tiistai 30. syyskuuta 2014

Piilopirtti

Pitkän, hiostavan kesän jälkeen tuntuu, ettei syksyisessä metsässä lenkkeilyyn kyllästy lainkaan. Pirteät aamut auringonpaisteessa saavat suuntaamaan pipo korvilla hirvikärpäsvapaalle vyöhykkeelle. Yöpakkaset ovat raivanneet metsää näistä inhoista kavereista kiitettävästi. Maisemista ja raikkaasta ulkoilmasta on niin paljon mukavampi nauttia, kun päänahasta puuttuu tunne, että joku mönkii siellä. 


Eräällä aamulenkillä suuntasimme läheiselle metsäautotielle, jossa oli nähtävillä monenlaista metsää. Aluksi tietä reunustivat kauniit, vihreät sammalmättäät, mutta myöhemmin metsä muuttui tiheämmäksi kuusikoksi. Lapsuudessa nämä kuusikot olisivat saaneet mielikuvituksen laukkaamaan hurjana. Melkeinpä nytkin kävi vielä niin. Mikä täydellinen peikkometsä!



Yhtäkkiä huomasimme edessämme pari vanhaa rakennusta, jotka maastoutuivat ympäristöönsä täydellisesti. Ilmeisesti kuusikon paikalla oli ennen ollut pelto, jonka reunalla olleet heinäladot olivat edelleen jollakin tapaa pystyssä. Niitä ei kuitenkaan huomannut, ennen kuin oli jo aivan vieressä.

 

Auringonsäteiden osuessa kauniisti lautojen välistä, olisivat ladot olleet täydellisiä valokuvauskohteita. Harmikseni en taaskaan ollut ottanut kameraa matkaan mukaan, mutta onneksi kännykkä ajoi jälleen kerran kameran virkaa. Unohdettu maalaisidylli saatiin ikuistettua aamuauringon säteissä. 






sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Harjakorkeudessa


Eilen poikkesin tarvehankintareissulla paikassa, jossa olen käynyt leikkimässä jo neljättäkymmenettä vuotta. Siellä me taas katselimme tutussa seurassa paikan nukkekotia ja sen tarvikkeita, samassa huoneessa kuin joskus muinoinkin. Reissulta mukaani lähti puurimojen, paperien ja sänkyjen lisäksi myös yksi kokonainen perhe. Joudun valitettavasti vain aluksi erottamaan heidät toisistaan, sillä nyt rakenteilla olevasta talosta alkaa muodostua yhden ihmisen asunto. Noh, täytynee myöntää, että asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että rikoin heti toisen uusista sängyistä. Tai no sanotaan vaikka niin, että sänkyyn asteli Gulliver…

Tänään aamulla sekoilin mittayksiköiden kanssa huolella ja muutoinkin oli takkuista, johon piikkiin tuo äsken mainitsemani sänkykin meni. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Keittiön lattiaa pähkäillessäni, sain taas kerran ahaa-elämyksen. Olen aina haaveillut ruudullisesta keittiön lattiasta ja tässä kodissa oli vihdoin sen vuoro! Maalasin yhden tako-kortin mustaksi ja toisen valkoiseksi. Tämän jälkeen lakkasin ne ja leikkelin ruuduiksi. Ja ei kun latomaan. Tuloksena tällainen linoleum-jäljitelmä. 


Välipohjiin leikattiin portaille aukot ja sitten pääsimmekin jo liimaamaan kasaan. Ikkunoiden teon siirsin myöhemmäksi, kuten myös kattoprojektin. Ensi yön mökki saa luvan kuivua ja huomenna ihmetellään rakennusprojektia uudesta näkökulmasta. 


Yläkertaan tuli siis pieni makuuhuone ja kylpyhuone. Väliseinä puuttuu vielä, mutta se tullee vasta katon kanssa samalla kerralla. Keskikerroksessa on koko kerroksen kokoinen olohuone, mutta porrassyöksyt eteiseen sekä yläkertaan tulevat viemään lähes puolet tilasta. 

 

Alakerta on jaettu eteiseen sekä keittiöön. Näiden välille virittelin jo kevyen väliseinän, josta tuli kaikkien odotusteni vastaisesti lähestulkoon pystysuora. Mielikuvissani tilojen välille tulee vielä pariovet, mutta katsotaan nyt mihin mielikuva ja taidot lopulta tulevat riittämään. Tässä vaiheessa ehtii hieman hengähtää ja pohtia muita asioita. Katsotaan jatkuuko tämä projekti jo huomenna, vaiko vasta myöhemmin. 


