Pieni Pala Punaista elämässäni. Siellä missä kauniit ja piristävät asiat ovat mukana. Sisustamista, ruoanlaittoa, keräilyä, matkailua, valokuvausta, kaikkea mikä mieltä piristää. Lifestyle-blogi. Blogia kirjoittaa Tipi, sekä välillä ilonanne vieraileva Nemi.
Kesäkauden virallisesti käynnistyttyä ei 24 tuntia tahdo riittää. Leppeästä kesätuulesta olisi niin ihana nauttia ulkona puutarhatöissä, lojuen tai muutoin vain ulkoillen. Tuulenvireen tuntu avoimesta ikkunasta on myös nautinnollista, samalla sisällä kokkaillen, kutoen mattoa tai vaikkapa lukien.
Sisällä aurinko on läsnä aina. Oma aurinkopulloni on vailla jälleenmyyntiarvoa, kuten useat muutkin koriste-esineeni. Niiden funktiona on toimia ainoastaan silmänilona, enkä aio niistä luopua. Vaikka pullo näyttääkin täysin ehjältä, on sen suuaukolla pienen pieni särö. Koska pulloa ei käytetä, ei siitä ole mitään haittaakaan. Mutta särön vuoksi olen saanut muutoin henkeä salpaavissa hinnoissa kaupattavan aurinkopullon itselleni suorastaan halvalla. Välillä kirppareilla ja antiikkimessuilla kierrellessäni oikein harmittaa. Säröllä olevista, krakeloituneista astioista haluttaisiin saada saman verran rahaa, kuin mitä ehjistä. Ja eihän tämä keräily nyt niin mene. Ne, jotka keräilevät vain viattomia tuotteita, ovat kiinnostuneita maksamaan. Ne, jotka tahtovat halvalla, eivätkä ole kiinnostuneita jälleenmyyntiarvosta, hyväksyvät huonotkin hyllyynsä. Kalliita ja rikkinäisiä ei oikein kukaan tahdo. Tai sitten saa syyttää itseään.
Kastehelmeni ovat peräisin kaupan keräilykampanjasta. Kuten toinen Mariskooleistanikin, vaikken sitä itse olekaan keräillyt, vaan saanut keräillyn tuotteen lahjaksi. Usein keräilykampanjoiden edulliset ostohinnat mahdollistavat tuliaisten hankinnan. Kun halvalla saa, voi "varmuuden vuoksi" hankkia. Kyläilemään lähtiessä voi tarkistaa kaapista, olisiko siellä jotain kivoja viemisiä, joista emäntä tai isäntä nauttisi. Näin saa hyvän mielen kiertämään.
Tipin pussukkapostauksen lopussa oli lause, jonka allekirjoitan täysin. Pussukoitahan ei ole koskaan liikaa! No ei. Tai voi kai, mutta mitä se haittaa...?! Joskus mua on kutsuttu rouva Pussukaksi. Miksikö? Mulle on aikojen saatossa kehittynyt sellainen järjestyksen ylläpidon muoto kuin pussukat. Se tarkoittaa sitä, että mulla on arkikäytössä olevan olkalaukun sisällä useita pussukoita. En vihaa mitään niin paljon kuin tavaroiden etsimistä, joten olen kokenut pussukat käteviksi. Jos jotain nopeasti laukusta tarvii, riittää että löytää oikean pussukan ja sieltä onkin sitten helppo löytää etsimänsä. Mulle olis varmaan pahin mahdollinen rangaistus, että pussukoiden sisällöt kipattaisiin laukkuun sikinsokin ja sitten pitäisi löytää joku pikkutavara nopeasti... :)
Olen kovasti viehtynyt Marimekon tuotteisiin ja pussukoiden kunkku onkin kukkaromalliset pussukat, jotka saa kiinni ja auki näppärästi napsauttamalla. Tällä hetkellä laukussani on neljä Marimekon pussukkaa ja kuinka ollakaan laukkukin on Marimekon. Laukut onkin sitten oma lukunsa. Olen varsinainen kassialma, mitä tulee laukkujen osteluun. Marimekon laukuista ja muista laukuista saisi monta postausta, jos niitä alkaisin esittelemään! Marimekon tuotteissa ainoa huono puoli on hinta ja olenkin kaikki Marimekko-ostokseni tehnyt erilaisista alennus- ja ystävämyynneistä tai outlet-myymälöistä.
Mutta sitten niihin pussukoihin. Olen syystä tai toisesta haalinut ja myös saanut lahjaksi lukuisia pussukoita, joista suurin osa on käyttämättöminä, mutta en vaan ole raskinut niistä luopua. Pussukkavarastosta on se hyöty, että kun jälkikasvu on vailla säilytyspussukkaa, löytyy erilaisille aarteille jos jonkinlaista nyssäkkää äidin kätköistä. Pari vanhaa Marimekon kukkaroa on siirtyneet omasta käytöstä jälkipolvelle kukkaroksi ja mp3-soittimen säilytyspussiksi.
Ensimmäisessä kuvassa on laukussani asustavat Marimekon pussukat. Kukallinen toimii penaalina, musta-valkoisessa säilytän työpuhelimen laturia, lounas- ja virikeseteleitä (kun eivät lompakkoon mahdu), pientä korttikukkaroa, jossa on harvoin käytettävät jäsen- ja etukortit ja kosketusnäyttökynää (sekään kun ei puhelinpussukkaan tai tabletin suojukseen mahdu). Punaraidallisessa on "kaiken varalta"-kosmetiikkaa eli paperipuuteri, käsidesi, kynsisakset, kynsiviila, pillerirasia Buranalle, laastaria, saippualiuskoja ja mitä nyt hyvin varautunut kätevä emäntä saattaa tarvita ;) Pienin kukkaro toimii säilytyspaikkana pienille tavaroille, kuten huulirasva, nimineulat ja migreenilääkkeet. Sekalaista seurakuntaa siis!
Joku saattaa ihmetellä, että mitä sitä nyt noin paljon tavaraa pitää kantaa mukana. Niinpä. En itsekään tiedä, mutta tykkään olla varautunut. Eikä nuo paljoa paina. Pussukoiden lisäksi kassissa kulkee kalenteri, lompakko, puhelimet ja avaimet. Silloin tällöin myös iPad, mutta sille ei ole Marimekon pussukkaa, vaan itse virkattu "kotelo".
Kotona on sitten vielä säilytyksessä kuvan mukainen kokoelma Marimekon pussukoita. Niitä käytän matkoilla ja tarpeen mukaan. Tuota sivutaskullista tykkäisin kovasti käyttää puhelimelle, sivutaskuun mahtuu kivasti kuulokkeet. Mutta kun saimme uudet työpuhelimet, mallia iso älypuhelin, niin otin käyttöön Gollan pussukan, johon mahtuu molemmat luurit samaan pussiin, omiin lokeroihinsa. On sitten helpompi tarkistaa molemmat puhelimet saman läpän alta. Raidallinen, pyöreä vetoketjupussukka on varmaan ensimmäinen Marimekkoni, olen sen joskus teininä saanut sukulaisilta lahjaksi, enkä vieläkään ole keksinyt mitä siinä säilyttäisin. Se on silti vaan niin ihana!
