sunnuntai 31. elokuuta 2014

Metsän siimeksessä


Aamusella auringon paistaessa päätimme lähteä yhdistetylle geokätköily- sekä patikointiretkelle. Syksyn koittaminen on otettu meillä innostuneena vastaan. Kirpeä syysilma tunkkaisen helteen jälkeen luo energiaa ja piristystä, etenkin vapaapäivään. Tällä kertaa suuntasimme seitsemän kilometrin pituiselle metsäpolulle, joka ei ilmeisestikään ole kovin ahkerassa käytössä. Niin paljon kuin patikointi onkin välineurheilua, unohdimme tällä erää harmittavan paljon tärkeitä tarvikkeita. Kuten muovipussin sienien keruuta varten, ämpärin puolukoita varten, sekä eväät. 

 

Aamupalan voimin kipitimme vauhdilla aina reitin puoliväliin, josta pienen etsinnän jälkeen geokätkö löytyikin. Tällä kertaa vaihtotavaraa olisi ollut kosolti, mutta koska omat vaihtarimme olivat jääneet kotiin (enkä kuvassa näkyvästä gps-vastaanottimestanikaan tahtonut luopua), jäivät kivat vaihdokin edelleen rasiaan seuraavien iloksi. Nimet laitettiin kuitenkin lokikirjaan. 

 


Sekä polun vieraskirjaan. Tuo vieraskirja sijaitsi synkän metsän keskeltä avautuneella näköalapaikalla, jossa viivähdimme hetken. Tässä olisi ollut oiva paikka nauttia vaikkapa eväsleipä -mikäli sellainen olisi muistettu ottaa mukaan. Nyt hörppäsimme vain tilkan vettä eväspullostamme, ja jatkoimme matkaamme. 


Loppupuolella lenkkiä energiavaje alkoikin hiipiä, mutta sitkeästi taivalsimme takaisin autolle, hirvikärpästen saatellessa matkaamme. Runsasta pihlajanmarjasatoa katsellessani, olin kuitenkin hieman huolissani. Vanhan kansan viisaus siitä, ettei pihlaja kanna kahta satoa, aiheutti huolta jo ensi talvesta. Sanontahan tarkoittaa, että kun pihlajassa on paljon marjoja, ei talvella tule taakaksi enää liiemmin lunta. Koska viime talvena pääsin hiihtämään ainoastaan yhden kerran, en tahtoisi saman toistuvan enää ensi talvena. Mutta voisiko tuo sanonta olla yhdistettävissä juuri siihen lumettomaan menneeseen talveen…? Toivotaan näin!


perjantai 15. elokuuta 2014

Päivän piristys

Tänään hakiessani postia, odotti laatikossa iloinen yllätys! Emalikyltti ulko-oveemme!
Tästä olen haaveillut jo pidemmän aikaa, mutta eräs tapahtuma taannoin asetettiin kynnykseksi kyltin tilaamiselle. Vertaillessani kylttejä, löytyi sekä kotimaisia että ulkomaisia valmistajia. Olen periaatteeltani hyvin fennomaani, ja mielelläni käytän lähituotteita. Nyt valitettavasti tarvitsemamme teksti ei sopinut suoraan kotimaan kylttien kokovaihtoehtoihin, tai se olisi nostanut hintaa kohtuuttomasti, joten päädyimme tilaamaan kyltin tanskalaiselta Ramsign:lta.


Yleensä olen melko malttamaton, mutta pitkän toimitusajan vuoksi olin jo hetkellisesti unohtanut, että kyltti oli lähiaikoina tulossa. Hetken aikaa piti siis miettiä mitä ulkomaanpaketti sisälsi, kunnes hoksasin ja ilahduin. Kohta se on nähtävillä ovessamme, tervetuloa! 

lauantai 9. elokuuta 2014

My lifestyle: kun kaikki kiinnostaa...

