lauantai 28. helmikuuta 2015

Hiihtäjät

Viime kesä oli helteinen, liiaksikin. 
Toissa talvi taas vähäluminen. 
Nyt olen nauttinut sitä suuremmalla syyllä hiihtämisestä. 
Oi, ihana talvi, ole täällä vielä pitkään! 

-Tipi-


Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu -
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu
tuul’ ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll’ on myötä,
kun latu on aukaistu edessään -
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens’ itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, -
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss’ oikea, väärä.

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun riemu on rinnassansa,
kun toivo säihkyvi soihtuna yöss’ -
mut käypä se laatuun hiihtää myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa.

Eino Leino

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Mummula

Missä olit, kun Olof Palme kuoli?
Mää olin mummulassa! Koulun hiihtolomalla.
Mummu keitti aamupuuroa kun televisiosta alkoivat ylimääräiset uutiset. Itse poliitikosta ei mielikuvia ole, ei puolesta eikä vastaan. Mutta tuon tilanteen muistan.

Mummulla oli oma mökki, joka oli aivan oma laatuaan. Pieni ja punainen.
 Mummulareissulla piti aina käydä katsomassa läheistä koskea. Jostain syystä se oli jännä paikka.


 Mummulassa oli asioita, joita ei ollut missään muualla. Huriseva vessa. Oma museo, johon oli kerätty vanhoja tavaroita. Biedermeier-sohva. Peruukki. Öljyvärit. Hassua, miten monesta pienestä asiasta on jäänyt mielikuva. Kaikenkaikkiaan lapsuus on täynnä kultaisia muistijälkiä, joiden parissa hymy nousee huulille.


Runoilija Heli Laaksonen on tunnustautunut avoimesti ihailevansa mummuja. Ajatus tuntuu tutulta. Taidanpa minäkin tehdä niin. Tämä runo on täydellinen sekoitus molemmista mummoistani. 
Tässä he ovat.
  
Mummuks tahtomine
 
Tule viäl semne aamu,
ko mää herä ilman kello oikke aikasi,
keitän ittelän kaffet, polje Monarkin kans kaupunkil,
ole oven taka vartomas ko L. Lehtose Leninkiliike
myyjäfrouva tule töihi, päästä munt sisäl,
autta valikoima heijä suurimma,
vaaliampunasimma pualpunttisimma aluhousu.
Aurjoefärisek kunnolliset tukisuka,
ja merinovillasep polvelämmittime,
naapurkaupast peessik kenkä
ja paffilaatikoruskia poplari.

Mää haise aukalyptukselt,
viäm pal tila takapenkil,
hymyilen ko suamempystykorva,
mut kieltäyryn kaikest,
sano: emmää muist,
emmää jaks,
emmää ol ikä ennenkä,
ko mää olen tottunu juur näi.

Enkä meina pualtvuassatta orotta.

Heli Laaksonen, kirjasta Raparperisyrän 
 
-Tipi-
 

tiistai 24. helmikuuta 2015

Antoni Gaudi, Barcelona osa 2.


Barcelonassa kun olimme, tutustumiskierrokseen sisältyi Dalin lisäksi suosikkiarkkitehtini Antoni Gaudin teokset. Näitä kahta taiteilijaa yhdistävä tekijä on se, että molempien kohdalla kysymys "hullu vaiko nero" kysyttiin toistuvasti.

Vuonna 1882 Barcelonassa aloitettiin Sagrada Familian rakennustyöt. Kyseessä on Antoni Gaudin suunnittelema roomalaiskatolinen kirkko, joka edelleenkin, 133 vuotta rakennustöiden aloittamisen jälkeen on keskeneräinen.


