Joulu juhlista jaloin, pääsiäisestä ei päivääkään

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, rästissä on niin paljon kerrottavaa etten tiedä mistä aloittaa. Teenpä sen siis menneistä juhlapyhistä. 

Olen ollut aina juhlapyhäihminen, kuten olen kertonutkin. Nautin suunnattomasti siitä, että saan rauhoittua kotiin viettämään pyhiä rakkaiden ihmisten parissa ja syömään hyvin. Joulu meni tänä vuonna hieman poikkeuksellisissa merkeissä, kun jännitimme uuden tulokkaan saapumista. Toimme sisälle kuusen jo hyvissä ajoin, jos vaikka kävisikin niin että lähtö sairaalaan tulisi ennen aikojaan. Eipä tullut. Uusi tulokas säästi ensiesiintymisensä tämän vuoden puolelle. 

Kuusesta en raaskinut kuitenkaan luopua aikanaan, joten meillä kerättiin neulasia sukanpohjista vielä kauan loppiaisenkin jälkeen. Tehokkaasta neulasten levityksestä vastasivat omalta osaltaan nelijalkaiset perheenjäsenemme...

Pääsiäiseen valmistauduin hieman paremmin. Menimme hyvin pitkälti samalla kaavalla aterian suhteen kuin aiempinakin vuosina. Karitsanviulua ja minttuhyytelöä, yrttiperunoita, fetasalaattia, sienisalaattia, sipulinkuorilla värjättyjä kananmunia. Poikkeuksellisesti juhlapöytää täydensi tänä vuonna myös herkullinen savustettu kalkkunankoipi.

Makeita herkkupaloja olivat puolestaan pashan lisäksi leivonnaiset. Sitruunainen marenkipiirakka sekä persikkatorttu. Jälkimmäinen tosin ei onnistunut aivan suunnitellusti; kaupan kurpitsasoseen sijaan käytin itse tehtyä versiota, jonka etikkapitoisuus pääsi paistamisen yhteydessä yllättämään. No, kyllä tuo silti saatiin syötyä.

Pashan ja marenkipiiraan ohjeet olenkin jo kertonut aiemmin, mutta persikkatortusta en muista maininneeni. Tässäpä siis resepti. 

Persikkatorttu

Pohjaksi murotaikina:

1 dl sokeria

200 g voita

4,5 dl vehnäjauhoja

1 kananmuna

Täytteeksi "rahka":

hieman kurpitsasosetta

1 tlk kermaviiliä

0,5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

1 tlk säilykepersikoita (joista osa soseutetaan täytteeseen, osa koristeeksi päälle)

Bon appétit! (ja parempaa onnea sen persikkatortun kanssa, joka myös minulta yleensä onnistuu…)

Koukussa kalastusohjelmaan

Osa eläimistä ei näe televisiokuvaa. Osa taas katselee ohjelmia sitäkin suuremmalla antaumuksella. Taannoin Avara Luonto esitti jotakin kalaohjelmaa. Meillä jakso herätti suuria tunteita. Paikallaan oli vaikea pysyä, kun tv tuotti ihastuttavaa kuva- ja äänimateriaalia meren pohjasta. 

Kevätväsymystä

Kevätaurinko on paistanut koko viikon. Kissoja se tuntuu hellineen. Minua ei. Pitkän harmaan talven jälkeen aurinko tuo esiin taas sen muiston, jota en olisi kaivannut. Migreeni. Karvaiset kaverimme taas hakeutuvat paikkaan, jossa aurinko lämmittää. Itse olen työskennellyt verhot kiinni ja kulkenut ulkona aurinkolasit päässä. Ja sitten se kamala väsymys... Toiset väsyvät syyspimeällä, minä keväällä. Voisin nukkua kellon ympäri aivan helposti.

 Olen syntynyt keväällä. Usein syntymäpäiväni ovat osuneet pääsiäisen nurkille. Tänä vuonna pääsiäinen on aikaisessa, ja omat juhlani ovat vasta myöhemmin. Pääsiäinen on eräs lempijuhlapyhistäni, kuten aiemmissa kirjoituksissa olen ehkä jo antanut ymmärtää. Muutama viikko sitten huomasin ensimmäisten pääsiäiskukkien ja -koristeiden saapuneen kauppoihin. Se sai mielen virkistymään ja energian virtaamaan. Hetkellisesti. Kunnes auringonpaiste tuli ja väsytti taasen. Mutta ajatus pääsiäisestä piristää. Sieltä se tulee. Ihana, keltainen pääsiäinen.

