Matkamuistoja menneiltä vuosilta: Brasov

Totesin tässä taannoin olevani kova tyttö matkailemaan. Etenkin kotisohvalta. Kirjahyllystäni löytyy lukuisia matkaoppaita, aina 60-luvulta lähtien, sillä yksinkertaisesti vain pidän niiden lukemisesta. Vanhoja matkaoppaita lukiessa näkyy hienosti myös ajankuva, mitä paikkojen menneisyys on ollut. 

Eräs suosikkimatkakohteeni on Romania, jolla on takanaan rankka historia. Euroopan valtioista se on osin jäänyt paitsi kehityksestä hirmuvaltiaan hallitessa maata useiden vuosikymmenten ajan. Maan hienouteen matkakohteena tämä ei kuitenkaan vaikuta. Etenkään helteisenä elokuun päivänä matkailevana ei tule ajatelleeksi paikallisten pulaa ja kurjuutta kylmänä ja karuna talvipäivänä. Karuja eivät olleet myöskään valtion 1970-luvun viralliset julkaisut, joissa Nicolae Ceausescu paistatteli etusivuilla kansan suosiossa. Tällainen historiikki vuodelta 1978 löytyy myös matkakirjojeni joukosta.  

Mutta takaisin nykypäivän Romaniaan. Tai ainakin muutaman vuoden taakse, jolloin Romanian kiertomatkallamme poikkesimme mm. Transsilvanialaisessa Brasovin kaupungissa. Kyseinen kaupunki on esim. Tampereen ystävyyskaupunki ja tuttu jo 60-luvun lopulta aina 2000-luvulle saakka kaupungin keskusaukiolla järjestetyistä Kultaisen Hirven -laulukilpailuista. 

 

Lomamme aikana samaisella aukiolla harjoiteltiin oopperafestivaalia, joten pääsimme myös osallisiksi kulttuurista. Myös ruokakulttuuri oli vahvasti läsnä matkallamme. Tutustuimme aivan ihastuttavaan ravintolaan, Bella Muzicaan, jota lämmöllä suosittelen kaikille Brasovissa vieraileville.

Hotelli-ravintolan ruokasali oli rakennettu vanhaan viinikellariin, jonka tunnelma itsessään oli jo viehättävä. Lounasaikaan olimme paikan ensimmäiset ruokailijat, joten saimme nauttia hetken tunnelmasta ylhäisessä yksinäisyydessä. Aluksi tarjoilija toi meille kolme listaa; ruokalistan, juomalistan sekä musiikkilistan. Saimme siis itse valita paikassa soivan musiikin lukuisista eri vaihtoehdoista. Ennen seuraavien asiakkaiden saapumista kuuntelimmekin lähestulkoon koko levyllisen verran Bruce Springsteenia täydellisen äänentoiston kautta salissa kaikuen. 

 

Alkupaloina nautimme itsetehdyistä palinkasta, nachoista sekä salsakastikkeesta, jotka olivat erittäin herkullisia. Pääruoaksi nautittu perinteinen paprikamöyhö (Papricas: Piept pui, muschi porc, muschi vita, bacon, ceapa, praz,ardei gras, galuste, smantana) vei myös kielen mennessään, eikä punaviinikään tunnelmaa pilannut. Täydellisen ruokailukokemuksen jälkeen vetäydyimmekin vähäksi aikaa hotellille sulattelemaan herkkuja päiväunien merkeissä.

 

Hotellimme sijaitsi aivan kaupungin laidalla sijainneen 350 metriä korkean Tampa-vuoren juurella. Vuorelle johti köysirata, jota pitkin eräänä päivänä kävimmekin Hollywood-tyyppisen kyltin juurella sijainneella näköalapaikalla. 

 

Kyltti näkyi lähes kaikkialle. Kuten nyt esimerkiksi Euroopan kapeimman kadun, Strada Sforiin eli "köysikadun" päähän. 

Katu johti Mustalle kirkolle, Biserica Neagralle, joka oli myös eräs kaupunkin pakollisista nähtävyyksistä. Kirkon nimi oli peräisin vuonna 1689 tapahtuneesta tulipalosta, jossa kirkko tuhoutui pahoin. 

