Kesän ensimmäinen raparperipiiras

Olen välillä hieman aikaansaamaton puutarhamme raparperien käyttämisessä. Yhtäkkiä ne ovatkin jo kasvaneet ylikypsiksi ja lakastuneet. Nyt kuitenkin ehdin mukaan kesän alkuun ja sain tehtyä ensimmäisen raparperipiirakan. 

Tein sen maku.fi-sivustolta löytämäni ohjeen mukaan:

Raparperi-marenkitorttu

pohja:

125 g voita

2,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

0,5 tl leivinjauhetta

0,25 tl suolaa

1 rkl vettä

Sekoita voi ja kuivat aineet nyppimällä keskenään murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina laakean vuoan pohjalle ja reunoille. Älä voitele vuokaa. Laita taikina vuoassaan vähintään puoleksi tunniksi jääkaappiin kovettumaan. 

Pistele pohja haarukalla ennen uuniin laittoa. Kypsennä pelkkää pohjaa 200 asteessa 15 minuuttia. 

täyte:

5-6 dl raparperipaloja

1 dl sokeria

0,5 dl vettä

4 kpl kananmunan keltuaisia

3 rkl maissitärkkelystä

30 g voita

1 rkl sitruunamehua

Kuori ja paloittele raparperit. Keitä ne sokerin ja veden kera 5 minuuttia. Jäähdytä vesihauteessa.

Lisää täytteen loput ainekset kattilaan ja soseuta tasaiseksi. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa ja anna jäähtyä. Levitä täyte pohjalle. 

marenki päälle:

4 kpl kananmunan valkuaisia

1,5 dl sokeria

Valmista marenki. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä edelleen vatkaten. Jatka vatkaamista kunnes marenkivaahto on kiiltävää. Levitä vaahto täytteen päälle ja paista noin 10 minuuttia kunnes marenki on saanut hieman väriä pintaan. 

Anna jäähtyä ja nauti kirpeän makeasta kesäherkusta! :) 

ps. Tiedättekös, rakkaat kanssabloggaajat, sen tunteen kun otatte kännykällä kuvia blogiin ja huomaatte saaneenne tallennettua mehevän videopätkän. Sanotaan vaikkapa nyt marenkitortusta! ;) 

Villiintynyt puutarha

Heipä hei, pitkästä aikaa! Täällä sitä ollaan. Blogi on kyllä ollut mielessä, joka päivä, mutta tekniset sekä muut seikat ovat estäneet tekemästä päivityksiä. Kerrottavaa olisi vaikka kuinka, mutta kaikki ajallaan! Värihaastettakin olen omalta osaltani suunnitellut, mutta toteutusvaihe koittaa aikanaan. 

Jos en täällä ole ehtinyt käydä, niin enpä ole myöskään käynyt pihallamme. Kesä on tehnyt sinne tehoiskun. Pitkän kevään jälkeen kasvit ovat yllättäneet aivan yhtäkkiä. Kullero onkin nupuillaan, vaikka vielä muutama viikko sitten ei siitä ollut jälkeäkään. Kukkapenkin matala peitekasvi on yllättänyt valkoisilla kukillaan, joiden olemassaoloa en muistanut lainkaan. Enkäpä muista kyseisen kasvin nimeäkään tähän hätään...

 

Narsissit ja tulppaanit kukkivat nyt! Eivät maaliskuussa, eivät huhtikuussa, vaan nyt. Touko-kesäkuun vaihteessa! Hieman nopeammassa tahdissa ovat heinät ja rikkaruohot nousseet. Pitäisi päästä pian niiden kimppuun, ennen kuin tukahduttavat helmihyasintit ja muut pienokaiset maanrajassa. 

Joka vuosi olen ostanut kesäksi orvokkiamppeleita, jotka ovat saaneet siementää rauhassa pihaamme. Iloiseksi yllätyksekseni näitä jälkeläisiä nousee vuosi vuoden jälkeen eri nurkasta. Ihanissa väreissä. 