Eläinten joulu

 Lupailin alustavasti Facebook-sivuilla kirjoittelevani Teille mahdollisesti jo ennen joulua. Vaan lupaukseksi se jäi. Valitettavasti. Blogi on ollut mielessäni joka päivä, mutta kiireisen loppuvuoden vuoksi en ole ehtinyt kirjotella. Joulun puolestani otin täysin laiskottelun kannalta. Tuntematta sen suurempia tunnontuskia. 

Odotellessanne uusia tekstejä, voin vinkata hieman, kuinka meillä päin eläimet viettävät laiskaa sunnuntaita. Saimme koko porukalla joululahjaksi talipalloja. Mikä voisikaan olla riemuisampaa kissoille, kuin katsella (ja hieman jännittää) kun talitiaiset ovat lasin toisella puolella pallon kimpussa. Ihmiset saavat sitten hymyillen seurata kahta tärisevää kissaa. Toisesta ikkunasta kissat katselevat tirppojen kahvilaa. Samalla tavoin täristen.  Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

Rymsteerasin

Tarkoituksenani oli lomailla koko lokakuu ennen kuin siirryn uusien haasteiden pariin. Kummasti tuntuu kuitenkin olevan jotain projektia kesken aina kun yhden valmiiksi saa... Tällä kertaa vuorossa olisi työhuoneen rymsteeraus. 

 

Tämä huone kodissamme, jota yleisesti kirjastoksikin kutsumme, on viime aikoina kerännyt kosolti uutta tavaraa. Ensin aloittelin täällä nukkekotiprojektia, jonka jälkeen päädyin sisustamaan huoneesta myös työpistettä itselleni. Alunperin huoneessa oli pieni tietokonepöytä, jonka äärellä maksoimme laskuja, surffasimme netissä, tai mitä nyt kotona koneella puuhailtiinkaan. Nyt eteeni tuli kuitenkin tarve saada enemmän tilaa työn tekemiseen, sekä paperien ja mappien säilytykseen. Eräänä vaihtoehtona olisi ollut sisustaa yläkerran vierashuone kokonaan tähän tarkoitukseen, mutta jotenkin mukavammalta tuntui siirtää työntekomahdollisuus kirjastoon. Niinpä päätin luopua vanhasta tietokonepöydästä ja hankkia sen tilalle piironkimallisen kirjoituspöydän. Näin työpisteen voi myös sulkea silloin kun ei ole ajankohtaista työskennellä. Vertaillessani netistä erimallisia piironkeja, voiton vei IKEA:n Hemnes-sarjan kirjoituslipasto. Tässä mitat sopivat täydellisesti tarpeeseeni, eivätkä sievä ulkonäkö ja edullinen hintatasokaan ole pahitteeksi. Työtuolistakin on päässäni jo ajatus, mutta sen hankintaa täytyy vielä pohtia perusteellisesti. Vihjeenä haaveistani voin kertoa, että edullinen hintataso ei haluamassani mallissa liene mahdollista, vaan ulkonäkö noussee ykkösprioriteeksi, mikä aiheuttaakin sitä pohdintatarvetta...

 

Tämä huone alkaakin olla jo todella täynnä tavaraa. Miksikään kaunistukseksi ei voida laskea kirjoituspiirongin päästä löytyvää nukkekotiaskartelupakkia, mutta kätevä se on! Niinikään piirongin toiselta puolelta löytyy tarvikelipasto täynnä erilaisia rakennustarvikkeita.Viimeisin hankintani pieniin töihin oli pinkki työkalupakki, joka ilmeisesti on suunniteltu naisten työntekoon. Itse miehisellä alalla työskentelevänä olen aina katsellut alta kulmien tätä kauppojen lady-rakennustarvikevalikoimaa, mutta nukkekotoiluun nuo työkalut ovat sopivan pieniä. Tässä yhteydessä täytyy tosin mainita, etteivät kaikki nukkekotoilijat ole naisia, vaan mukana on myös raavaita miehiä. Kyseinen harrastus on alkanut kiinnostaa sen verran kanssani asustelevaa herraa, että kenties kohta saan hänestä kaverin rakennuspuuhiin...

