SE iski. 

Näin ne. Keltaiset tennarit! Olen aina ihmetellyt tuota etenkin teini-ikäisten suosimaa merkkiä, joka on mielestäni ylihinnoiteltu rankasti. Mutta kas, kun merkkiä valmistetaan keltaiset tennarit, tämä täti puskee kuin raivohärkä hyllylle. Ohi kaikkien muiden nuorten, hullaantuneena ostamaan itselleen kevätkengät. Oi iloa, oi valoa! 

Toisen tapauksen päävastuun kantaa entinen työkollegani, joka käväisi päivänä eräänä kahvittelemassa. Mukanaan hän toi ihanan keltaisen kevätkukan. Asettelin sen pöydälle, keltaisen lampun vierelle, tuottamaan iloa ja valoa huusholliimme. 

Ja sitten se kolmas tapaus. Kiirehtiessäni työpäivän jälkeen junalle, käväisin hakemassa matkaevääksi aseman kahvilasta täytetyn patongin. Matkaa junalaiturille oli vain muutamia kymmeniä metrejä, joten olisinhan minä voinut kantaa patonkini hyvin kädessäkin. Mutta kuinkas sitten kävikään. Verkkokalvoilleni piirtyi pöydällä lojuva kahvilan ihanan keltainen muovipussi samanaikaisesti kysymyksen kanssa, "tahdotteko patongin pieneen pussiin". Voi kyllä, kyllä minä tahdon. Muovipussin. Sen keltaisen! Tätäkö se keltatauti parhaimmillaan on…?