Lintulauta ei ole enää aktiivisessa käytössä, toisin kuin talvella. Linnunpönttö sen sijaan on saanut olla rauhassa toistaiseksi. Valitettavasti. Niin on myös ruohonleikkurimme. Mutta kai tuonne ruohojen keskelle nyt pieni pala punaista aina mahtuu, vaikka ihan vain koristeeksi...

Sillä kuka nyt viitsisi leikata tällaista ihanaa keltaista kukkamerta pois. Väriä, rehevyyttä, rönsyilyä. Ihana, villiintynyt pihamme! Joka yhtäkkiä on puhjennut joka puolelta loistoonsa, runsaanpana kuin muistan koskaan! Nautitaan nyt tästä, ennen kuin kesä tulee ja kuivaa! 

Iloista kesän alkua kaikille! 

-Tipi-

Viherpeukalo keskellä kämmentä

Kiirettä on taas pitänyt. Niin kovasti, että ehdin vasta käydä pihalla katsomassa, mitkä kasvit ovat nousemassa. Viime syksynä istuttelin uusia sipuleita ja kunnostin muutenkin kukkapenkkejä, lisäämällä niihin hieman multaa ja reunustamalla kivillä. Ja taas se tuli todistettua; vuosi on pitkä. Niin pitkä, etten ilmeisesti edes muista, mitä missäkin kasvaa. Syksyllä kauniisti asettelemani, kivillä reunustamani kukkapenkki nimittäin näytti nyt tältä… Ei mennyt ihan niin kuin Strömssössä taaskaan, mutta kyllä tästä hyvät naurut irtosi. Ehkäpä penkki vaatii hieman hienosäätöä… ;) Aurinkoista viikonvaihdetta, toivottelee Tipi :) 

Kesän makua & maailman helpoin pannacotta

Marttojen ruokakurssilla, pari kesää sitten, opin kuinka tehdään maailman helpointa pannacottaa. Mikäli olisin lueskellut kaupassa pakettien takakansia, olisi resepti löytynyt sieltäkin. Hyytelösokeri Multi:n paketista. Kiehauttamalla hetken aikaa seosta, jossa on 1 dl hyytelösokeri Multia ja 5 dl maitoa tai kermaa, ja antamalla sitten jäähtyä, on herkullinen jälkiruoka valmis. Tämän helpompaa ei voi olla. Pakastimen pohjalta löytyi purkillinen oman puutarhan vadelmia vuoden takaa, pisteeksi iin päälle. Eikä siinä vielä kaikki. Taannoin alennuksesta ostamassani Iittalan värivikaisessa Kastehelmi-jälkiruokapikarissa sai lisäksi silmänruokaa. Näin helppoa se on. 

Kesäisen kattauksen täydensivät sisarelta saamani emalinen vesikannu, tädiltä saadut pirteän keltaiset lasinaluset, sekä äidiltä saadut mansikkaservetit. Jaa ettäkö mitä ruokaa oli? Kevyttä kermaista ja sinappista salviapossua, tsatsikin ja perunoiden kanssa. Nam! Normaali arki-ilta! ;) 

Puutarhasuunnistusta

Olemme asuneet nykyisessä kodissamme kohta neljä vuotta. Edellinen omistaja on ollut ilmeisen kova puutarhaihminen, joten on ollut helppoa asettautua hoitamaan tiluksia, jotka ovat olleet alkujaan hyvin hoidossa. Neljässä vuodessa en kuitenkaan ole vielä oppinut muistamaan, mitä kasveja missäkin kasvaa. Välillä apuna on ollut äiti, toisinaan taas Google, jotta kukille on saatu nimi. 

 

Lapsuudenkodistani olen saanut puutarhan täydennykseksi myös muutamia  perennoja, joiden leviämistä nyt odottelen. Esimerkiksi kaunis sininen jaloritarinkannus sekä palavarakkaus ovat peräisin äidin kasvimaasta. Jälkimmäinen onkin ymmärrettävästi tarttunut mukaani, puuttuihan entisen omistajan jäljiltä kasvimaasta kokonaan se pieni pala punaista. 

