tiistai 29. huhtikuuta 2014

Terveiset etelästä!

Jälleen viikon tauon jälkeen pääsin palaamaan blogin äärelle! Viime viikko kului harrastusmatkalla eteläisessä naapurimaassamme, ja nyt energiaa riittää jälleen uusiin tuuliin! Bussimatkailussa parasta on ehkäpä aika käsitöiden tekoon. Isoäidinneliöitä tuli muutama tehtyä itselle tuliaisiksi. Karvainen kotiväki taitaa tosin myös pitää niistä kovasti. Kunhan laukut on purettu ja pyykit pesty, kerron lisää kuulumisia.


lauantai 26. huhtikuuta 2014

Punaista se on pinkkikin!

Punainen, pinkki, vaaleanpunainen, roosa... mitä näitä nyt on. Mun lempiväri mustan ja punaisen lisäksi on pinkki (sen monissa eri sävyissä) ja joskus sen kyllä huomaa! Kivaa viikonloppua!
 

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Virkatut pussukat part 2

Aiemmin kerroin virkanneeni kännykkäpussukoita enemmänkin. Äsken penkoessani kovalevyn sisältöä eteeni osui kuvia kyseisistä pussukoista, joten jakoon vaan! Nämä pussukat olen virkannut vuonna 2009 eli johan siitäkin on tovi vierähtänyt...

 Ensimmäisessä kuvassa on lajitelma pussukoita, joista ainakin tuo mustapunainen sydännapilla varustettu oli ystävälleni niin mieluinen, että hän pyysi minua virkkaamaan uuden, kun tuosta aika jätti :) Alemmassa kuvassa on sitten neukkutavaran keräilijälle tehty pussukka.



sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Koukussa, taas!

Terve taas pitkästä aikaa! Mun blogauttelu on ollut hiljaista viime aikoina, kun ei ole ollut oikeen mielessä mitään erityistä. Tuossa jo ehdin Tipiäkin varoitella, että saatan jättää kirjoittelun kokonaan, mutta josko tämä kevät ja lisääntyvä aurinko inspiroisi enemmän puuhastelemaan jotain raportoinnin arvoista. Mutta nyt siis tulee blogsennus, johon kirvoitti aika ajoin mut koukuttava virkkaaminen!

Opettelin joku vuosi sitten virkkaamaan kaulahuiveja. Tein niitä verkkotekniikalla, koska se oli helppoa ja nopeaa ja sellaista, minkä opetteluun kärsivällisyyteni riitti. Sitten opettelin virkkaamaan pötköä. Toissa vuonna opettelin isoäidin neliöiden virkkaamisen ja se synnytti kipinän! Minä osaan! Haluaisin kovasti oppia virkkaamaan monimutkaisempia juttuja, mutta etenen kärsivällisyyteni mukaan.

Huivien jälkeen keksin, että virkkaan kännykkäpusseja. Silloin isot älypuhelimet ei vielä olleet vallanneet markkinoita, joten pieniä pusseja syntyi nopeasti. En äkkiseltään löytänyt kuin kaksi, joista toinen on tehty vanhalle liukukansi-Nokialle ja raidallinen sitten jo ensimmäinen älypuhelimelle värkätty. Siihen on nykyisen käyttäjän toiveesta lisätty metallinen avainkiinnike, jotta sen saa kiinni johonkin, en tarkalleen tiedä mihin :)


Näitä pussukoita virkkasin montaa eri väriä. Osa meni Facebookin luovuushaasteen mukana ympäri Suomea ja osa lahjoiksi kavereille. Siirryttyäni isompaan kokoluokkaan, virkkasin tuosta vihreästä langasta pussukan miniläppärille ja sen jälkeen tablet-aikaan siirryttyäni virkkasin monivärisestä langasta pussukan iPadille, joka on tänäkin päivänä käytössä ja sen se on näköinenkin...