Köyhän miehen lakkahillo

Lapsesta saakka olen tottunut nauttimaan luonnon ja kotipuutarhan antia ympäri vuoden, mummon ja äidin taitojen ansiosta. Ikiomaan omakotitaloon muuttaessani edellisten asukkaiden istutukset tarjosivat runsaan sadon, johon en kerros- ja rivitalovuosinani ollut tottunut. Ensimmäisenä kesänä päätin säilöä sadon talteen, enkä nyt ihan realistisesti… Keitettyäni onnellisena 10 litraa kirpeää, chutney-tyyppistä karviaishilloa, kuulin kyllä huomautuksen määrästä, mutten antanut sen häiritä onnellisen säilöjän mielialaa. Noh, kolmea vuotta ja muutamaa lahjoitettua hillorasiaa myöhemmin, voinen myöntää homman lähteneen tuolloin vähän käsistä… Kahden ihmisen tarpeisiin kymmenen litraa oli melko *kröhöm* runsas määrä. 

Tästä kehitytään. Oma chutneyreseptini oli sinänsä ihan maukasta. Mutta liika on tietenkin liikaa, ja kyllästymisen jälkeen ei hyvääkään tee mieli… Paras testattu säilöntäresepti on mielestäni köyhän miehen lakkahillo. Lapsuuskodissani isä poimi lakkaa säännöllisesti, ja sitä käytettiinkin runsaasti ruoanlaitossa. Nykyisen asuinpaikkani liepeiltä en tiedä hyviä lakkasoita, joten tämä resepti tuli tarpeeseen. Etenkin kun ainekset löytyivät omasta puutarhasta. 

Tämä täydellisen lakkahillon näköinen ja makuinen valmiste koostuu nimittäin porkkanasta, vihreistä karviaisista sekä hillosokerista. Maultaan tämä on paljon enemmän kuin osiensa summa. Mikäli en tietäisi raaka-aineita, en niitä kyllä osaisi arvatakaan. Pehmeä, lakkamainen maku, sopii täydellisesti esimerkiksi leipäjuuston kanssa nautittavaksi. Tai vaikkapa sitten sen taannoin mainostamani pannacottan. Ensimmäisen säilöntäkerran annosteluhäiriöstä viisastuneena olen oppinut tekemään myös pienempiä satseja hilloja. Tätä tein ensiyrittämällä jopa liian kitsaasti, enemmänkin olisi mennyt! Nam!



perjantai 19. syyskuuta 2014

Viikko kodinrakennusta

Maanantaina hain ystävältäni nukkekotiaihion, joka oli jäänyt hänellä nurkkiin lojumaan haaveiden ja suunnitelmien kasvettua liian suuriksi. Pääni surisi ideoita. Pakkohan siihen toimeen oli tarttua, ettei aihio jää minullekin vain suunnitelma-asteelle. Se ero meillä tosin on, että itselläni on tapana tehdä enemmän kuin suunnitella. Tästä syystä päädyn usein lopputulokseen, jossa huomaan että asiat olisi voinut tehdä harkitumminkin… 

Tiistaina harrastuksissa oli kuorolaulun vuoro, joten ajatustyön lisäksi ei nukkekoti juuri edennyt. Mitä nyt hain muutamia tarvikkeita samalla reissulla kaupasta. Eikä ajatustyötä tule toki väheksyä; olen tehnyt sitä myös öisin! 

Keskiviikkoaamuna lähdin erään ystäväni kanssa lenkille ja geokätköilemään. Tuolla reissulla poikkesimme läheisen päremyllyn luona, jossa oli taivasalla kasa epäkurantteja ylijäämäpäreitä. Sieltä poimin muutaman viallisen päreen lattiamateriaaliksi, ja tein nukkekodin olohuoneeseen puulattian. 

Torstaina oli vuorossa puulattian hionta, lakkaus, sekä seinien pohjamaalaus. Iltalenkillä keksimme kysyä eräältä tuttavalta keltamultamaalia, jolla sainkin illan päätteeksi ulkomaalin jo pintaan. 