Sinistä kukkapenkistä ja muualta talosta sitävastoin on löytynyt kiitettävästi. Sinänsä kaunis vuohenkello vain tuntuu leviävän kovaa vauhtia, joten nyt onkin jo tullut aiheelliseksi alkaa torjuntatöihin kyseisen kasvin kohdalla. Kovasti leviävät perennat tuntuvat olevan kova sana pihallamme, kuten esimerkiksi taannoin mainitsemani ruttojuuri...

Verikurjenpolven leviämisvauhdista myös varoitellaan eri puutarhasivustoilla.Meillä tuo kyseinen kukka on toistaiseksi pysynyt hyvin aisoissa. Mukavan lisän pihallemme tuo kivikkopuutarha, josta löytyy matalia kivikkokasveja. Näitä ovat esimerkiksi ihanan keltainen suikeroalpi. Sikäli kun oma värimaailmani on aina liikkunut lämpimän keltaisissa ja punaisissa sävyissä, on hauska huomata että tässä puutarhassa kyseiset värit ovat vähemmistönä. Näin en ainakaan heti pysty jäämään oman väripalettini vangiksi. Muita kasveja joita kivikosta olen tunnistanut, ovat konnantatar sekä kaukasianmaksaruoho, hennon vaaleanpunaisine kukintoineen. Sama väri toistuu myös rusopajuangervossa, joka valitettavasti kuuluu myös kovaa vauhtia leviäviin lajeihin. Näiden kanssa pitää olla tarkkana, ennen kuin ne ovat vallanneet alleen liian suuren alan. 

Viimeisenä tällä puutarhakierroksella esittelen kauniin valkeakukkaisen pensaan. Arveluni mukaan kyseessä voisi olla jasmike, jota on olemassa useampia alalajeja. Usein tätä kasvia kutsutaan myös Jasmiiniksi, mikä taas viittaa virallisesti toiseen kasviin, joka ei Suomessa menesty ulkona. 

Viherpeukaloni ollessa enemmän tai vähemmän keskellä kämmentä, ja muistini tältä osin hatara, on tunnistamisessa lukuisia aukkokohtia. Mikäli siis tunnistat jonkin kasvin toisin, älä epäröi tuoda mielipidettäsi julki. Hikistä hommaa tämä kasvien tunnistaminen. Eikä vähiten näin helteillä!

Pieni pala selittelyn makua

Heipä hei, pitkästä aikaa!

Juu, tiedän. Pitkäksi on venähtänyt tämä "sairasloma". Aluksi vietin vajaan nelisen viikkoa oikea käsi kipsissä, jolloin kaikenlainen kirjailu tuntui ylitsepääsemättömän haastavalta. Kipsistä vapautumisen jälkeen kädessäni oli pari viikkoa edelleen rautaa, eikä kirjailu tuntunut yhtään helpommalta. Raudat sain pois jo pari viikkoa sitten, mutta helle on osoittautunut ajatustoimintaa lamauttavaksi, joten kirjailu on tuntunut edelleen haastavalta. Mutta selittelyt sikseen; täällä sitä ollaan! :)

Vaikka tuo tukalaksi äitynyt helle itselleni aiheuttaakin lamaantumista ja alhaista energiatasoa, olen sairastaessani kuitenkin saanut aikaiseksi melko paljon. Ainakin pääni sisällä. Näistä kaikista saisi oman tarinansa, vaan mistäköhän alkaisin...

- Automatkalla kotimaassa lähdimme extempore bussimatkalle tutustumaan Perniön historiaan. Opimme paljon uutta.

- Bussi- ja junamatka nuoren herran kanssa Etelä-Pohjanmaalle tutustutti pienessä mittakaavassa Legojen maailmaan. Seinäjoen tuliterässä kaupunginkirjastossa näimme vielä nuoremman herran tekemän Lego-kaupungin ja Ilmajoella erikoiskauppa Piipoosta poimimme mukaamme aarteita.

- Ystävän luona Hattulassa nautimme kuohuvaa auringon laskiessa järven yli. Samalla retkellä kävimme myös Iittalan lasimäellä, viehättävä paikka.

- Pihamaan kasveja on jälleen kerran yritetty tunnistaa. Kuinka ne nimet unohtuvatkin aina talven aikana?