Pussukoiden virkkaus on nyt taas ajankohtainen, sillä Windows XP:n jäätyä historiaan, oli päivitettävä kalustoa. Ja siitä se idea sitten lähti. Nyt on siis työn alla uudelle kannettavalle pussukka ja siinä työn sarkaa riittääkin, koska koneen kokoluokka on jotain ihan muuta kuin aiemmin. Aloitin projektin tässä pääsiäisen tienoilla ja arvioitu valmistumisaika on vielä hämärän peitossa, mutta värimaailmasta voin antaa pientä esimakua. Se on ehkä ominta minua ja tällä kertaa ihan siksi, että nuo langat sattui kaapista löytymään :)




Mustavalkoisesta päästään kätevästi inspiraation maailmaan. Tutustuin taannoin työkaverini suosituksesta VMSomaKOPPA-blogiin ja ihastuin heti. Kun sitten bloggaaja Virpi Siiralta ilmestyi kirja Ympyrä - Virkattuja variaatioita (WSOY), ei tarvinnut kahta kertaa miettiä hommaanko kirjan. Toisena inspiraation lähteenä toimii äitini minulle ostama palavirkkauskirja, Edie Eckman Villiä virkkausta (Minerva). Näiden kahden opuksen avulla aion syventää taitojani virkkaajana (olipas jotenkin akateeminen lause..) ja toivottavasti osaan joskus virkata muutakin kuin verkkoa, isoäidin neliöitä ja pötköä! Tavoitteena on joskus virkata pyöreä matto...


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Pitkän perjantain rauhaa!

Olen lapsuudesta saakka oppinut rauhoittamaan pitkäperjantain. Tänä vuonna olin kotona koko päivän, mutta vilinää riitti. Koko lapsuudenperheeni kokoontui meille juhlimaan parin päivän takaisia syntymäpäiviä. 
Juhlallisuuksiin kuuluu perinteisesti kinuskikuorrutteinen täytekakku, marsipaanikoristeineen. Äidin tekemänä, totta kai! 


Kakkukestien jälkeen ulkoiltiin ja katettiin pääsiäispöytä. Servetit olivat matkamuistoja taannoiselta Puolan matkaltamme. Iloisen värikkäissä liinoissa kulmia koristi kukko.


Lisäksi pöydässä vesikannun virkaa toimitti lahjana saatu emalinen kesäkannu. Muutoin pöydän antimet olivatkin melko perinteisiä. Kananmuniin saatiin punaruskea pinta keittämällä ne sipulinkuorien kanssa samassa vedessä. Näin tein myös viime vuonna, mutta nyt lisäsin kuorien määrää ja keittoaikaa. Tuloksena entistä syvempi väri. Lammas oli lähistöltä, suoraan tilalta hankittu karitsan viulu. Minttuhyytelön kera tarjoiltuna, totta kai. Sekä punaviinimarinadista tehdyn kastikkeen. Perunoissa luotin jälleen yrttisiin lohkoihin. 


Salaattejakin pitää olla. Fetasalaatin lisäksi myös metsäsienisalaatti kuuluu mielestäni pääsiäisen herkkuihin. Ilme pöydässä oli värikäs. Sitä piristivät myös keltaiset kukat. 


Ja löytyihän niitä tipujakin sieltä pöydästä. Jälkiruoaksi söimme tietenkin pashaa, jonka valmistusohjeen kerroinkin edellisessä kirjoituksessani. Monet ystäväni ovat ihmetelleet pashan maukkautta. Muistikuvat lapsuudesta tuovat kuulemma mieleen kitkerän rahkan. Tämä Kotiliedestä poimimani reseptin tuotos on kuitenkin makea ja sitruunainen. Herkullista!


Kun talo hiljeni ja vieraat olivat lähteneet, hiljennyin viettämään iltaa koruaskarteluiden pariin. Lasi punaviiniä ja helmet olivat valmiit. 

torstai 17. huhtikuuta 2014

Kiirastorstai - pashapäivä!