Pelkästään kirkon suunnitteluun Gaudilta kului 40 vuotta. Suunnitteluprosessin aikana lopputulos muotoutui yhä suuremmaksi ja monimutkaisemmaksi. Viimeiset 16 elinvuottaan Gaudi asui kirkon työmaalla, käytännössä katsoen muusta maailmasta erakoituneena. Vuonna 1926 hän joutui kirkon edessä raitiovaunun töytäisemäksi ja menehtyi. Sagrada Familian valmistumisesta on vuosien kuluessa haaveiltu useaan kertaan. Vaan aina takaraja karkaa kauemmas, töiden välillä pysähtyessä. Eräs haave osuu vuoteen 2026, kun arkkitehdin kuolemasta tulee kuluneeksi sata vuotta. Vaan luulenpa, että tämäkään ei tule toteutumaan, niin paljon suunniteltua on vielä rakentamatta. 

Eräs insinöörinmieltäni lämmittävä asia, joka muistini sopukoihin Gaudista on syöpynyt, on geometrinen kaari nimeltään hyperbolinen paraboloidi. Vapaasti suomennettuna tämä tarkoittaa kolmiulotteista kappaletta, ns. satulapintaa. Tätä kaarta arkkitehti hahmotteli mm. ripustamalla ketjuja vapaasti roikkumaan.


Tämä kaari toistuu Gaudin suunnittelemissa rakennuksissa, niin sisätiloissa kuin esim. Sagrada Familian torneissa. Taidan kuitenkin päättää matematiikan luentoni tähän ja jatkaa alkuperäisestä aiheesta. ;)



Barcelonasta löytyy lukuisia Antoni Gaudin suunnittelemia kohteita. Eräs on Casa Mila, jota toiselta nimeltään kutsutaan La Pedreraksi. Tämä tarkoittaa suomennettuna louhosta. Kyseessä on kerrostalo, jonka seinäpinta aaltoilee ja katolla olevat savupiiput ovat kuin suoraan Star Warsista peräisin. Talo on edelleen asuinkäytössä, mutta sen katolle sekä porraskäytäviin pääsee vapaasti ostamalla pääsylipun. Ylimmässä kerroksessa sijaitsee myös museo, jossa esitellään Gaudin tuotantoa ja geometriaa.

 

Toinen ehkäpä vieläkin hienompi kerrostalo, Casa Batlló löytyy läheltä Casa Milaa. Ensiksi mainitun ollessa väritetty melko maanläheisin värein, löytyy jälkimmäisestä kosolti eri värejä. Hämmentävää on, että kokonainen kerrostalo on aikanaan suunniteltu yhden perheen kodiksi. Talo on nimetty rakennuttajan, tehtailija Josep Batllón perheen mukaan.


Värejä löytyy myös Park Güellin puistosta. Hellepäivänä kivuttuaan korkealle mäelle, jolla puisto sijaitsee, tekee silmien lisäksi mieli lepuuttaa myös jalkoja hetken aikaa. Tämäkin kohde on nimetty toimeksiantajansa, Eusebi Güellin mukaan, joka halusi asuintalonsa ympärille kaupunkipuiston.

    

Barcelonan lisäksi olemme kulkeneet Antoni Gaudin jalanjälkiä myös aiemmalla lomallamme Mallorcalla. Saaren pääkaupungissa Palmassa sijaitsevan kuulun katedraalin, La Seu:n peruskorjaus on saman arkkitehdin käsialaa. Kaupungista löytyy myös muita Gaudin suunnittelemia rakennuksia. 


Gaudi on toiminut innoittajana myös muille arkkitehdeille. Mallorcan luoteisosassa sijaitsevan pittoreskin Sollerin kaupungin kuvatuin rakennus lienee pankki, jonka on suunnitellut Gaudin seuraaja, Joan Rubió i Belver. Soller on muuten niin miellyttävä pikkukaupunki, että taidanpa joku kerta kertoa lisää siitäkin. Tämän rakennustaiteellisen raporttini päätän kuitenkin tähän, suosittelemalla tutustumaan Antoni Gaudiin. Siinä ei ollut hullumpi mies arkkitehdiksi!

Kodista kotiin


Taannoin siivoilin tietokonetta ja törmäsin vanhoihin valokuviin. Tässä kaksi näkökulmaa sanalle "koti". Ylemmässä kuvassa on näkymä edellisen kotimme olohuoneen ikkunasta. Olimme tuolloin vuokralla pienenpienessä omakotitalossa, joka oli aivan pienenpienen järven rannassa. Lähes kelillä kuin kelillä ikkunasta avautuivat uskomattoman hienot näkymät. Mutta vuokra-asunto kun ei ole oma...