Perjantaissa ollessamme olikin siis tapetoinnin vuoro, joka sinetöi samalla myös päässäni ryhmittyneen huonejaon. Keskikerroksessa on siis tuo olohuone. Ylin kerros jakautuu pieneen kylpyhuoneeseen sekä makuuhuoneeseen. Alimmassa kerroksessa on keittiö sekä eteisaula. 


Tässä sitä nyt ollaan. Välillä piti kasata talo taas teipeillä, jotta tilannekatsauksen sai itselleen tehtyä. Ja taas urakka voi jatkua! Olohuoneen tapetit on teoriassa jo valittu, kuten myös keittiön. Kaappien paikkaa pitää vähän vielä miettiä, jotta keittiötä pääsee laittamaan. Eikä tekemisen riemu olisi täyteläistä, ellen pääsisi välillä tänne hihkumaan. Nyt taas jaksaa jatkaa urakkaa! 


torstai 18. syyskuuta 2014

iltalenkki



Jos eilinen aamu oli syksyisen kaunis, ei tätä iltaakaan voi moittia. Vaikka väriloisto ei vielä suuremmin meille ole ehtinytkään, siellä täällä näkyy pieniä väripilkkuja, jotka auringonsäteet tuovat ihanasti esille. Kuuman kesän aikana jäi ulkoilu vähemmälle, mutta nyt ilmojen viilennyttyä taas pystyn nauttimaan reippailusta luonnossa. Toisaalta nautin syksystä, toisaalta mielessäni kaipaan jo talvea. Kunnon lumisine hiihtolatuineen. 







Vaan minne tahansa menenkin, aina silmiin osuu se pieni pala punaista, jostain hassusta syystä. Tälläkin retkellä havainnoin kärpässienet, puolukat, pihlajanmarjat, ja sen yhdenkin kasvin, jonka kauniin punaiset marjat ovat myrkyllisiä... Vaan nimi on hukassa. Noh, kuitenkaan en sitä poiminut, mikä tärkeintä!  

Kesän makua & maailman helpoin pannacotta

Marttojen ruokakurssilla, pari kesää sitten, opin kuinka tehdään maailman helpointa pannacottaa. Mikäli olisin lueskellut kaupassa pakettien takakansia, olisi resepti löytynyt sieltäkin. Hyytelösokeri Multi:n paketista. Kiehauttamalla hetken aikaa seosta, jossa on 1 dl hyytelösokeri Multia ja 5 dl maitoa tai kermaa, ja antamalla sitten jäähtyä, on herkullinen jälkiruoka valmis. Tämän helpompaa ei voi olla. Pakastimen pohjalta löytyi purkillinen oman puutarhan vadelmia vuoden takaa, pisteeksi iin päälle. Eikä siinä vielä kaikki. Taannoin alennuksesta ostamassani Iittalan värivikaisessa Kastehelmi-jälkiruokapikarissa sai lisäksi silmänruokaa. Näin helppoa se on. 


Kesäisen kattauksen täydensivät sisarelta saamani emalinen vesikannu, tädiltä saadut pirteän keltaiset lasinaluset, sekä äidiltä saadut mansikkaservetit. Jaa ettäkö mitä ruokaa oli? Kevyttä kermaista ja sinappista salviapossua, tsatsikin ja perunoiden kanssa. Nam! Normaali arki-ilta! ;) 


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Raikkaassa syysaamussa

Vaikka ulkona on ollut mitä ihanin syyssää, on pari viime päivää mennyt sisällä ahertaessa askarteluiden parissa. Tänään oli päästävä ulos. Hain eilen ystäväperheelle ostoksia käydessäni kaupungilla asioilla, ja sovimme tänään treffit heti aamuksi puoliväliin. Samalla kun vein ostokset, kävimme muutaman tunnin geokätköilylenkillä autoillen ja kävellen. 


Ensimmäisenä tutustuimme varsinaiseen keijukaismaailmaan. Vihreä sammal ja aamu-usva tekivät taianomaisen vaikutelman. Harmiksemme emme olleet ottaneet kameroita mukaan, mutta onneksi sentään kännyköillä saimme ikuistettua maisemia matkan varrelta. Sumun keskellä oli enemmänkin tyttöjä, joista piti pysähtyä näpsäisemään kuva. Nämä tytöt hieman ihmettelivät usvasta ilmestyneitä uteliaita kuvaajia, mutta tyytyivät katselemaan meitä rauhassa kauempaa. 