Raamatunaikaan kiirastorstaina vietettiin viimeistä ehtoollista. 
Meillä taas valmistaudutaan pääsiäisen viettoon tänään tehden pashaa! Kaapin perältä kaivetaan vanhat kahvinsuodattimet muotiksi. Löysin muutama vuosi sitten hyvän reseptin Kotilieden ruokaohjeista. Samalla ohjeella edetään tänäkin vuonna. Massa mahtuu mainiosti kahteen kahvinsuodattimeen, joihin asetetaan kostutetut suodatinpussit ennen kaatamista. 


Pasha: 

250 g Maitorahkaa
100 g pehmeää voita
1 keltuainen
1 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
3 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
2 rkl rouhittua mantelia
2 rkl korintteja tai rusinoita

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vaahdota toisessa kulhossa huoneenlämmössä pehmennyt voi ja sokeri. Lisää joukkoon mausteet, rahka, keltuainen ja kermavaahto, sekä maustavat ainekset. Lusikoi massa kahvinsuodattimeen. Peitä pasha toisella kostutetulla suodatinpussilla ja laita suodatin pashoineen jääkaappiin valumaan seuraavaan päivään saakka (alle astia, jonne ylimääräinen neste valuu). 
Kumoa pasha ennen tarjoamista tarjoilulautaselle. Koristeeksi käyvät punainen tuohus, ruusu tai punaiseksi värjätyt munat. (Itse tosin nautin usein pelkiltään).




keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pata porisemaan

Hyllyyni on löytänyt tiensä useampi pata. Olen innokas ruoanlaittaja, mutta kaikki padat eivät valitettavasti ole enää käyttökunnossa. Se ei kuitenkaan haittaa visuaalisuutta, vaan hyllyssä niillekin on omat paikkansa. 


Niin laiska kirpputorien kävijä kun olenkin, on mukaan tarttunut myös todellisia löytöjä. Niihin laskisin viime vuonna kotiini muuttaneen, 3,3 litraisen Le Creuset -merkkisen, emalipinnoitteisen valurautapadan. Siellä se odotteli hyllyssä minua. Aivan käyttämättä oli raukka ollut ikänsä. Nykyään tässä valmistan useimmiten murean ja herkullisen karjalanpaistin, joka saa hautua uunissa pitkään. 


Paljon on nähnyt myös keltainen valurautapata, joka ei enää valitettavasti ole käyttökunnossa. Viime vuosikymmenet pata on majaillut lapsuuskotini pihavarastossa, josta se pääsi pesun kautta hyllyn koristeeksi. Tästä ei itselläni ole enempää tietoa, valmistajasta tai suunnittelijasta. Todennäköisesti pata on 50- tai 60-lukujen tuotantoa, pirteän keltaisesta väristä päätellen. Mikäli tunnistat padan ja tiedät sen juurista enemmän, kerrothan minullekin! ;) 


Kolmantena vähintään painonsa arvoisena patana hyllyssä loistaa ihana, jo edesmenneen Timo Sarpanevan suunnittelema klassikkopata, josta vinkkasin jo aiemmassa kirjoituksessani. Kauan haaveilemani padan löysin käyttökuntoisena nettihuutokaupasta, ja puisen kahvan siihen hankin uutena kaupasta. Vielä en tätä ole kuitenkaan raaskinut käyttää. Toisin kuin yleensä, padassa ei tosin ole emaloitua sisäpintaa, vaan se on valurautainen. Näitäkin toki myynnissä välillä näkee. Nykytuotannossa pataa tehdään mustana, mutta punaisena tätä on tehty 1960-luvulla. Ja arvatenkin oma kiinnostukseni keskittyi tuohon punaiseen...

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tipu tipu tipu....