Aloittaessani blogin kirjoittamista, mietin mistä kertoisin. Kuitenkin niin moni asia kiinnostaa ja on lähellä sydäntäni. Lifestyleblogi oli siis valintani. Näin voin jakaa ajatuksiani monesta eri aihealueesta; sisustuksesta, keräilystä, ruoanlaitosta, puutarhanhoidosta, kissoista, geokätköilystä, maalaiselämästä, kaupungeista, matkailusta… …olenpa ilmoittautunut syksymmällä järjestettävälle nukkekotikurssillekin harjoittelemaan minimaailman tekemistä! Vain taivas on rajana. Ja vuorokauden 24 tuntia. Se kun on yhteistä kaikille tallaajille. Vaikka kuinka kiinnostaisi, vuorokausi asettaa omat rajansa. Mikä ei ole lainkaan huonompi asia, sillä pidän myös nukkumisesta. Toisinaan voi saada vaikutelman, että kaikki on vähän rempallaan, kun ympärillä on useita keskeneräisiä projekteja. Mutta sen verran itsepäinen olen, että niillä on tapana valmistua, ennemmin tai myöhemmin. Eipä tuo yläkerran nurkkakaan vielä valmis ole, mutta hyvässä alussa kuitenkin. That's my lifestyle! Toivon teidän viihtyneen ja tästedeskin viihtyvän blogini parissa, ja löytävän riveiltä mahdollisesti jopa omia kiinnostuksen kohteita. 

-Tipi-


perjantai 8. elokuuta 2014

Geokätköilyä

Kuten aiemmin kerroin, Nemin esimerkin innoittamana lähdin lomallani geokätköilemään. Aiemminkin olen harrastuksen olemassaolon tiedostanut, mutta vasta nyt itse tempauduin mukaan. 
Mistä geokätköilyssä sitten onkaan kyse? Koko idean ydin, GPS eli global position system, on alunperinYhdysvaltain puolustusministeriön rahoittama ja kehittämä maailmanlaajuinen satelliittipaikannusjärjestelmä. Vuonna 1983 Yhdysvaltain silloinen presidentti Ronald Reagan määräsi paikannusjärjestelmän avattavaksi myös siviileille. Tähän vaikutti tänä kesänäkin valitettavan ajankohtainen tapaturma, kun Neuvostoliitto ampui alas reitiltään harhautuneen Korealaisen matkustajakoneen. GPS:n avaamisen toivottiin estävän myöhemmin vastaavanlaiset tapaturmat, mutta kuten valitettavan hyvin tiedämme, sattui Ukrainassa vain muutama viikko sitten sama uudelleen. 


Mutta takaisin aiheeseen. Geokätköilyssä etsitään maastoon piilotettuja, geokätköiksi kutsuttuja rasioita GPS-paikannuksen avulla. Kätköjä löytyy laajalti ympäri maailmaa, ja niitä voi selailla rekisteröidyttyään Geocaching-sivustolle. Useimmissa nykykännyköissä on mahdollisuus paikannukseen, mutta erillisen GPS-vastaanottimen tai vaikkapa pelkän kartan avulla harrastaminen on mahdollista. 


Tyypillisesti kätkö koostuu vedenpitävästä rasiasta, jonka sisällä on lokikirja, jonne kätkön löytänyt voi kirjata omat tietonsa ja löytöpäivämäärän. Mutta toisinaan kätkö voi sisältää vaikka mitä kivoja yllätyksiä. Tällainen hirvi löytyi tänään kätköillessämme Nemin ja pikku-Nemin kanssa, herättäen meissä keskivertoa suurempaa löytämisen riemua sekä suurta ihastusta.


Parhaimmillaan geokätköily on mukava ulkoiluharrastus, jossa tutustuu uusiin paikkoihin ja niiden historiaan. Havainnointisilmä valpastuu ja suunnistustaidot karttuvat. Unohtamatta teknistä tuntemusta maailmanlaajuisesta järjestelmästä. Suosittelen kaikille, vauvasta vaariin!