 

Itse kaupungin nimi, Brasov, taas on peräisin sanasta barasu, joka tarkoittaa linnoitusta. Ja linnoituskaupunki kyseessä olikin. Muistona tästä olivat edelleen kaupungin laidalla portit, joiden ali pääsi ajamaan autolla keskustaan. 

Alunperin kaupunki on ollut nimeltään Corona, josta pääsemmekin aasinsillalla hotelliin, jonne olisin alunperin tahtonut tehdä varauksen. Paikka oli kuitenkin valitettavasti juuri tuolloin täynnä. Vanha ja ränsistynyt Coroana-hotelli vain jotenkin viehätti Art Nouveau-tyylillään. Tällä kertaa ihailimme sitä kuitenkin ainoastaan ulkoa käsin. 

 

Kaiken kaikkiaan Brasov hurmasi viehättävyydellään, rakennuksillaan ja ruoallaan romanianmatkalaiset. Ja vaikka muutama vuosi onkin kulunut, haaveilen edelleen lounaasta ihanassa Bella Muzicassa. Suosittelen lämmöllä!

Elämä raiteilla

Olen aina pitänyt junista. Automatkustus ei ole ollut lainkaan niin mukavaa. Kun olin pieni, kärsin henkilöautossa ja bussissa helposti matkapahoinvoinnista. Mummulassa kävimme usein junalla, jolla pitkän matkan matkustaminen oli paljon helpompaa. Junaan päästyäni kuulemma heitin välittömästi kengät pois jalasta ja nostin jalat penkille. Ja ryhdyin lukemaan. 

Nykyään kuljen taas paljon junalla työmatkoja. Aika kuluu nopeasti töitä tehden. Myös lomalla junailemme mieluusti. Tuolloin voi keskittyä katselemaan ikkunasta vaihtuvia maisemia, tehdä käsitöitä, tai vaikkapa lukea.

Vuosia sitten olen myös työskennellyt raiteilla. Tai paremminkin niiden kunnossapidon ja rakentamisen parissa. Nautin tuosta työstä kovasti. Ennenvanhaan raiteilla työskentelevää työporukkaa kutsuttiin topparoikaksi. Rautateillä ryhmähenki oli vahva ja työt etenivät. Sama voima auttaa nykyäänkin eteenpäin, myös muilla aloilla. Kun töissä on mukavaa ja puhalletaan yhteen hiileen, kuluvat päivät kuin siivillä ja saa paljon aikaan. 

 

Mielelläni matkustelisin junalla vieläkin enemmänkin. Valitettavasti junalippujen korkea hintataso Suomessa kannustaa autoilemaan. Voidakseni junailla enemmän, tarvitsisin lottovoiton. Hullunkuriselta tuntuu, että itselläni ei ole ollut varaa ostaa sarja- tai kausilippua työmatkoille, koska yksittäisillä tarjouksilla olen saanut kuljettua paljon edullisemmin. Mutta niin se vain on ollut.

Muutama vuosi sitten junailimme lomamatkallamme Romaniassa. Pisin siirtymä oli seitsemän tunnin mittainen, jolloin oli aikaa ihailla vaihtuvia maisemia ja Romanian maaseutua. Autokannan ollessa alhainen, näkyi maaseudulla säännöllisesti hevoskärryjä. Marraskuussa näkymä ei olisi välttämättä ollut lainkaan niin romanttinen, kuin miltä se keskellä kesää näyttäytyi. 

Seitsemän tunnin aikana ylitimme mutkitellen Karpaatit ja kiisimme läpi peltoaukeiden. Matkaa suunnitellessamme olin ennakkoluuloissani pelännyt huonokuntoisia junia. Vaan kalusto olikin yllättäen parempaa ja ennenkaikkea siistimpää kuin kotimaassamme. Mielelläni olisin matkannut vieläkin pidemmälle Romanian halki, mutta viikko oli rajallinen ja välillä oli mukava viipyä kauemminkin yhdessä paikassa. 

Miellyttäviä junailuhetkiä mahtuu paljon myös keskivertoviikkooni. Tällä viikolla aurinko on näyttäytynyt ja olen saanut ihailla tätä maisemaa jo useampaan otteeseen. Auringonsäteissä kylpevä huvipuisto saa aikaan hyvän mielen. Ja ennen kaikkea tämä maisema siivittää työpäivän jälkeen kotimatkalle. Siinä jos missä on voimaa!