Ikkunan välissä nokkii pääsiäisen ajan vanha kana, joka on peräisin lapsuudenkodistani. Kanaan kuuluu irtonainen avain, jolla saa kierrettyä siihen virtaa. Tällöin kana nokkii kovaa vauhtia, niin kauan kuin vetoa vain on jäljellä. Ajan saatossa koville joutunut ja moneen kertaan liimailtu kana omaa silti paljon tunnearvoa. 


Viime pääsiäisenä meille muutti muutama uusikin tipu. Novitan lehdessä oli hurmaava munasäkkituolien virkkausohje, joten olihan sitä kokeiltava. Näiden tekeminen olikin todella nopeaa, joten niitä syntyi kuin itsestään. 


Ensiksi virkattiin itse tipu, tämän jälkeen sille ommeltiin silmät ja nokka. Lopuksi täytin tiput riisillä. Kokeilin myös yhtä pupua, jonka korvat virkattiin ja kiinnitettiin erikseen. 


Munasäkkituolit oli mitoitettu juuri sopiviksi kananmunille tai suklaamunille. Niitä voi käyttää siis koristeina tai vaikkapa munakuppeina pöytäkattauksessa. Osa tipuista pääsi uusiin koteihin, sillä ajattelin ilahduttaa niillä ystäviä. Pienikokoisen nokkijat oli helppo postittaa kauemmaskin. 


Jäljelle jääneet tiput ja pupu ovat tänä pääsiäisenä ikkunan välissä kurkkimassa lasin takaa karvaisia uhkailijoitaan. Niiden seurana on myös perinteisiä kaupasta hankittuja tipuja. Koska keltaista ei pääsiäisenä vain voi olla liikaa! 


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen herkkupöytä 2013

Hyvissä ajoin ennen pääsiäistä olen jo alkanut pohtia, mitähän herkkuja sitä pääsiäisaterialle tekisi. Kutsuisiko suuremman porukan syömään, vai oltaisiinko vain kahden. Viime vuonna pöytä näytti tältä. Lammas ja minttuhyytelö ovat sellaisia, joita ajatellessakin tulee vesi kielelle. Perunat tein itse runsailla yrteillä ja valkosipulilla, maistuivat todella herkullisilta yhdessä kotimaisen lampaanlihan kanssa. 

Kattaukseen koitin etsiä keltaista, lautasliinoissa seikkailivat terhakat kukot. Sipulinkuorivedessä keitetyt kananmunat värjäytyivät myös mukavan kellertäviksi. Niiden kanssa kaupan metsäsienisalaatti maistui autuullisen hyvälle. Ja jälkiruoaksi syöty pasha maistui mainiolle. Näiden jälkeen oli mukava kellahtaa päiväunille sohvalle, sulattelemaan syötyä. Mitähän sitä tänä vuonna keksisi, hmmmmm....


Lähtölaukaus pääsiäiseen!

Vihdoin se on täällä! Pääsiäinen! Eilen palmusunnuntain kunniaksi sain asetella keittiön pöydälle kulhon, joka oli täynnä virpojille varattuja yllätysmunia. Vaikka virpojia ei joka vuosi ovellemme eksykään, varaudun silti asiaan kuuluvin menoin kyseiseen päivään. Nykyajan virpominen on sekoitus kahta perimää; karjalaista ortodoksisuutta sekä länsisuomalaista pääsiäislauantain pikkunoitina kiertelyä. Virpominen on yleistynyt koko Suomessa evakoiden myötä. Lisätietoa virpomisesta ja palmusunnuntain perinteestä löytyy mm. Suomalaisen kirjallisuuden seuran tietopaketista. 


Omia pääsiäisperinteitä olen yrittänyt lisätä vanhemmiten vuosi vuodelta. Pääsisäiskoristeiden lisäksi juhla on näkynyt ruokapöydässämme. Viikonvaihteessa myös tein suursiivon ennen hiljaisen viikon alkua, ja vaihdoin uudet, tipunkeltaiset verhot keittiöön. 