Niinpä muutimme hieman yli neljä vuotta sitten ikiomaan omakotitaloon, jossa on paljon tilaa elää ja harrastaa. No, se tila on kyllä jo melko hyvin täytetty, onpa esimerkiksi yksi huone pyhitetty kokonaan kangaspuille.

Vaikka talon ohi menevällä tiellä on nopeusrajoitus 50 km/h, aika harvoin näkee autoa, joka sitä rajoitusta noudattaisi. Tässä eräs rekka mallia näyttämässä... Siinäpä hyvin pitkälti siis syy, miksi kissamme ovat vain sisällä. Onneksi tilaa riittää kiipeillä, kiehnata ja kehrätä.


maanantai 23. helmikuuta 2015

Salvador Dali

 
Kävimme muutamia vuosia sitten lomallamme Barcelonassa. Yhden lomapäivän vietimme Barcelonan pohjoispuolella, Gironan maakunnassa sijaitsevassa Figueresin pikkukaupungissa. Paikkakunnan ylivoimaisesti suosituin turistikohde on taiteilija Salvador Dalin kotimuseo, joka meidänkin kohteenamme oli. 
 

Tämä omalaatuinen taiteilijanero eli vuosina 1904-1989 menehtyen lopulta tapaturmassa saamiinsa vammoihin, muutaman vuoden ateljeensa tulipalon jälkeen. Viimeiset elinvuotensa Dali asui juuri Figueresissa. Museon kellarissa sijaitsevassa kryptassa sijaitsee hänen viimeinen leposijansakin.


Taiteilijan elämä ja teokset jakavat mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kyseessä oli joidenkin mielestä väärinymmärretty nero, toisten mielestä ehkä vain hullu. Joka tapauksessa mies kapeissa ja pitkissä viiksissään ainakin herätti mielipiteitä. 

Ehkä tunnetuin miehen töistä on Muiston pysyvyys. Tai tuttavallisemmin kansan kielellä, "no ne valuvat kellot". Uskoisin että taiteilijan töistä kysyttäessä useimmille tulee ensimmäiseksi mieleen juuri tämä. Alkuperäinen teos sijaitsee nykyään New Yorkin Modernin taiteen museossa (Museum of modern arts), mutta eräs versio siitä löytyi myös Figueresista.

 

Toinen paljon kuvattu teos, on Mae West room. Tulisijasta, sohvasta ja kahdesta taulusta koostuva huone, jossa on nähtävissä yhdysvaltalaisnäyttelijä-näytelmäkirjailija Mae Westin kasvot


Taulujen ja kokonaisten huoneiden lisäksi taidetta löytyy myös esimerkiksi kattofreskosta. Itselläni pää pyöri kovasti ja joka kulman takaa löytyi uutta nähtävää. Turisteja oli paljon, kuten arvata saattoi. Silti paikka oli käymisen arvoinen. Kuten Dali-museo Pariisin Montmartrellakin, josta aiemmin olen teille kertonut. Suosittelen!



Ja olihan siellä kaiken väri-iloittelun huipennuksena pari punaista huonetta. Hieman enemmän siis kuin pieni pala punaista tällä retkellä! ;)




 

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Haasteellista

Saimme jälleen haasteen, tällä kertaa Paiqo-blogista. Kiitoksia vain kovasti! 

Kysymykset olivat seuraavanlaiset:

1. Kuinka sinusta tuli bloggaaja?
2. Mitä muuta harrastat kuin blogin kirjoittamista?
3. Mikä on lempimusiikkiasi ja kuka on lempiartistisi/yhtyeesi?
4. Mikä oli lapsuuden unelma-ammattisi? Toteutuiko unelma?
5. Millä tavalla rentoudut?
6. Mikä asia saa sinut suuttumaan?
7. Mitä luet mieluiten?


Koiteteenpas vastailla.