Myös taloutemme toinen herra, se karvaisempi kaveri, on kovasti kiinnostunut kaikesta askarteluun liittyvästä. Valitettavasti hänen apunsa on kerta toisensa jälkeen torjuttu, sillä olen kokenut sen enemmän haitaksi... Pahoitteluni hänelle jälleen kerran kivojen puuhien kieltämisestä. Ei ole helppoa olla kissa.

Värikästä vaihtelua

Kovasti hiljaista on blogirintamalla ollut. Siihen on syynsä. Ennen juhannusta onnistuin hankkimaan pitkän vapaan, töihin menen vasta kesäloman jälkeen elo-syyskuun vaihteessa. Alkukesän lepuuttelenkin vain sairaslomalla. Kipsi kädessäni häiritsee hieman kirjoitusta, mutta muutoin se ei mieltä lannista.

Jollei koskaan tekisi mitään, sattuisi ja tapahtuisi paljon vähemmän. Kuinka tylsää tuolloin olisikaan! Nyt viimeksi sattuneen tapauksen vuoksi oikean käteni kaksi sormea murtuivat ja sain pirteän paketin. Vaihtelu virkistää ja eri väreillä voi mukavasti piristää pukeutumista. Kissat nauttivat emännän käteen integroidusta raapimispuusta. Parin viikon päästä toivon pääseväni takaisin kirjoittelemaan, josko kipsistä voitaisiin tuolloin luopua. Siihen saakka loikoilen ja köllöttelen, nautin palvelusta. 

ps. ne itseltäni kesken jääneet klapitalkootkin saatiin kunnialla loppuun, vaikka poistuinkin paikalta kesken kaiken paikkailtavaksi! Loppu hyvin - kaikki hyvin! :)

Muistoja Santorinilta

Koska eilen sateet taas jatkuivat, en päässyt pihalle kuvailemaan puutarhan kasvun etenemistä. Aurinkomatkojen mainos Santorinista taas sai muistelemaan omaa kesälomamatkaa viime kesältä. Silloin aurinkoa ja lämpöä riitti.

 

Olin jo pitkään haaveillut Santorinille matkustamisesta. Huomasimme lomallamme mainoksen äkkilähdöstä Oian taiteilijakylään, joka kuulosti raskaan työvuoden päälle juuri sopivalta rentoutumiskohteelta meille. Majoituimme ihastuttavaan Laokasti Villas -hotelliin, jonka sijainti oli täydellinen; kylän päätie kulki suoraan hotellin oven eteen. Näin matkatavaroita ei tarvinnut raahata pitkiä matkoja. Suuri osa Oian hotelleista oli pitkienkin, autottomien polkujen, sekä kapeiden rappusten päässä. Hotellimme edessä oli bussipysäkki, joten matkailu ympäri saarta kävi kätevästi paikallisliikenteen busseilla. Suoraan hotellin edestä lähti myös kylän pääkävelykatu, joten parempaa sijaintia ei olisi voinut haaveillakaan!

Oian auringonlaskua kuvataan maailman kauneimmaksi. Joka ilta länsirannalle kerääntyy tuhansia turisteja katsomaan näytöstä, joka koostuu laskevan auringon lisäksi mm. jousikvartetista. Olihan se toki aivan vaikuttava, useampana iltana sitä katseltuamme, mutta melko vaikuttava oli myös ihmispaljous sekä ruuhka auringon laskettua... 

 

Omien lemmikkien jäätyä kotimaahan hyvään hoitoon, koti-ikävää helpottivat hotellin seuralliset kissat. Huomasimme aamiaispöydästä katoavan eläinrakkaiden hotellivieraiden lautasille joka aamu hieman ylimääräisiä leikkeleitä ja juustoja, jotta myös karvaiset ystävämme pääsivät nauttimaan aamiaisesta. Eräs saksalaisrouva vinkkasi meille leikkimielisesti kehottaen, että on ihan hyvä tapa ottaa lautaselle vähän enemmän kuin itse jaksaa, eiköhän ne saada kulumaan!