Herkkujen teon aloitin uudella tuttavuudella, joka sopi väriensä puolesta pääsiäisen tienoolle. Olen kuullut tästä leivonnaisesta jo useammalta suunnalta, mutta vasta nyt pääsin itse maistelemaan. Ohjeen sain ystävättäreltäni, joka oli poiminut tämän reseptin jostain keittokirjasta, jonka alkuperä ei tiedossani ole. 


Sitruuna-marenkipiiras

Taikina: 
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
1 rkl vettä. 

Kuivat ainekset sekoitetaan huoneenlämpöisen voin sekaan. Lopuksi lisätään vesi. Taikina painellaan piirakkavuoan pohjalle ja laitetaan 15 minuutiksi jääkaappiin. Tämän jälkeen taikinan päälle laitetaan leivinpaperi, jonka päälle asetetaan n. 3 dl riisiä estämään taikinan kohoaminen ja ruskistuminen. Pohjaa paistetaan 200 asteessa noin 15 min. Tämän jälkeen päällä olevat paperi ja riisit otetaan pois, ja jatketaan paistamista vielä noin 5 minuuttia. 

Tällä välin tehdään täyte:
1,5 dl sokeria
2 dl vettä
1 dl sitruunamehua
2,5 rkl maissitärkkelystä
4 keltuaista
50 g voita
1 rkl vaniljasokeria

Kaikki muut aineet voita ja vaniljasokeria lukuunottamatta mitataan kattilaan ja kiehautetaan liedellä koko ajan hämmentäen. Kun seos alkaa sakeutua, otetaan kattila pois liedeltä ja vatkataan joukkoon voi sekä vaniljasokeri. 

Sitruunatäyte kaadetaan kypsälle piiraspohjalle ja tasoitetaan. Päällimmäiseksi lusikoidaan marenki; 
4 valkuaista
1,5 dl sokeria

Valkuaiset vatkataan ensin kovaksi vaahdoksi, jonka jälkeen sekaan lisätään sokeri pienissä erissä, edelleen vatkaten. Lopputuloksena on kiiltävä ja sitkeä vaahto, joka muotoillaan aaltoilevaksi piiraan pinnalle. Piirasta kypsennetään vielä noin 10 minuuttia, kunnes marenki on saanut hieman väriä. Voit tarjoilla piiraan heti kun se on jäähtynyt. 


Kun sain piiraan otettua uunista, soi ovikello. Juuri ajoissa. Ystävät tulivat herkuttelemaan mukanaan kimppu tulppaaneita. Väriä ja iloa viikonvaihteeseen! 

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Radioaktiivinen päivitys

Vanhat ja vanhan näköiset radiot iskevät jollain oudolla tavalla retrosuoneeni. Ympärilleni katsellessa huomaan hamstranneeni ympärilleni hyvän määrän tähän mennessä. Muutama vuosi sitten sain lahjaksi äitini vanhan transistoriradion, jota oli korjailtu käyttökuntoon. Vaikka nimi transistoriradio viittaa menneille vuosikymmenille, ovat kaikki nykyradiot itseasiassa transistoritoimisia. Nimike tuli aikanaan markkinoille erottamaan laitteet siihen saakka käytössä olleista putkiradioista, joihin verrattuna transistorin käyttö vahvistimena toi uusia tuulia ja radioiden koko pieneni. Lisäksi paristojen käyttö virranlähteenä mahdollistui. 


Vanhojen putkiradioiden muotoilua on tuotu kuitenkin uudelleen markkinoille uusissa retroradioissa. Eihän tämän näköistä radiota voinut vastustaa, kun se osui kaupassa eteen. Kirjahyllystä radio löysi paikkansa.