1. Kuinka minusta tuli bloggaaja? Pitkään haaveenani oli koota yhteen useampia kiinnostuksenkohteitani. Sisustus, ruoanlaitto, askartelu ja käsityöt, valokuvaus, yms. tuottivat itselleni iloa, jota tahdoin jakaa halukkaille. Bloggaus tuotti tähän mainion mahdollisuuden, joten lähdin harjoittelemaan ja sillä tiellä ollaan!


2. Mitä muuta harrastan kuin blogin kirjoittamista? Melko monet harrastuksistani näkyvät blogikirjoituksissani. Ehkäpä hieman varjoon on täällä jäänyt musiikkiharrastukseni. Laulan sekakuoroissa ja lauluryhmissä, sekä soitan eri instrumentteja. Muistaakseni noin 32-33 vuotta sitten sain lahjaksi sähköurut, josta harrastuksen voidaan katsoa lähteneen liikkeelle. Lisäksi nautin hiihtelystä, lukemisesta, piirtelystä ja vaikka jos mistä.

 

3. Lempimusiikkini ja -artistini? Musiikkimakuni on erittäin laaja, ja kuuntelen sekä laulelen ynnä soittelen monenlaista. Klassista, kansanmusiikkia, rockia, poppia, jne. Yhteistä kaikelle mielimusiikilleni on ehkäpä melodisuus. Kovin monotonisia sävelkulkuja tai rytmejä en niinkään ihastele. Useimmiten levylautaseltani kuuluu singer-songwriter-tyyppistä musiikkia, niin suomalaisilta kuin ulkolaisiltakin artisteilta. Muutamia mainitakseni Ben GranfeltBruce Springsteen ja Markus Nordenstreng ovat kuuntelemisen arvoisia. 


4. Mikä oli lapsuuden unelma-ammattini ja toteutuiko unelmani? En muista kovin montaa haavetta, vaan olen lähinnä ajautunut eteenpäin. Joskus muistelen haaveilleeni maatalon emännyydestä. Olin kuitenkin lopulta liian laiska ja mukavuudenhaluinen, jotta olisin ollut valmis uhraamaan kaiken vapaa-aikani. Eläimistä pidän kovasti, mutta harrastukseni veisivät perikatoon, mikäli yrittäisin pärjäillä maatalousyrittäjän pienillä tuloilla. Sisustussuunnittelijaksikin joskus haaveilin tulevani, vaan sitten löysin itseni syvemmältä raskaasta rakentamisesta, jonka parissa arkeni vietän. Sitä vain en vielä tiedä, mikä minusta isona tulee! 


5. Millä tavalla rentoudun? Vaikka jos miten. Nukun pitkään, syön hyvin, ulkoilen, sanalla sanoen: laiskottelen! Kotini on linnani ja siellä jos missä mieli lepää. Muutamia vuosia sitten ollessani Santorinilla, päätin purkaa työstressiä rentoutumalla oikein urakalla. Tähän lomaan mahtui uimista, syömistä, auringossa lekottelua sekä viiden pokkarin lukeminen. 



6. Mikä asia saa minut suuttumaan? Suutun verisesti ja mustaksi muutun, mikäli näen tai koen epäreiluutta, epätasa-arvoa, kaltoinkohtelua, toisten huomioonottamattomuutta, omaan napaan tuijottelua tai mitään näihin viittaavaa. 


7.  Mitä luen mieluiten? Tietokirjoja, sujuvia romaaneja tai jännäreitä. Lempikirjailijoitani ovat mm. Nick Hornby, Miika Nousiainen sekä Mary Higgins Clark. Näiden tuotantoa ja uutuuksien tuloa kauppoihin tunnustan seuraavani ehkä tiiviimmin. 

Tällä kertaa en haasta ketään henkilökohtaisesti, vaan toivon kaikkien halukkaiden kertovan haastamanani vastaukset samoihin kysymyksiin! :)

-Tipi- 

Nemi vastaa haasteeseen

Saatiin haaste Paiqolta ja seuraaviin kysymyksiin pitäisi siis osata vastata:

1. Kuinka sinusta tuli bloggaaja?
2. Mitä muuta harrastat kuin blogin kirjoittamista?
3. Mikä on lempimusiikkiasi ja kuka on lempiartistisi/yhtyeesi?
4. Mikä oli lapsuuden unelma-ammattisi? Toteutuiko unelma?
5. Millä tavalla rentoudut?
6. Mikä asia saa sinut suuttumaan?
7. Mitä luet mieluiten?