Vanhanajan kesä!

Viikonloppuna sade taukosi ja pääsin vihdoin upottamaan sormet multaan! Nyt kesäkukkapenkki on paikoillaan ja nurmikko ajettu. Kuvailen tässä näkymiä iloksenne joku ilta kun ehdin. Paljon olisi vielä tehtävää ja niinpä auringon paistaessa mieli on jatkuvasti puutarhassa. Kävellessäni paljain jaloin nurmikolla, auringon lämmittäessä, mieleen tulevat lapsuuden kesät. Tuntuu että silloin paistoi aina aurinko. Näinhän ei tietenkään ole, mutta ihmismieli on mielenkiintoinen ja muisti valikoiva. Kuka niitä harmaita päiviä nyt muistelisi. 

Nostalgikkona kaikki entisajan muistot ovat itselleni arvokkaita. Muutama vuosi sitten, Romaniassa käydessämme, sydämeni oli aivan pakahtua tähän vanhanajan romantiikkaan. Hevoskärryjä näki maanteillä junan ikkunasta säännöllisin väliajoin. Realisti voisi todeta asiantilan johtuneen köyhyydestä, ja maisema olisi marraskuisena iltana voinut näyttäytyä vallan toisessa valossa. Mutta lämpimässä auringonpaisteessa kaikki oli vain kaunista ja ihanaa. Turistina on kovin helppoa olla naiivi. Ja miksei lämpimänä kesäpäivänä myös kotipihalla. Aurinko hymyilee, niin minäkin!

Matkailumuistoja: Romania

Matkakuumeen edelleen jatkuessa, kerron teille vähän Romaniasta. Olen ymmärtänyt että monelle suomalaiselle on kerjäläiskulttuurin myötä muodostunut melko negatiivinen kuva kyseisestä maasta. Hassua kyllä, monet tähän mielipiteeseen vaikuttaneet kerjäläiset ovat ilmeisesti naapurivaltion, Bulgarian romaneita. Kuitenkin keltainen lehdistö usein vetää johtopäätöksiä niputtamalla sanat romanialainen ja romani tarkoittamaan samaa kansanryhmää. Itse muistelen oppineeni, että romanit ovat aivan alunperin lähtöisin Intiasta, eikä näin ollen Romania valtiona liity sanan alkujuuriinkaan. Toki romaneita asuu paljon myös Romaniassa, jossa heitä sorretaan kuten valitettavan monessa muussakin maassa. 

Toinen Romanian mielikuvia vainoava seikka varmasti on lähihistorian itsevaltias, itseään Karpaattien Neroksi ja Ajatusten Tonavaksi vaatimattomasti kutsunut Nicolae Ceausescu. Vielä tänä päivänä on nähtävissä Ceausescun ajan maan kahtiajakautuneisuus, pääkaupunki Bukarestissa sijaitsevan kohtuuttoman suuren parlamenttitalon ja maaseudun suunnattoman köyhyyden välillä. Aurinkoisena kesäpäivänä kurjuus näyttäytyy sinisilmäiselle turistille kuitenkin lähes maalaisromanttisena. 

Itselläni kiinnostus Romaniaan heräsi useampia vuosia sitten, nähtyäni televisiosta Monty Python -mies Michael Palinin loistavan matkailuohjelman, "Michael Palin's New Europe", Romaniaa koskevan jakson. Tuossa Palin vieraili mm. UNESCO:n maailmanperintölistalla olevassa Sighisoaran kaupungissa, Transilvaniassa. Kaupungin kuuluisuus perustuu nykyään lähinnä muinaiseen hirmuhallitsijaan, Vlad Seivästäjään, joka on syntynyt kyseisessä kaupungissa. Tämän karmivan hahmon lisänimi, Dracula, mainitaan maailmankirjallisuudessakin Bram Stokerin luoman fiktiivisen hahmon yhteydessä. Kauhutarinaa enemmän allekirjoittaneeseen vetosi kuitenkin kaupungin kauneus. Päätös lähteä käymään tuolla konkretisoitui nelisen vuotta sitten, kun viimein lähdimme reissuun. 