- Yläkerran nurkkaus sai luopua vanhoista tapeteista. Nyt odotellaan loppusilausta maalauskelien tullessa toivon mukaan pian.

- Nemin mukana intouduin uuteen harrastukseen, geokätköilyyn. Kätköjä etsiessä voi tutustua uusiin paikkoihin. Löytöjä on tehty mm. Raaseporin rauniolinnassa sekä Tammisaaren vanhassa kaupungissa.

- Sohvalla makoillessa on ehtinyt taas lueskella kirjoja.

Ja tässä vain pintaraapaisu kesäpuuhistani! Vaikka käsi ei toimi, pää toimii. Silloin kun helle ei sitäkin toimintaa lamauta... ..tai muut ulkoiset tekijät. Loppujen lopuksi kaikkia elämän osa-alueita yhdistää yksi tekijä: ainoastaan Sinä itse olet vastuussa siitä, miten elämääsi elät. Iloa omaan elämääsi voit saada poimimalla matkaasi niitä asioita, joista itse nautit. Sitä taitoa on yritetty opetella mm. oheisen pelastautumispaketin avulla. ;)

Valkeus tuli!

Tänään piti ennusteiden mukaan sataa ja olla kylmää. Vaan taivas oli sininen, aurinko paistoi ja puutarhassa puhkesi valkeus. Lumipalloheisi jatkoi kukkimistaan. 

Myös juhannusruusu puhkesi kukkaan. Juuri ajallaan, viikkoa ennen keskikesän juhlaa. Tuoksu kruunasi koko kauneuden. 

Tänäkin vuonna juhannusruusu on aivan täynnä kukkia ja nuppuja. Oksat jaksavat hädintuskin kantaa kaiken ihanuuden. 

 Myös orvokeista löytyy lähes valkoinen amppeli roikkumasta pihamaalta. Kun keväällä piha loistaa hetken keltaisenaan, nyt keskikesän lähestyessä mukaan on tullut valkeus. Kuten vanhassa laulussakin sanotaan; yöt kesän valkeat, vienot nuo...

Kesäkukkapenkkini vm. 2014

Noin, nyt se on istutettu! Talon päädyssä sijaitsevan kesäkukkapenkkini tämänvuotinen värikirjo. Tämä taitaa olla nyt kyseisen kukkapenkin kolmas kesä. Ensimmäisenä vuonna olin täysin yksivuotisten ostokukkien varassa, mutta viime vuonna penkkiin tuli jo muutama useampivuotinen kukka levittäytymään. 

Joka vuosi kukkapenkissä on ollut jotain keltaista. Luonnollisesti. Tätä varten hain viime kesänä lapsuudenkodistani kulleroita ja kultatyräkkiä. Kulleron muistan lapsuudestani saakka mummon kukkapenkistä. Tuo kultatyräkki taas on uudempi tuttavuus. Muistaakseni istutin myös punertavaa helokkia, vaan sitä ei nyt näy nousseen. Valkoisesta kukasta ei täyttä varmuutta ole, mikä siellä on nousemassa. Ehkä arovuokko... ...tai sitten jokin muu, yritän tunnistaa lähiviikkoina tarkemmin.

Keltaisista kesäkukista huovinkukkaan olen innostunut jo tämän kukkapenkin ensimmäisestä vuodesta lähtien, siitä taannoin blogikirjoituksessani kerroinkin. Myös samettikukka on ollut suosikkini jo vuosia, johtuen sen hyvästä tuoksusta sekä pirteästä värimaailmasta. Aikoinaan kun pääsin ripille, muistan isäni kanssa juhlavalmisteluiden aikaan käyneeni kukkaostoksilla ihan ominpäin. Tuolloin mukaan tuli vain ja ainoastaan, koko kukkapenkin täydeltä samettikukkia. Ehkä hieman tylsä valinta, mutta ainakin juhlakalun mieleinen! 

Keltaisen ja oranssin sävyjen lisäksi laajensin värimaailmaa hieman tänä vuonna. Ensiksi päädyin hempeän vaaleanpunaiseen kesäneilikkaan. Mikäli hyvin käy, saattaa tämä talvehtia ja nousta uudelleen ensi vuonna. Hieman tummempaa punaa löytyy kaunokaisesta, joka on monivuotinen. Sinistä, lilaa ja valkoista väriä penkkiin tuovat yksivuotiset lobeliat. Jännää seurata jälleen uusia lajeja, ja kuinka ne viihtyvät ja toivottavasti rehevöityvät kesän aikana. 