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Puutarhasuunnistusta

Olemme asuneet nykyisessä kodissamme kohta neljä vuotta. Edellinen omistaja on ollut ilmeisen kova puutarhaihminen, joten on ollut helppoa asettautua hoitamaan tiluksia, jotka ovat olleet alkujaan hyvin hoidossa. Neljässä vuodessa en kuitenkaan ole vielä oppinut muistamaan, mitä kasveja missäkin kasvaa. Välillä apuna on ollut äiti, toisinaan taas Google, jotta kukille on saatu nimi. 

 

Lapsuudenkodistani olen saanut puutarhan täydennykseksi myös muutamia  perennoja, joiden leviämistä nyt odottelen. Esimerkiksi kaunis sininen jaloritarinkannus sekä palavarakkaus ovat peräisin äidin kasvimaasta. Jälkimmäinen onkin ymmärrettävästi tarttunut mukaani, puuttuihan entisen omistajan jäljiltä kasvimaasta kokonaan se pieni pala punaista. 


Sinistä kukkapenkistä ja muualta talosta sitävastoin on löytynyt kiitettävästi. Sinänsä kaunis vuohenkello vain tuntuu leviävän kovaa vauhtia, joten nyt onkin jo tullut aiheelliseksi alkaa torjuntatöihin kyseisen kasvin kohdalla. Kovasti leviävät perennat tuntuvat olevan kova sana pihallamme, kuten esimerkiksi taannoin mainitsemani ruttojuuri...


Verikurjenpolven leviämisvauhdista myös varoitellaan eri puutarhasivustoilla.Meillä tuo kyseinen kukka on toistaiseksi pysynyt hyvin aisoissa. Mukavan lisän pihallemme tuo kivikkopuutarha, josta löytyy matalia kivikkokasveja. Näitä ovat esimerkiksi ihanan keltainen suikeroalpi. Sikäli kun oma värimaailmani on aina liikkunut lämpimän keltaisissa ja punaisissa sävyissä, on hauska huomata että tässä puutarhassa kyseiset värit ovat vähemmistönä. Näin en ainakaan heti pysty jäämään oman väripalettini vangiksi. Muita kasveja joita kivikosta olen tunnistanut, ovat konnantatar sekä kaukasianmaksaruoho, hennon vaaleanpunaisine kukintoineen. Sama väri toistuu myös rusopajuangervossa, joka valitettavasti kuuluu myös kovaa vauhtia leviäviin lajeihin. Näiden kanssa pitää olla tarkkana, ennen kuin ne ovat vallanneet alleen liian suuren alan. 


Viimeisenä tällä puutarhakierroksella esittelen kauniin valkeakukkaisen pensaan. Arveluni mukaan kyseessä voisi olla jasmike, jota on olemassa useampia alalajeja. Usein tätä kasvia kutsutaan myös Jasmiiniksi, mikä taas viittaa virallisesti toiseen kasviin, joka ei Suomessa menesty ulkona. 


Viherpeukaloni ollessa enemmän tai vähemmän keskellä kämmentä, ja muistini tältä osin hatara, on tunnistamisessa lukuisia aukkokohtia. Mikäli siis tunnistat jonkin kasvin toisin, älä epäröi tuoda mielipidettäsi julki. Hikistä hommaa tämä kasvien tunnistaminen. Eikä vähiten näin helteillä!

Pikavisiitti Lounais-Suomeen

Aina välillä olemme katselleet kesällä suomalaisbändien keikkakalentereita, ja sen perusteella päättäneet lähteä jonnekin päin Suomea pistokeikalle. Näin yhdistyy tutustuminen ennalta vieraampaan kaupunkiin tai seutuun, ja miellyttävä musiikkikokemus.

Viime lauantaina suuntasimme tällaiselle pikakierrokselle Tammisaareen. Yöpymispaikan saaminen osoittautui ennakkoon kaikkein vaikeimmaksi rastiksi, sillä kaupungin majoituskapasiteetti on kovilla kesäaikaan. Viimetipassa joku oli onneksemme perunut oman majoitusvarauksensa, ja niin saimme tehdyksi varauksen Tammisaaren kesähotelliin. Muutama kesä sitten pikapyrähdys Kaskisiin jäi toteutumatta samoista ongelmista johtuen; tuolloin kukaan majoituspalveluita tarjoavista tahoista ei edes vastannut kyselyihimme. Tällä kertaa reissuun onneksi päästiin. 

