Hiihtäjät

Viime kesä oli helteinen, liiaksikin. 

Toissa talvi taas vähäluminen. 

Nyt olen nauttinut sitä suuremmalla syyllä hiihtämisestä. 

Oi, ihana talvi, ole täällä vielä pitkään! 

-Tipi-

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun hanki on hohtava alla,

kun taivas kirkasna kaareutuu -

mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu

tuul’ ulvovi, polku on ummessa

ja tuisku on taivahalla.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun ystävä häll’ on myötä,

kun latu on aukaistu edessään -

mut parempi hiihdellä yksinään,

tiens’ itse aukaista itselleen

ja yksin uhmata yötä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun tietty on matkan määrä,

kun liesi viittovi lämpöinen, -

mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,

joka outoja onnen vaiheita käy

eikä tiedä, miss’ oikea, väärä.

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun riemu on rinnassansa,

kun toivo säihkyvi soihtuna yöss’ -

mut käypä se laatuun hiihtää myös

hiki otsalla, suurissa suruissa

ja kuolema kupeellansa.

Eino Leino

Valoa, valoa, valoa!

   

Kovalla pakkasella jääkukkia syntyy lyhtyjen laseihin. Talvi näyttäytyy mitä kauneimmillaan. Kynttilän valon siivilöityminen korostaa entisestään luonnon omaa kauneutta. Olen hurahtanut lyhtyihin ja kynttilöihin jo aikapäiviä sitten. Aivan liiaksi. Taannoin sytytellessäni pihalyhtyjä, huomasin niiden lukumäärän olevan melkoinen. Jättimäinen tuikkukynttiläpakkaus hupeni sytytyskierroksen aikana puoleen. 

 

Sama massalyhtyily jatkuu sisätiloissa. Löytyy aromikulhollisia, korkeajalkaisia, suljettuja lyhtyjä, tuikuille, pöytäkynttilöille... Lähestulkoon joka lähtöön omansa. Voisi kuvitella, että lyhtykiintiöni täyttyisi joskus. Vaan ei. Yhä edelleen juutun kauppareissulla lyhtyhyllyn vierelle, ne kun ovat niin kauniita....

Valoa pimeyteen

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun menivät haukkumaan kylmää, märkää ja pimeää vuodenaikaa. Jaa ketkä? Ihmiset viereisissä pöydissä kahvilassa. Ihmiset viereisillä pukukopeilla kuntosalilla. Ihmiset viereisillä penkeillä julkisissa kulkuvälineissä. Ihmiset viereisillä kassoilla kaupoissa. Tuntuu että marraskuussa kaikilla on oikeus leimata säätila aivan kamalaksi. Ja kuulemma kaikkia vielä väsyttää. 

En valita. Mielessäni ovat vielä viime kesän huippuhelteet, kun oma oloni oli kamala. Mitään en jaksanut. Päätä särki, olo oli paha. Nukkumisestakaan ei tahtonut tulla mitään. Kaikki energia meni riittävän juomisen miettimiseen ja siihen, että keskityin hengittämään niin kevyesti kuin pystyin. Varoin mainitsemasta helteen kielteisyydestä, siitä sai näpeilleen nopeammin kuin arvasikaan. "Ei saa valittaa! Nyt nautitaan!" Se oli se heinäkuun mantra. Ei nautituttanut. 

 

Nyt nautin. Laitan kynttilät palamaan. Valaisen kodin. Käperryn viltin alle. Käyn lenkillä kun räntää vihmoo naamalle. Sateenpitävässä kevyttoppa-asussa, totta kai. Kotona odottaa lämmin sauna. En valita, koska olo on hyvä. Nautin totta tosiaan, ja aidosti. Kanssani nauttii Sammallampaan ihana, huopainen kettukuuleri. 

Hiljalleen myös jouluvaloja lienee sallittua sytytellä. Osa kodissamme olevista valoista on tosin paikoillaan läpi vuoden, kuten nämä samassa hyllyssä kettukuulerin kanssa lasikuutiossa olevat punaisin helmin koristellut led-valot. 

Jouluvaloja edeltävät vuosikalenterissani joululauluharjoitukset. Jo aikaisin syksystä harjoitukset käynnistyvät, jotta kaikki olisi valmista joulunajan konserteissa. Eilen illalla olin laulelemassa jo ensimmäisissä pikkujouluissa, ja sesonkia riittää vielä yli kuukausi tästä eteenpäin. Kaltaiselleni jouluihmiselle tämä ei kuitenkaan tee pahaa. Lämpöä, valoa, tuoksuja, tunnelmaa. Niitä mahtuu loppuvuoteen yllin kyllin.