Vihreä hetki ennen hämärää

Eilen illalla nurmikon leikkauksen jälkeen käytin hetken ihaillen tulosta. Vastaleikatun nurmen tuoksu, illan viileys ja laskeva aurinko tuovat kesämielen. Tähän aikaan vuodesta päivä alkaa olla pisimmillään, luonto on vehreää ja kasvit valmistautuvat nupuillaan juhannuskuntoon. 

Juhannusruusupensaassa on nuppuja satamäärin. Viikon päästä ne lienevät auenneet, juuri ajoissa keskikesän juhlaan. Pensasruusuni Viljami on saanut myös muutaman nupun, joiden avautumista odottelen innolla. Keltaiset ruusut ovat kuuluneet aina lempikukkiini. Olen antanut itseni ymmärtää, että myös äitini sekä hänen äitinsä pitivät kovasti juuri keltaisesta ruusuista. Mieltymys kulkee siis vahvasti suvussa. 

 

Tulppaanit ovat kukkineet, mutta kuunliljat ja metsämansikat vasta valmistautuvat kesään. Nuo metsämansikat, eli virallisemmin ahomansikat ovat ilmestyneet pihaan vähitellen ja levittäytyneet rönsyillään vuosi vuodelta laajemmalle. Mutta se ei haittaa, päin vastoin. Lumettoman ja leudon talven jälkeen moni pihakasvi on ottanut itseensä. Niitä ruttojuuria lukuunottamatta... Viime talvi oli kova myös lumipalloheisille, mutta onneksi kuivien oksien keskeltä pilkistää lukuisia lumipalloja. 

Piha alkaa olla valmis juhannuksen vastaanottamiseen. Ehkäpä kitkemistä ja nurmikonleikkuuta on tiedossa vielä ennen sitä, mutta muutoin luonto on ajallaan. Näin pitääkin olla tähän aikaan vuodesta.

Vanhanajan kesä!

Viikonloppuna sade taukosi ja pääsin vihdoin upottamaan sormet multaan! Nyt kesäkukkapenkki on paikoillaan ja nurmikko ajettu. Kuvailen tässä näkymiä iloksenne joku ilta kun ehdin. Paljon olisi vielä tehtävää ja niinpä auringon paistaessa mieli on jatkuvasti puutarhassa. Kävellessäni paljain jaloin nurmikolla, auringon lämmittäessä, mieleen tulevat lapsuuden kesät. Tuntuu että silloin paistoi aina aurinko. Näinhän ei tietenkään ole, mutta ihmismieli on mielenkiintoinen ja muisti valikoiva. Kuka niitä harmaita päiviä nyt muistelisi. 

Nostalgikkona kaikki entisajan muistot ovat itselleni arvokkaita. Muutama vuosi sitten, Romaniassa käydessämme, sydämeni oli aivan pakahtua tähän vanhanajan romantiikkaan. Hevoskärryjä näki maanteillä junan ikkunasta säännöllisin väliajoin. Realisti voisi todeta asiantilan johtuneen köyhyydestä, ja maisema olisi marraskuisena iltana voinut näyttäytyä vallan toisessa valossa. Mutta lämpimässä auringonpaisteessa kaikki oli vain kaunista ja ihanaa. Turistina on kovin helppoa olla naiivi. Ja miksei lämpimänä kesäpäivänä myös kotipihalla. Aurinko hymyilee, niin minäkin!

Kiviä, kiviä, kiviä...

Eilen pidimme pihatalkoot. Monet ystävät nauttivat vapaapäivästä sisätiloissa hyvällä omatunnolla, koska ulkona oli niin sateista. Vaan me kun olimme päättäneet siirrellä kiviä, myös teimme niin. Eikä pienessä sateessa mitään valittamista olekaan. Onpahan raikas ilma hengittää. Eräs talkoolainen bongasi pienen palan punaistakin talon emännän muodossa... 