Matkan varrelta poimimme pari piipahduskohdetta. Ensimmäisenä suuntasimme Perniön vanhassa asemamakasiinissa sijaitsevaan, kirpputoritavaraa pursuavaan Maurin Makasiiniin, joka alkaa olla jo käsite kirpputorimatkailijoiden keskuudessa. Kävijämäärän noustua huomaan kuitenkin hintojen kohonneen sekä kiinnostavan tavaran määrän vähentyneen, mutta kiva tuolla joka tapauksessa on aina kierrellä. Googlen hakupalvelua selaillessa voi myös havaita melko monen bloggaajan vierailleen kyseisessä paikassa. Harvassa siis ovat enää nykypäivänä paikat, joissa voi tehdä todellisia löytöjä ylhäässä yksinäisyydessä. Makasiinikierrokselta siirryimme Perniön keskustaan joka vuosi järjestettäville Laurin markkinoille. Keskiajalla oli Suomessa tapana kokoontua markkinoille tapaamaan väkeä ja myymään sekä ostamaan tarvikkeita. Useimmiten markkinoita vietettiin suojeluspyhimyksen nimeä kantavan kirkon vierellä. Näitä olivat esim.  Pyhän Henrik, Olavi sekä Laurentius, jonka mukaan siis Perniön Pyhän Laurin keskiaikainen kivikirkkokin on nimetty. 

Perniöstä ajelimme Tammisaareen, jossa reissumme pääkohde siis tällä kertaa oli. Paikallinen ravintoloitsija on jo useiden vuosien ajan järjestänyt ravintola Santa Fe:n pihamaalla pihajuhlia, joissa on ollut kattaus tunnettuja muusikoita. Tällä kertaa illan aloitti kitaristi Ben Granfeltin luotsaama Ben Granfelt Band, jonka musiikki siis innosti meitäkin lähtemään alunperin tälle kesäreissulle. Vaikka herran nimi ei monelle musiikkia seuraamattomalle heti tuntuisikaan tutulta, löytyy soittohistoriasta viimeisen 30 vuoden ajalta lukuisia tunnettuja yhtyeitä, kuten Gringos Locos, Leningrad Cowboys, Guitar Slingers, Wishbone Ash sekä Los Bastardos Finlandeses. Fanikaartia löytyy paitsi Suomen rajojen sisäpuolelta, myös muualta maailmalta, päällimmäisenä ehkäpä Saksa ja muu Keski-Eurooppa. 


Sunnuntaiaamuna pohdimme mitä kautta lähtisimme ajelemaan takaisinpäin. Geokätköily ajoi meidät käymään kuitenkin Raaseporin rauniolinnan pihamaastossa. Linna oli meille tuttu Suomen historiasta, mutta aiemmin emme olleet tuolla käyneet. 1300-luvulla linna on sijainnut meren rannalla, josta muistona tänäkin päivänä näkyy kalliossa veden uurteita. Nykyään paikalta on meren rantaan kuitenkin useampi kilometri. 