No, sitten vaan vastaamaan!

1. Musta tuli bloggaaja Tipin kautta, kun hän houkutteli perustamaan yhteisen blogin. Olin ensin innoissani, sitten kauhuissani, kun ajattelin, ettei mulla ole mitään järkevää kerrottavaa. Lopulta päädyttiin tällaiseen featuring-tyyliseen ratkaisuun eli olen ns. vieraileva kirjoittaja. Tällä tavalla mulla ei ole liikaa paineita blogin kirjoittamisesta :)

2. Tässä taannoin kirjoitin uuden ajantasaisen CV:n ja huomasin vanhassa olevien harrastusten vanhentuneen ja jouduin ihan tosissani miettimään, mitä laitan harrastuksikseni niinkin viralliseen paperiin. Täältä olettekin ehkä saanet hiukan käryä harrastuksista, mutta kerrataan vielä. Harrastuksiksini lasken geokätköilyn, metsästyksen, lukemisen ja käsityöt, joista tällä hetkellä eniten in ja pop on virkkaus. Käsitöihin kuuluu myös erilainen askartelu ja näpertely, materiaalien vaihdellessa Fimo ja Cernit-massoista saveen ja koruhelmiin. Metsästys on geokätköilyn lisäksi harrastuksista uusimpia ja en voi vielä kehua olevani suuri valkoinen metsästäjä, mutta metsästyskortti on suoritettu ja aselupa sekä haulikko on. Toistaiseksi en ole ampunut kuin jäniksestä ohi, mutta tykkään hengata turistina hirvijahdissa ja jänispassissa voi vaikka vaan nauttia luonnosta ja jännityksestä, että koska se ajo alkaa.

3. Tämä on aina ollut paha kysymys ystäväkirjoissa ja muissa. En osaa sanoa vain yhtä tai kahta lempimusiikin lajia tai esittäjää. Kuuntelen musiikkia melko monipuolisesti ja suurimmaksi osaksi radiosta autossa. Olen ysäridiskon suuri ystävä, funk saa sydämeni väpättämään, mutta nykyään musiikkimakuni on kallistunut yhä raskaampaan suuntaan. Osasyyllisenä voidaan pitää lempiradiojuontajaani Harri Moisiota, joka aikanaan oli Radio Aallon aamussa ja kun Harri vaihtoi takaisin Radio Rockin Korporaatioon, seurasin perässä ja huomasin tykkääväni Rockilla myös musiikista. Jos nyt sitten pitää lempiartisteja tai -bändejä sanoa, niin Red Hot Chili Peppers, Faith No More, YUP, Led Zeppelin, Eläkeläiset, Kolmas Nainen, Queen, Daft Punk ja uusimpana suosikkina Mark Ronson.

4. Lapsuuteni unelma-ammatti oli näyttelijä. Unelma ei ole käynyt toteen, mutta opiskelin aikanaan lukion jälkeen teatterialaa ja olin mukana parissa kesäteatteriproduktiossa. Teatterikorkeaankin hain kerran, mutta usko taisi loppua itseltä jo hakuvaiheessa. Olin ehkä liian nuori ja kokematon silloin. Mutta enää on turha harmitella :) Jos vielä vaihtaisin ammattia, opiskelisin valokuvaajaksi tai kultasepäksi. En vain halua enää opiskella :)

5. Laiskottelemalla, virkkaamalla, näpräämällä, pelaamalla lautapelejä, lukemalla. Näillä tavoilla minä rentoudun.

6. Minua on melko vaikea saada todenteolla suuttumaan, mutta punaista saa näkemään väkivalta, kaltoinkohtelu ja yleinen piittaamattomuus, oli kyse sitten liikenteestä, ihmissuhteista tai mistä tahansa, joka aiheuttaa pahaa mieltä tai vaaratilanteita toisille. Myös piittaamattomuus itsestä suututtaa, jos sitä joutuu seuraamaan sivusta, eikä henkilö itse tajua tuhoavansa itseään omilla valinnoillaan. Eikä usko puhetta.