Koko päivän rehkimme ulkosalla, mutta lopulta saimme urakan päätökseen. Onneksi apunamme oli traktori, joka nopeutti kivien siirtelyä huomattavasti. Ohikulkijat ehkä hämmästelivät meitä, kivenpyörittäjiä, mutta omat keinoni rikkaruohojen torjunnassa olivat tätä ennen jo kertakaikkiaan käytetty. Eikä tuo uusi kiveys nyt niin hullun näköinen lopulta ole. 

Sateisen päivän jälkeen ripustimme hanskat naulaan, lämmitimme saunan ja söimme hyvin. Parasta talkoissa onkin ehkä saavutetun työn lisäksi yhdessä olo. Entisaikaan monet asiat hoituivat talkoilla, mutta nykyään talkooperinne tuntuu kokeneen laman. Kun talkoita järjestetään, ovat ihmiset niin kiireisiä, ettei aikaa ylimääräisen työn tekemiseen löydy. Näin talkooväkeä on kovin vaikea saada kasaan. 

Vaikka talkoomme eivät varsinaisesti yleisömenestys ollutkaan, oli meillä mukavaa. Kiitoksia suuresti paikalle päässeille! Ilman teitä pihamme olisi tällä hetkellä kovin erinäköinen. 

Jos jotain positiivista pitää ruttojuuresta sanoa, on se saanut näkemään monet rikkaruohot jo positiivisessa valossa. Kuinka kaunis esimerkiksi onkaan keltainen voikukkapelto. Eihän tuota raaski niittää lainkaan!

Pihasuunnitelmia helatorstain varalle

Siitä asti kun olemme nykyiseen kotiimme muuttaneet, olen taistellut suorastaan piinallisen rikkakasvin, ruttojuuren kanssa. Kyseessä on ilmeisesti haitalliseksi vieraslajikkeeksikin nimetty etelänruttojuuri. Olen koittanut taistelussa vaikka mitä aseita, mutta aina kasvi on työntynyt läpi esteiden. Edellinen asukas on leikannut maanpäälliset kasvustot kesäisin, mistä johtuen juuret ovat päässeet haarautumaan ja leviämään maan alla voimakkaasti. Nyt on tarkoituksena ottaa kovat keinot käyttöön!

Suurin esiintymä on tonttiin rajoittuvan tien ojassa. Olen koittanut muovittaa aiemminkin ojaa, mutta turhan heppoisin menetelmin. Kuten aiemmin kerroin, tilasin tällä kertaa pari kuormaa kiviä pihalle. Ojanpohjalle olisi tarkoitus levittää ensiksi juuria läpäisemätön kangas, jonka päälle sitten ladotaan kiveys. Yrittäkööt siitä läpi, mokomat. Kasvin voimasta kertoo jotain se, kun viime kesänä jätin kukkapenkin viereen täyden, avaamattoman 50 litran multapussin. Viikon päästä sen läpi oli työntynyt ruttojuuri. Kaksinkertainen muovi ja välissä oleva multakerros siis ei ole riittävän vahva estämään kasvustoa nousemasta. Kauniskaan tuo kasvi ei mielestäni ole, sen paremmin nimeltään kuin ulkonäöltäänkään. 

Pari vuotta sitten tein saman kivitempauksen talon toiseen päätyyn, jossa kyseistä kasvia niinikään kasvoi. Sinne tein lisäksi myös kivetyn kukkapenkin. Ja hyvä siitä mielestäni tulikin. Nyt kun tämä talon toisen sivustan kivityö saadaan ohitse onnistuneesti, täytynee lähteä hankkimaan myös kukkapenkkiin kesäkukkia. Alla oleva kuva on samalta paikalta viime kesältä. Silloin kasvamassa oli monivuotisten kulleroiden lisäksi yksivuotisista kesäkukista mm. timanttikukkaa sekä huovinkukkaa. Kuten niin monella muullakin saralla, myös kukkavalinnoissani usein päädyn pirteän kelta-oransseihin väreihin. Vaikka huovinkukkaa usein suositellaan amppelikukaksi, toimii se myös maahan istutettuna erinomaisesti. Kukinnon levittäytyessä maata pitkin, peittää se alleen kesän mittaan mukavan kokoisen alueen. 