Sisällä linnassa emme kuitenkaan ehtineet käydä, sillä aikataulumme velvoitti siirtymään pikaisesti takaisin Perniön suuntaan. Edellisenä päivänä Laurin markkinoilla käydessämme huomasimme ohjelmasta markkinayhdistyksen ja kotiseutuyhdistyksen järjestävän yhdessä bussiretken, jolla tutustuttaisiin Perniön historiaan. Lähdimme mukaan avoimin mielin retkelle, joka osoittautuikin hyvin kiinnostavaksi. Reitti kulki aluksi Kosken kartanolle, josta ajoimme mm. Mussaaren, Ylikulman ja Kieronperän kautta Yliskylän kirkolle jaloittelemaan. Nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1756, mutta paikalla on sijainnut jo tätä ennen kirkkorakennuksia. 1920-luvulla Yliskylän hautausmaalta suoritettujen kaivausten perusteella suunniteltiin Perniön muinaispuku. Tämä Perniön emännän puku on nähtävillä mm. Kansallismuseossa ja huolimatta paksusta villakankaasta, melko usein myös paikallisilla kesäjuhlilla vanhemman naisväen päällä. Niille jotka ovat kiinnostuneita kyseisen alueen historiasta, voisin suositella aluksi vaikkapa Sakari Topeliuksen Maamme kirjaa. Matkallaan Suomessa Topelius kulki mm. pitkin Kuninkaantietä, jota mekin nyt pätkän matkasimme. Alunperin Kuninkaantie on ollut postireitti, joka on kulkenut aina Norjan Bergenistä Venäjän Pietariin saakka. Tämän matkan varrelta löytyy edelleen tänäkin päivänä rutkasti keskiaikaista historiaa. 




Pieni pala selittelyn makua

Heipä hei, pitkästä aikaa!

Juu, tiedän. Pitkäksi on venähtänyt tämä "sairasloma". Aluksi vietin vajaan nelisen viikkoa oikea käsi kipsissä, jolloin kaikenlainen kirjailu tuntui ylitsepääsemättömän haastavalta. Kipsistä vapautumisen jälkeen kädessäni oli pari viikkoa edelleen rautaa, eikä kirjailu tuntunut yhtään helpommalta. Raudat sain pois jo pari viikkoa sitten, mutta helle on osoittautunut ajatustoimintaa lamauttavaksi, joten kirjailu on tuntunut edelleen haastavalta. Mutta selittelyt sikseen; täällä sitä ollaan! :)

Vaikka tuo tukalaksi äitynyt helle itselleni aiheuttaakin lamaantumista ja alhaista energiatasoa, olen sairastaessani kuitenkin saanut aikaiseksi melko paljon. Ainakin pääni sisällä. Näistä kaikista saisi oman tarinansa, vaan mistäköhän alkaisin...

- Automatkalla kotimaassa lähdimme extempore bussimatkalle tutustumaan Perniön historiaan. Opimme paljon uutta.

- Bussi- ja junamatka nuoren herran kanssa Etelä-Pohjanmaalle tutustutti pienessä mittakaavassa Legojen maailmaan. Seinäjoen tuliterässä kaupunginkirjastossa näimme vielä nuoremman herran tekemän Lego-kaupungin ja Ilmajoella erikoiskauppa Piipoosta poimimme mukaamme aarteita.

- Ystävän luona Hattulassa nautimme kuohuvaa auringon laskiessa järven yli. Samalla retkellä kävimme myös Iittalan lasimäellä, viehättävä paikka.

- Pihamaan kasveja on jälleen kerran yritetty tunnistaa. Kuinka ne nimet unohtuvatkin aina talven aikana?

- Yläkerran nurkkaus sai luopua vanhoista tapeteista. Nyt odotellaan loppusilausta maalauskelien tullessa toivon mukaan pian.

- Nemin mukana intouduin uuteen harrastukseen, geokätköilyyn. Kätköjä etsiessä voi tutustua uusiin paikkoihin. Löytöjä on tehty mm. Raaseporin rauniolinnassa sekä Tammisaaren vanhassa kaupungissa.

- Sohvalla makoillessa on ehtinyt taas lueskella kirjoja.

Ja tässä vain pintaraapaisu kesäpuuhistani! Vaikka käsi ei toimi, pää toimii. Silloin kun helle ei sitäkin toimintaa lamauta... ..tai muut ulkoiset tekijät. Loppujen lopuksi kaikkia elämän osa-alueita yhdistää yksi tekijä: ainoastaan Sinä itse olet vastuussa siitä, miten elämääsi elät. Iloa omaan elämääsi voit saada poimimalla matkaasi niitä asioita, joista itse nautit. Sitä taitoa on yritetty opetella mm. oheisen pelastautumispaketin avulla. ;)