Kissojen lisäksi Santorinin toinen tunnuseläin on aasi. Näitä on tuotu palvelukseen turistien kuskaamiseksi mutkikkaita ja jyrkkiä rinteitä ylös. Melko jääräpäiset eläimet saavat osakseen myös valitettavan kovaa kohtelua. Saimme kuitenkin kuulla, että sen verran aasit ja muulit pitävät kuitenkin itsestään huolta, että tekevät totaalilakon silloin kun eivät enää jaksa. Rajansa aasillakin! 

Vaikka keskityimme lomallamme rentoutumaan pääsääntöisesti uiden, lukien romaaneja ja syöden hyvin, kävimme muutamana päivänä myös retkeilemässä ympäristössä. Eräänä aamuna seilasimme puisella purjeveneellä Nea Kamenin tulivuorelle. Pitkän hiljaiselon jälkeen tulivuori on viime vuosina osoittanut merkkejä aktivoitumisesta, ja sen onkin ennustettu purkautuvan, ehkä jo lähivuosikymmeninä. Samalla retkellä poikkesimme myös Thirassian saarella, joka niinikään sijaitseen Santorinin pääsaaren, Thiran edustalla.

Toisena päivänä kävimme myös Thiran toisessa päässä sijainneessa muinaisen Akrotirin arkeologisella museoalueella. Museo koostuu tuhkan seasta kaivetuista Akrotirin kaupungin raunioista. Kaivaukset tällä 3600 vuotta vanhalla alueella on aloitettu jo 60-luvun lopulla. Alue on melko laaja ja hyvin säilynyt. Täällä voi antaa mielikuvituksensa vaeltaa helposti vuosituhansien taakse, kävellessään muinaisen kaupungin katuja pitkin. 

Historiaa, rentoutumista, hyvää ruokaa, silmäniloa luonnon kauneudesta. Niistä oli Santorinin lomamme tehty. Kalderan rannalla sijaitsi toinen toistaan upeammilla näköaloilla varustettuja ravintoloita. Ja kreikkalainen ruoka on todella ihanaa. Eräs parhaimmista illallisista, niin maisemien kuin ruokien puolesta, nautittiin Seagull-nimisessä ravintolassa. Myös hotellimme Laokasti Villas loisti keittiöllään. Vanha isäntä osoittautui uskomattoman hyväksi kokiksi! Hänen ansiostaan vyötäröillämme matkasi kilo jos toinenkin matkan jälkeen kotiin sulateltavaksi!

Karvaiset kaverit

Alkuviikon loikoilin karvaisten kavereideni kanssa sohvan nurkassa. Lähes vuosi sitten meille muutti pieni valkoinen neiti, jo talossa asustaneen raidallisen herran seuraksi. Tai oikeastaan sen raidallisen herran yksivuotissyntymäpäivälahjaksi. Kukapa ei voisi vastustaa lahjaksi saatua kissanpentua.

No, tämä syntymäpäiväsankari ei tuolloin ollut kovinkaan innoissaan kilpailijasta ruokakupilla. Vaikka taloon ensimmäisenä saapuneena pullerona puolensa kiitettävästi pitääkin. Viime kesänä oli myös muita vastoinkäymisiä. Ennen pienemmän palleron saapumista kävimme vesillä muutaman kerran, emmekä luottaneet täysin tämän isomman, vilkkaan kaverin veneessä pysymiseen. Tämän vuoksi hankimme pelastusliivit. Jos katse voisi tappaa, olisimme ehkä kokeneet tuolloin kohtalomme. Hetki tämän kuvan ottamisen jälkeen heppu kellahti mielenosoituksellisesti suorilta jaloilta kyljelleen...

Vaikka nyt yksi- ja kaksivuotiaat kaverukset ovatkin välillä toistensa kimpussa, on niitä rauhallisiakin hetkiä. Kun itse kuumeisena makoilin sängynpohjalla, enkä ollut komentelemassa, oli jopa keittiön pöytä ajoittain vallattu. Seuranpitäjinä täytyy kyllä lemmikeille antaa täysi tunnustus. Tieteellisestikin on todistettu kissan silittämisen laskevan silittäjän verenpainetta. Karvaisten kavereiden ansiota tai ei, olen silti toipunut työkuntoon. Enkä lainkaan hullummassa seurassa. 

Maistuis varmaan sullekin!