Majapaikkamme Casa Cu Cerb oli ehkä yksi täydellisimmistä hotelleista, joissa itse olen yöpynyt. Tässä suositussa majapaikassa, jossa myös Walesin prinssi Charles on majoittunut, on ainoastaan yhdeksän huoneistoa. Tämän vuoksi jouduimmekin hieman säätämään matkustusajankohtaamme, jotta löysimme vapaan huoneen. Varauksen teimme jo puolta vuotta ennen matkaa. Sijainti torin laidalla Sighisoaran keskiaikaisen keskustan keskeisimmällä paikalla, siisteys, hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu, yhdistettynä kauniiseen  huoneistoon ja koko rakennukseen, sekä uskomattoman edulliseen hintaan vaikuttivat mielipiteeseeni paikan täydellisyydestä!

  

Vaikka kaupunki ei olekaan kovin suuri, sen kaduilla olisi viihtynyt pidempäänkin. Vietimme runsaan viikon pituisesta Romanian kierroksesta Sighisoarassa kaksi yötä. Päivisin turistibussit toivat paikalle matkailijoita, mutta illan tullen kaupunki rauhoittui rajallisten majoitustilojen vuoksi. Täällä ihmisen oli hyvä olla. 

Dracula-turismikin näkyi, vaan ei liiaksi. Tämän kyseisen talon paikalla sijainneessa rakennuksessa se hirmuinen Vlad syntyi. Nyt rakennuksessa oli matkamuistokauppa, täynnä Dracula-tavaraa. Sitä ei kuitenkaan mukaan lähtenyt. Itselleni riittivät upeasti valaistujen, keskiaikaisten kivitalojen katselu ja kuvaaminen. Suosittelen Romaniaa ja etenkin Transilvaniaa kaikille omatoimimatkailijoille. Itse tahdon tänne myös uudelleen!

Uniikit -ja ei niin uniikit tauluni

Muuttaessamme nykyiseen kotiimme, tuli talon mukana alkuperäinen pohjapiirustus sodanjälkeisiltä vuosilta. Käsin piirretty kuva oli mielestäni niin kovin hieno, että ensitöikseni kehystin sen ja ripustin seinälle. Keräilijäluonteena pidän kovasti ajatuksesta, että jokaisella tavaralla, asialla, henkilöllä ja rakennuksella on oma historiansa. Näidenkin seinien sisälle mahtuu monenlaista menneisyydestä, ja tämä historia jatkuu edelleen.

Omaa historiaansa ovat taloon tuoneet läheiseni, joiden taidetta seiniltäni löytyy. Kummipoikani on taiteillut kissataulun, jossa kummitädille myös pieni pala punaista, kuinkas muuten. Edesmennyt mummuni oli eläkepäivinään innokas maalari. Mummun lempikukat, keltaiset ruusut, muistuttavat menneistä muistoista. Oma äitini on myös erittäin taitava maalari, vaikka aikaa tälle harrastukselle on kaiken muun mielenkiintoisen puuhastelun ohessa käytettäväksi liian vähän. Silmänilona olevan taiteen lisäksi nautin siitä, että minulle rakkaat ihmiset ovat läsnä joka päivä myös sisustuksessani.

 

Oman kädenjälkeni olen tuonut seinille mm. valokuvauksen muodossa. Matkoilla otetut valokuvat muistuttavat paitsi mieleen painuneista paikoista ja hetkistä, ovat myöskin osa sisustusta. Miksi ostaa kaupasta tuntemattoman kuvaajan valokuvia paikoista joista ei ole itsellä mitään kokemusta, kun voi kehystää omat matkamuistonsa seinille… Kuten vaikka auringonlaskun Romanian Sighisoarasta.

 

Jaa että miksikö? No ehkäpä siksi, että valokuvataide oikein ammattilaisten ottamana on varsin hienoa. Eli jotta en ihan huijaisi, paljastan että seiniltäni löytyy paljon myös niitä kaupasta ostettuja, tuntemattomien valokuvaajien tauluja. Siitä yksinkertaisesta syystä, että ne ovat myös miellyttäneet silmääni. Haaveilen joku aamu pakenevani arkea minilomalle Eiffel-tornia kuvaavan taulun eteen, juoden café au lait'n ja tuntien korvissani ranskalaisten lokkien kirkunan. Haaveensa kullakin!