Keittiö taas sai uuden pienen palan punaista tällä viikolla, kun hain vanhan radion tilalle kompaktin pikkuradion. Radio toimii tarvittaessa myös MP3-kaiuttimena. Useimmiten tämä kuitenkin on käytössä viikonloppuisin, kun kuuntelemme aamupalalla Radio Suomen toimitettuja musiikkiohjelmia. Laaja joukko parinkymmenen vuoden takaisia rock-toimittajia tuntuu löytäneen tiensä kyseiselle radiokanavalle, joten olemme kulkeneet ajan saatossa kanavalta toiselle heidän kanssaan. Nykyisten soittolistojen aikakaudella, on äärimmäisen kiehtovaa kuulla soitettujen kappaleiden tarinoita ja aasinsiltoja tarinasta toiseen. 


Kiitos, Radio Suomi, sekä;

- Bluesministeri Esa Kuloniemi
- Entisten nuorten sävellahja
- Jake Nyman
- Kadonneen levyn metsästäjät
- Kantritohtori Teppo Nättilä
- Kissankehto
- Lakatut varpaankynnet
- Levylautakunta
- Pop eilen - toissapäivänä
- Poppikoulu
- Rocktoimittajan iltapäivällinen - Tero Liete

sekä jo loppunut Hitin kaava. 

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kukikas, keltainen, kultainen kevät!

 Kevään tullen kevätlapsen mieli virkistyy! Pääsiäinen on kevään juhlapyhien kohokohta, koska silloin talon voi täyttää kaikella keltaisella. Aurinko paistaa, niin ulkona kuin sisälläkin. Tällä viikolla hain kaupasta narsisseja. Kukat ovat jo nupullaan. Viikonloppuna saapuvat virpojat, ja loputkin pääsiäiskoristeet voi kaivaa piiloistaan. Odotan jo innolla että pääsen kertoilemaan niistä teille! 


Narsisseja hakiessani löytyi kevätsiivousta piristämään myös muita kukkia. Oranssit siivousrätit eivät voineet jäädä kaupanhyllyille, vaan ne suorastaan huusivat pääsyä ostoskoriini. Kerrankin on ilo siivota, näillä herkuilla. 


Lopuksi jaan kanssanne vielä yhden kuvamuiston Puolasta. 
Raskaan päivän ja illallisen jälkeen sulattelimme herkkuja paikallisella liköörillä, Goldwasserilla. Siinä kun siivousrätit tuovat siivoukseeni hieman ekstraa, toivat liköörissä leijuneet kultahiput ruoan päätteeksi ylellisen ripauksen. Arjen luksusta, kaikki tavallaan! Aurinkoa päiväänne!


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Pieni Pala Punaista Puolassa


Kuten jo kerroin, oli blogissa pieni tauko sen aikaa kun käväisin keväisellä minilomalla Puolassa. Retkemme suuntautui Gdanskiin ja sen ympäristöön. Syvästi katolisena maana näkyi uskonto joka puolella katukuvassa. Kirkkoja riitti lähes joka kortteliin. Uskonto oli mukana arjessa myös pilkkeenä silmäkulmassa. Omassa silmäkulmassani näin kaiken kameran linssin läpi pieninä punaisina paloina. Niistä tässä nyt maistiaisia. 


Ja kun ne maistiaiset nyt tuli mainittua, herahti vesi kielelle muistellessani puolalaisen keittiön tarjontaa. Matkalla ei koskaan ole syytä pihistellä nautinnoissa. Halpa hintataso mahdollisti joka päivälle runsaat ateriat ja löysät vaatteet taas mahdollistivat herkkujen ahmimisen. Rasvaa ja sokeria saimme lähes riittämiin, mutta energiaahan aktiivisella kaupunkilomailijalla kuluukin. Puolalaiset rakastavat jälkiruokia, enkä lainkaan ihmettele. Hieman enemmän ihmetystä aiheutti Smalec-levite, joka suoraan suomennettuna tarkoittaa laardia. Resepti tuohon leivän ja suolakurkun kanssa nautittavaan kansallisherkkuun pitää sisällään sian ihran lisäksi sipulia sekä pekonia. Tästä ei Pohjois-Karjala-projektissa olisi tainnut paljoa kiitosta herua.