Silloin kun ei kaapissa ole ruokaa, eikä kauppaan jaksa mennä, on hyvä pitää varastoissa muutama säilykepurkki paellan varalle. Näitä rääppiäisruokiahan löytyy eri maista. Paellan lisäksi pyttipannu ja pizza ovat syntyneet ymmärtääkseni tarpeesta saada ylijääneistä ruoista aikaiseksi jotain syömäkelpoista.

Säilykepaella: 

1 prk savustettuja simpukoita öljyssä

1 prk tonnikalapaloja öljyssä

2,5 dl pitkää riisiä

1 sipuli

currya

savustettua paprikajauhetta

1 l vettä

1 lihaliemikuutio

1 pss wokvihanneksia

1 prk oliiveja

1 pss katkarapuja

Paras astia valmistukseen on wok-pannu. Itselläni on valurautainen ihanuus, toimii! 

Valuta ensiksi säilykkeissä olevat, maustuneet öljyt pannulle. Kuullota riisi ja sipuli öljyssä. Lisää currya ja savupaprikajauhetta maun mukaan. Tämän jälkeen lisää vesi ja lihaliemikuutio ja anna kiehua n. 30-60 min, kunnes riisi on pehmentynyt ja vesi lähes haihtunut (varo ettei pääse kuivumaan liikaa). Tämän jälkeen lisää pakastevihannekset hieman aiemmin kuin loput ainekset, jotta vihannekset ehtivät aavistuksen pehmetä. Lisäyksen voi tehdä myös riisin ollessa vasta "al dente", eli sopivasti kypsää tai viittä vaille kypsää (tästä väitellään meillä kotona, koska minulle raaka on jo miehelle kypsä). Lopuksi lisää tonnikala, katkaravut ja viimeisenä simpukat, niin että ne lämpiävät. Simpukoita ei kannata enää kiehuttaa, sillä ne pehmenevät nopeasti ja hajoavat. Samoin katkaravut, tonnikala ja kala yleensäkin kuivuvat helposti, mikäli niitä kypsentää liian kauan. Tarjoa heti tai laita jääkaappiin. Jääkaapissa säilytettynä paella on yleensä seuraavana päivänä vieläkin mehevämpää. 

Juhla-aterialla säilyketuotteita ja pakasteita voi korvata mielen mukaan tuoreilla. Mukaan sopii myös kana, paprika, tuoreet äyriäiset, jne. Äyriäispaellan kanssa nautittavaksi sopii myös aioli, eli valkosipulimajoneesi. 

Aioli:

1 valkosipulinkynsi

1 kananmunan keltuainen

n. 2 dl oliiviöljyä

ripaus suolaa

hieman sitruunamehua

Valmistukseen käytän keraamista morttelia. 

Ensiksi murskaan ja hienonnan kuoritun valkosipulinkynnen survimella. Tämän jälkeen sekoitan keltuaisen murskatun valkosipulin sekaan. Öljyä kannattaa kaataa ohuena nauhana, jatkuvasti nopeasti sekoittaen. Alkuvaiheessa kannattaa aloittaa pienellä määrällä, ja kun sakenemista majoneesiksi alkaa tapahtua, lisätä yhtenäisesti. Vaikkei valkosipulia käytä tämän enempää, maistuu se melkoisesti ja levittää tuoksuaan jääkaapissa laajalti, vaikka astia olisi peitetty kelmulla. Pari päivää lienee suositeltava maksimisäilytysaika, koska raaka keltuainen ja öljy eivät välttämättä pitkiä aikoja säily hyvinä. Omiin aisteihin kannattaa kuitenkin tässäkin asiassa luottaa. 

Buena gusto! 

ps. Välillä kalaruokien valmistus herättää kiinnostusta myös ympäristössä, otathan tämän huomioon jättäessäsi ruoan liedelle kiehumaan! ;) 

Terveiset etelästä!

Jälleen viikon tauon jälkeen pääsin palaamaan blogin äärelle! Viime viikko kului harrastusmatkalla eteläisessä naapurimaassamme, ja nyt energiaa riittää jälleen uusiin tuuliin! Bussimatkailussa parasta on ehkäpä aika käsitöiden tekoon. Isoäidinneliöitä tuli muutama tehtyä itselle tuliaisiksi. Karvainen kotiväki taitaa tosin myös pitää niistä kovasti. Kunhan laukut on purettu ja pyykit pesty, kerron lisää kuulumisia.