Taannoista tukalaa hellettä muistellessa nautimme kirpeästä syysaamusta. Oli helppo hengittää. Mieli lepäsi luonnon keskellä. Totesimme tämän olevan juuri sitä, mitä kiireen ja stressin keskellä olimme kaivanneet. Rentoutuneena oli helppo palata takaisin arkipuuhiin.


tiistai 16. syyskuuta 2014

Kun ei tiedä mitä tekisi -on vain tehtävä!

Aamupalan ratoksi kaivoin kaapista servettirasian esille. Ensimmäinen asia jota aurinkoinen nukkekotini kaipaa, on värimaailman selvitys. Monissa serveteissä olevat kuviot ovat kuin luotuja minikokoisiksi tapeteiksi. Mutta oman kaappini sisältö ei kovin montaa vaihtoehtoa tarjonnut. Näitä pitänee siis katsella sillä silmällä. Tulisiko minitalosta samanlainen retroväripilkku kuin omakin kotimme on? Vaiko aivan päinvastainen hempeä ja romanttinen kotipesä? Ehkä kenties jotain maalaisromantiikkaa? Tai rock'n'rollia 50-luvun tyyliin? Tuskinpa sentään rokokoota tai barokkia… …vai ehkä sittenkin? 


Tahdon saada nyt heti kaiken. En ole tippaakaan kiinnostunut suunnittelemaan, kun sormeni jo syyhyäisivät tehdä kaikkea uutta ja ihanaa. Tähän tuskaan ensiapua toi pärekori, jonka taittelin ja liimailin kirjepaperista. Enää eivät porkkana, banaani, mansikka ja appelsiini näytä niin yksinäisiltä pyöriessään pöydällä. 


Kun oikein tarkasti katsot, on pärekori jo nukkekodissa, tapettivaihtoehtojen keskellä. Olen onnistunut sentään jossain; jo kaksi kotia ovat sekasotkun vallassa. Oma iso kotini sekä pieni nukkekoti. Mutta viis siitä. Nyt on aika luoda jotain uutta! Tästä minä nautin!


maanantai 15. syyskuuta 2014

Aurinkoista minimaailmassa


Runsaan viikon takaisen nukkekotoilukurssin jälkeen päässäni on kiihtynyt entisestään kaiken pienen esineistön suunnittelu. Kuluneella viikolla kävin hakemassa paria eri askartelumassaa,  ja koitin saada niihin tuntumaa. Värillinen Fimo-massa, jota Nemikin on kehunut kovasti, muotoutui käsissä helpommin, mutta aikaa kului huomattavasti enemmän, kun kovettuminen vaati puolen tunnin uunissa lämmittämistä. Vaalea savimassa oli helpompaa kuivumisensa suhteen, koska se kovettui itsestään. Muotoilussa tämä massa oli puolestaan hieman haastavampaa, ja jälkikin vielä sen näköistä. Tällä kertaa harjoituskappaleina sain aikaiseksi banaanin, porkkanan, appelsiinin, mansikan, kahvikupin tasseineen, sokeripurkin palasokereineen, maitokannun, kananmunia sekä aterimet. 


Ja tänään myös ihana Aurinkoinenkin saapui kotiin. Ensimmäinen kokoaminen tapahtui ohjeiden mukaan maalarinteippien varaan, mutta tästä se suunnittelu ja puurtaminen vasta alkaa. Tuskin maltan odottaa!

Pottilohkopäivä

Puoliksi karjalaisena, kivennapalaisjuurisena kuuluvat myös perinteiset karjalaisruoat ruokapöytäämme. Eräs helppo ja hyvä vaihtoehto on pottilohko. Omassa versiossani ladon perunalohkoja, sipulia, maustepippuria ja porsaan kastikelihaa kerroksittain, ja kaadan lopuksi päälle hieman lihalientä. Potti tarkoittaa alunperin saviruukkua, jossa ruoka valmistettiin, yleensä leivontapäivänä uunin jälkilämmössä. Meillä sopiva astia oli tällä kertaa lasinen uunivuoka, jonka laitoimme hautumaan uuniin n. 200 asteen lämpöön, kunnes perunat olivat pehmenneet ja päällimmäinen lihakerros ruskistunut. 