7. Kerrankin kysymys, johon on helppo vastata: luen mieluiten Seppo Jokisen kirjoja eli komisario Koskisen edesottamuksista. Uusinta odotellessa :)


Kiitos haasteesta! En haasta ketään mukaan, koska en usko keksiväni seitsemää järkevää kysymystä. Sunnuntailaiskuutta... :)

tiistai 3. helmikuuta 2015

Astiakaapin aarteet.

No kai määki, ku Tipiki. Eli astia-aiheinen kirjoitus tällä kertaa. Itse en mielestäni ole astioiden keräilijä, ainakaan enää. Mutta totta kai kauniille esineille on silmää ja onhan se kivempi laittaa parempaa posliinia pöytään juhlatilanteissa ja ystävien kyläillessä. Arkena sitten käytetään niitä sekalaisia mukeja ja Ikean perusastioita.

Keittiön seinällä on kolme pariovellista vitriinikaappia täynnä astioita ja avaan teille nyt sen verran ovia, että näätte niitä pyhäsempiä kippoja ja kuppoja.

Aloin ihan keräämällä keräämään aikanaan Iittalan ja Marimekon Primaveraa. Syy siihen löytyi eräästä häälahjasta, jossa oli kaksi juomalasia ja iso kulho. Primavera miellytti molempien silmää ja siitä saimme myös idean alkaa haalimaan vihreää Arabian 24h-sarjaa, koska Primaveran vihreät lehdet natsasi vihreisiin lautasiin. Ei haluttu valkoista. Sittemmin 24h:t menivät isojaossa ex-miehelle ja Primaverat jäi mulle. Haalin oranssia Primaveraa lähinnä Outlet- ja alennusmyynneistä ja Huuto.netistä. Sittemmin oranssi väri poistui tuotannosta ja ostelin sekaan vihreää ja punaista. Vuosiin en ole täydennystä hankkinut ja onneksi ei ole astioita hajonnut.

Muuten astiakaappini on täyttynyt Ikean käyttöastioilla ja lähinnä mummujen perintöastioilla.


Astiakaappien Primavera-osasto.

 
Oranssien juomalasien lisäksi tuo iso kulho oli ensimmäinen kosketukseni Primaveraan. Rakastan tuota oranssia! Myös jättikokoinen pyöreä tarjotin kuuluu kokoelmaan, mutta se ei mahdu majailemaan astiakaapissa. 


Kaapin päällä on mummuilta perityt aarteet eli Heluna-kannu, musta pelkisetty Nuutajärven vaasi ja Arabian potta.


Mummun peruja on myös Arabian voitiinu. Harmi, ettei tuo kukkakuvio ole punainen... tai musta :)


Mummun peruja on myös kiinalainen teeastiasto tai paremminkin kaksi. Pannu ja sokerikko on vahvaa ja painavaa posliinia, mutta nuo kupit lautasineen ovat ohuen ohuita ja hauraita. En uskalla niitä käyttää ja muistan, että lapsena ne minua kovasti kiehtoi ja niitä sai koskea vain hyvin varovasti.


Nämä kreikkalaiset astiat, kuten nuo kiinalaiset ovat kategoriassa "ei minun tyyliset, mutta mummujen perua ja siksi niillä on tunnearvoa". Näissä kreikkalaisissa on se hauska juttu, että olemme joskus tuoneet ne tuliaisiksi mummuille. Toiselle mustan, toiselle valkoisen. Ja mummujen poisnukuttua molemmat setit ovat päätyneet minulle. Pakko kyllä tunnustaa, että äsken niitä kuvaa varten siirsin kaapissa vierekkäin ja yksi valkoinen kuppi tippui lattialle. Ei kuitenkaan hajonnut kokonaan, pieni pala lohkesi reunasta. 