Vaikka Gdansk ei ole kuin runsaan 800 km päässä Helsingistä, on katunäkymä jo paljon Keski-Eurooppalaisempi. Tai ehkä osin Itä-Eurooppalainen. Kommunismin hiipumisesta Neuvostoliiton romahdettua ei kuitenkaan ole kuin parikymmentä vuotta. Entisen presidentin, solidaarisuusliikkeen perustajan ja vuonna 1983 Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Lech Walesan hahmo esiintyi matkamuistoissa lähes yhtä paljon kuin Paavin. Itsekin huomasin hankkineeni posliinisen sormustimen, jota tuo entinen sähköasentaja kasvoillaan koristaa. 


Kommunismin ajan Puola toi Suomeen monia leluja ja satuhahmoja, joita lämmöllä muistan omassa lapsuudessani ihannoineeni. Tästä saamme kiittää Czestochowan kaupungin lelutehtaita. Gdanskista löytyy puolalaisten lelujen museo, Galeria Starych Zabawek, jossa on esillä ihanien peltilelujen lisäksi monia tuttuja hahmoja ja tavaroita. Animaatiotuotannon helmiä olivat esimerkiksi Jukka Virtasen äänellä meille suomalaislapsille puhunut tsekkiläinen Rosvo Rudolf, jonka puolalaisfiguuri museosta löytyi, sekä alkuperältään täysin puolalainen Nalle Luppakorva, jonka ääni Suomessa kuului taas Heikki Määttäselle. 


Vaan aina ei elämä Puolassa ole ollut täyttä leikkiä. Kommunismia huomattavasti synkempänä Puolan lähihistoriassa muistetaan toinen maailmansota. Tuolloin keskitysleirejä perustettiin saksalaisten toimesta eri puolille Puolaa, ensimmäisenä niistä Sztutowon kylän kupeessa sijainnut Stutthof, joka toimi myös tuhoamisleirinä ja yli 60 000 ihmisen elämän päätepisteenä. Myös suomalaisia tuolla leirillä on ollut kaikkiaan 133 kpl. Ymmärrys ei riitä käsittämään tämän julmuuden kokonaisuutta. Niin laajaa ja järjestelmällistä se on ollut. Käytyämme Stutthofin museossa, poistuimme hiljaisina paikalta. Auringonpaiste ja lintujen laulu ympärillä heräävässä keväässä tuntui täällä niin ristiriitaiselta.


Siinä kun punainen väri usein yhdistetään rakkauteen, intohimoon, elämänhaluun, on se myös veren väri. Tässä pieni pala punaista, myös siltä surullisemmalta puolelta.

Kaiken kaikkiaan matkamme oli ajatuksia herättävä, mutta myös rentouttava ja ilahduttava. Hymyn kasvoille saamiseen riitti vaikkapa vain punainen, valurautainen postilaatikko tai kaupan Fart-kyltti. 


perjantai 4. huhtikuuta 2014

Reissussa parasta on... ...kotiinpaluu...?

Blogissa on ollut sen olomassaoloajan pisin tauko! Puolan miniloman mittainen. Nautin suuresti matkakertomusten lukemisesta sekä matkojen suunnittelusta. Matkustamisessa yhtälailla nautittavaa on myös kotiinpaluu. Etenkin silloin, kun kotona postilaatikossa odottaa ystävän lähettämä kortti, aurinkoisen kevään toivotus. 


Toinen piristys oli saapunut myös loman aikana. Pari viikkoa sitten olin elämäni ensimmäisillä kynttiläkutsuilla. Sieltä intouduin jopa tilaamaan, piristävän tuikkulyhdyn. Se olikin noudettavissa heti kotiuduttuani reissusta. Nyt ikkunallani on piristävä väripilkku

Matkalla koetuista väripilkuista kerron lisää myöhemmin!