Pottilohkon kypsyessä oli hyvää aikaa valmistaa salaatti. Kastikelihan ollessa suhteellisen raskasta, keventää salaatti mukavasti kokonaisuutta. Yleensä teen isomman kulhollisen salaattia kun kerran puuhaan ryhdyn. Alimpien kerrosten vettymisen estämiseksi laitan salaattikulhoon aina pohjimmaiseksi pienen lautasen ylösalaisin. Näin esim. kurkusta ja tomaatista tuleva neste pääsee valumaan lautasen alla olevaan tyhjään tilaan, ja salaatti on raikasta ja tuoretta vielä seuraavanakin päivänä. Niksin alkuperää en valitettavasti muista, mutta toimivaksi havaittua vinkkiä olen jakanut mm. Marttojen ruokakurssilla. Suosittelen kokeilemaan! 

 


Useimmiten salaatteihini kuuluu vihersalaatin, kurkun ja tomaatin lisäksi siemeniä ja jotain juustoa. Tällä kertaa valitsin leipäjuuston, mutta myös feta, mozzarella ja cheddar ovat hyviä vaihtoehtoja. Ei ehkä kevyintä arkiruokaa, mutta maittavaa ja helppoa. Maistahan siekii! 

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Onnellinen kodinrakentaja

Koti se on pienikin koti. Tämän viikonlopun vietin nukkekotien maailmassa. Taannoin huomasin puolivahingossa ilmoituksen Nukkekotiyhdistyksen järjestämästä nukkekotikurssista, ja sen enempiä miettimättä ilmoittauduin mukaan. Nukkekodin rakentaminen on ollut yksi pitkäaikainen suunnitelmani. Tai ehkäpä ajatuksissani on enemmänkin pienoismalli, kuin leikkikalu. Yleensäkin ottaen olen sitä mieltä, että jos ihminen ei jotain asiaa ole koskaan kokeillut, ei voida sanoa ettei hän sitä osaisi. Niinpä minäkin päätin olla hyvä nukkekodin rakentaja ja matkasin hieman jännittäen mutta innoissani kurssille kahdeksi päiväksi. Ja sainhan myös jotain aikaiseksi, kun vain toimeen ryhdyin. Rasiallisen uusia, ihan itse tehtyjä asioita. Pään täyteen ideoita, sekä onnistumisen ja tekemisen iloa. 


Ensimmäinen asia jonka rakensin, oli puuikkuna. Vuorilautoineen ja avattavine ruutuineen ikkuna tuntui ihan oikealta. Materiaalina ikkunassa oli ohut haaparima, jota liimasimme puuliimalla. Helppoa ja nopeaa. Ja ihan oikean näköistä! 


Seuraava projekti oli samaisen ohjaajan opastuksella tehty peiliovi, johon tehtiin täysin toimivat saranat sekä "taottiin" myös kahva. Vaikka ovi ja ikkuna eivät millimetrintarkkoja olleetkaan, ei minua huoleta se että talvella paleltuisi vetoon. Eihän talossani ole vielä seiniäkään. Mutta se onnistumisen ilo. Voisin katsella tekeleitäni vaikka kuinka pitkään. Kun ohjeet ovat hyvät ja rakennusmateriaalit valmiina, ei mikään voi mennä pieleen. Mielessäni pohdin jo joululahjalistaa... Pieni puukko, näppärä minisirkkeli Proxxonilta ja oi voi vaikka mitä! En tiennyt tällaisia olevankaan. Liian pitkä aika isojen maailmassa oli saanut mieleni juurtumaan paikoilleen. Vanhenemista ei voi välttää, mutta leikkimistä en aio lopettaa. Näistä puutöistä innostuin ihan todenteolla!



Teimme myös minikokoisia kirjoja, ja jälleen kerran huokaillen puhkuin riemua aikaansaannoksistani. Näiden tekemiseen ei paljoa työkaluja tarvita, joten uskoisin että kirjahyllykin valmistuu ennen taloa. Mutta kuten tv-mainoskin on meille todistellut, lukeminen kannattaa aina. Ei kirjoja voi olla liikaa. Ei edes näin pienessä koossa. 

Vielä lopuksi teimme nukkekodin nukkekotiin sopivan kokoisen kasvihuoneen, jonka sisälle istuttelimme tomaatintaimet. Kas kummaa, sato valmistui samantien! Vaikka sormeni ovat suhteellisen pienet, eivät ne kovin näppärät ole. Alkukesän käsiturman jälkeen ainakaan. Hetkittäistä epätoivoa tuli, hiki virtasi, mutta sitten taas pienikin onnistuminen korvasi epätoivon hetket moninkertaisesti. Tätä tahdon tehdä!