Aihetta juhlaan

Tänään on syntymäpäivä! Kuukausi sitten aloin kirjoittaa tätä blogia. Kirjoituksia sen jälkeen on tullut koneeltani kokonaista 19 kpl ja loppua ei näy. Vähän aloittamisen jälkeen sain houkuteltua myös ystäväni Nemin mukaan kirjoittelemaan. Olimme puhuneet blogista jo jonkun aikaa, mutta ystävänpäivänä kirjoituksenkaipuuni sitten yltyi ylitsepääsemättömäksi, ja ryhdyin toimeen. 

Kuukausi on kulunut nopeasti. Tuntuu että tämä pieni punainen pala olisi kulkenut mukanani jo paljon pidempään. Toivon että olette viihtyneet blogini parissa ja kuljette mukana jatkossakin! Päässäni vilisee paljon asioita, joita haluaisin jakaa kanssanne.

Huomenna juhlat jatkuvat! Silloin täyttää vuoden eräs valkoinen karvapallo, joka muutti kotiimme viime kesän alussa. Arasta pienokaisesta on kasvanut arka nuorikko, jonka parkour-harrastusta saamme seurata päivittäin. Isompi karvapallo on välillä helisemässä tämän neiti energiapiikin kanssa.

Onnea siis meille kaikille! 

Retroilua

Hyvää huomenta! 

Herätessäni aamulla uusretroista lakanoista, pohdin kuinka paljon piristystä iloiset värit ja kuviot tuovat päivään. Viime vuonna Anttilat ja Citymarketit tarjosivat ihanan värikkäitä Pirta-lakanoita, joista meinasi retrohullu sisustaja vallan sokaistua. Tarttuihan sieltä mukaan muutaman vuoden tarpeet lakanoita, pakko myöntää. Pahaksi onneksi kodin karvapallot ovat kovin aktiivisia teroittamaan kynsiään petivaatteisiin, joten kuluva luonnonvarahan nämä tekstiilit toki ovat. 

Verrattaessa värimaailmaa oikeaan retroon, ollaan täysin samalla aaltopituudella. Siirtyessäni sängystä noustuani aamukahvin keittoon, jatkaa keittiön kahvipannurivistö samaa tyyliä. Pannut ovat peräisin aina 50-luvulta saakka, vanhimpana äitini ensimmäinen oma astia, 15-vuotislahjaksi saatu valkoinen emalipannu. Sama muotoilu toistuu Finelin 60-luvun punaisessa kahvipannussa, jonka sain yhdessä Finelin sinisen Pikku Pehtoorin kanssa tädiltäni. Molemmat kannut olisivat täysin käyttökelpoisia, toisin kuin valkoinen kahvipannu, joka on ahkerassa käytössä sakkautunut sisäpuolelta kalkkipitoisesta vedestä. Toistaiseksi en kuitenkaan ole käyttänyt näitä, koska käyttöpannukseni olen valjastanut uudemman teräspannun. 

 Käyttökunnossa ei myöskään ole toiselta tädiltä saamani keltainen Pehtoori, joka oli palvellut viime vuodet kastelukannuna hänen kesämökillään. Onnekseni tätini oli halukas luopumaan pannusta, ja näin tuokin keltainen kaunotar löysi tiensä lämmittämään mieltäni. Vaihtokaupassa tätini sai lämmikkeeksi kutomani villasukat. Hyvä, lämmin, hellä, on siis mieli jokaisen, ja pannuriviä katsoessa on itselläni joulu ainainen. ;)

Pehtoori ja Pikku Pehtoori ovat siis Finelin tuotantoa 50-luvun lopulta ja ne on suunnitellut Antti Nurmesniemi. Keskellä oleva punainen emaliastia on alkuperältään Puolassa valmistettu voisulakasari. Vaikka puolalainen emalituotanto on hinnaltaan murto-osan suomalaisesta, ei astioiden kauneus jää lainkaan kotimaisten varjoon. Värit ovat yhtälailla kirkkaita ja piristäviä. 

Näitä katsellen tämäkin päivä lähti käyntiin aurinkoisesti!