Tiedossa on siis hikinen päivä huomisesta. Kaikki jotka kyseisen kivikasan sijainnin löytävät, ovat tervetulleita talkoisiin. Liikaa apuvoimia tässä torjuntaurakassa tuskin voi olla! 

Puutarhassa

Pienestä saakka yksi lempiväreistäni on ollut keltainen. Kun olin vauva, laittoi äiti pinnasänkyyni lakanat, joissa oli valkoisia sydämiä keltaisella pohjalla. Kangas saattoi olla Tampellan Cook-collectionin, tai ainakin se näytti siltä kovasti. Epäilemme että katsellessani maailmaa tuolta keltaisesta vinkkelistä, on jokin vaikutus tarttunut koko maailmankuvaani. Toinen lempivärini, kuten blogin nimikin jo kertoo, on punainen. Nämä värit ovat päätyneet myös kukkapenkkiini. Narsissien auettua lämpö toi nopeasti pintaan myös tulppaanit. Kirkas keltainen ja punainen näyttävät mielestäni vihreällä pohjalla niin kovin piristäviltä. 

Keltainen on myös tuo ennenkin mainitsemani Viljami-ruusu, joka pihallamme kasvaa. Värin lisäksi myös nimi vaikutti ostopäätökseen. Tätä en vain voinut jättää hankkimatta! Ajatuksissani ruusun kasvamista seuraa myös eräs minulle hyvin tärkeä vanha Viljam, jossain pilvien tuolla puolen. Ruusun virallinen nimi on Viljaminkeltaruusu, eli William's yellow. Nyt on alkamassa Viljamin kolmas kesä pihallamme, ja lehdet ovat kasvamassa isommiksi. Nuppuja odotellessa on joku hämähäkki ehtinyt jo käydä tekemänsä luomuksensa Viljamin runkoon. 

Noin viikko sitten ajoin nurmikon ensimmäistä kertaa, sen ollessa vielä vähän kuiva ja keltainen. Nyt nurmikko rehottaa täysillä. Sitä se lämpö teettää... Onneksi rikkakasveista voikukat miellyttävät värinsä vuoksi omaa silmääni, joten kestän pienen villiintymisenkin. Kunhan tulppaanit eivät vain tukehtuisi kasvuston keskelle, ennen kuin ehdin hätiin.

Puutarhanhoidossa täytyy myöntää peukaloni olevan aavistuksen keskellä kämmentä. Kasvit ja niiden hoito eivät ole kovin tuttuja, lajien nimet pääsevät välillä unohtumaan. Kasvatukseni lähtökohtana on yrityksen ja erehdyksen kautta oppiminen. Pihallamme oli kolme vanhaa angervopensasta, joiden arvelisin olevan norjanangervoita. Vuosi sitten kokeilin leikata vanhimman ja kärsineimmän kokonaan poikki. Näin komeasti se taas kukkii, joten kokeilu kannatti. Viime syksynä katkaisin loputkin kaksi, katsotaan mitä ne toimenpiteestä pitivät. 

Viikossa piha on muuttunut paljon! Nyt luonto alkaa olla kauneimmillaan, kun kasvukausi on aluillaan. Lakastuneita kasveja ei vielä ole. Näillä lämpötiloilla se tosin lienee vain ajan kysymys. Voi kunpa vain pian ehtisin  muilta kiireiltä upottaa sormeni multaan!

Kesä tulla ryöpsähti

Tällä viikolla piha on muuttunut. Joka aamu ikkunasta ulos vilkaistessa näkymä on vaihtunut edellisen vilkaisun jälkeen. Kiireisen viikon aikana pihatyöt ovat jääneet vähälle, ja nyt viidakko alkaa olla villiintymässä... Aamulla töihin lähtiessä saniaiset nostivat auringonsäteissä päätään. Illalla näkymä lienee taas erilainen... Kerron mitä kaikkea pihassa on tapahtunut, kunhan sopiva väli tulee. Helteistä perjantaita kaikille!