Viimeisimpänä aarteena on neljä jättimukia Iittalan Taika-sarjasta. Olin ihaillut näitä pitkään, mutten raskinut ostaa. Ajattelin, etten tarvi yhtään mukia lisää. Sitten kävi onnekkaasti, että vanhempani olivat nämä jostain saaneet lahjaksi ja satuin huomaamaan ne. Ne olivat olleet ties kauanko pakkauksissaan ja koska vanhemmillani ei ollut ollut niille käyttöä, sain ne asiakaappiani ilahduttamaan! 


Eli kovasti sekaista settiä löytyy kaapeista, mutta onpahan astioita erilaisiin fiiliksiin ja tilanteisiin :)

maanantai 2. helmikuuta 2015

Tiedättehän...

Tiedättehän sen tunteen, kun tulee pakko askarrella? Mielessä ei ole mitään erikoista, mutta sormia kutkuttaa. Jotain on vain saatava tehdä. Niin käy usein. Viimeksi eilen hain Fimo-massaa keittiön pöydän ääreen ja katselin ympärilleni. Mitä oikein tekisin? Kas, keittiön pöydällä nökötti punainen radio. Jääkaapin päällä oli kello. Nehän ovatkin hyviä harjoituskohteita. 


Fimoiluni ollessa vasta alussa, eivät taitoni riitä kovin suuriin mestariteoksiin. Mutta yritystä ja erehdystä tarvitaan joka alalla, ennen kuin pääsee puuhaan sisälle. Menköön siis sen piikkiin. 

Kaikki Fimo-massaan tutustuneet tietävät varmaan senkin tunteen, kun keittiön hellan edessä saa siristellä silmiään, jotta näkee mitä uunissa valmistuu. Eilen meillä oli kolme miniesinettä uunissa, kun mies kävi ihmettelemässä mitä tekeillä on. Kellon ja radion hänkin tunnisti, mutta kolmanteen joutui kysymään tunnistusapua. Voi harmi. Olin niin toivonut, että hän olisi keksinyt mikä se on. Minä en sitä nimittäin tiennyt. 

Sillä tietänette ehkä senkin tunteen, kun on ottanut massaa ihan hieman liian paljon, mutta sitä ei millään viitsisi laittaa takaisin pakettiin. Niinpä väänsin siitä viimeisestä palasta eilen vielä tällaisen… ...no, väkkärän. Jonka sitten nimesimme kulkusiksi, kun emme parempaakaan keksineet. 


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Mukiinmenevää kaappitilaa

 Aivan aluksi tahdon painottaa, etten ole Muumi-mukien keräilijä. Niitä nyt vain on sattunut kertymään kaappiin. Pidän jokseenkin karmivana hintoja, joita mukeista nettihuutokaupoissa maksetaan. Mutta sitäkin karmivampana pidän ilmoituksissa mainittua tietoa, että arvokkaimmissa mukeissa on tarrat tallella. Niitä ei siis ole käytetty koskaan. Mitä ihmettä? Mukihan on tehty mukiksi! 


Itse pidin ensimmäisiä myyntiin tulleita Muumi-mukeja vähän rumina. Värit olivat hailakoita, enkä ajatellut niitä koskaan hankkivani. Jossain vaiheessa -jota en enää muista- näin kuitenkin silmääni miellyttävän mukin. Ostin sen vain yksittäisenä kaunottarena piristyksekseni. Pian tuli toinen, sitten kolmas… Joku oli aivan PAKKO saada heti, olihan se myynnissä vain vähän aikaa.


Tällä hetkellä kaapissani on äkkiseltään laskettuna 29 Muumihahmojen kuvilla varustettua mukia. Ne ovat riittäneet jopa kokonaiselle sekakuorolle, kun olen päiväkahvittanut laulukavereitani. Mukit ovat siis käyttöesineitä. Juuri sopivan kokoisia kahvin juontiin. Ja melko hauskan värisiä sekä näköisiä. 


Mutta ei siinä vielä kaikki. Eivät mukini siihen loppuneet. Joskus eteeni osui jättimäisiä Kellogg's-mukeja. Ne tekivät välittömästi jälken retrosydämeeni. Itse juon aamukahvini runsaalla maidolla, siihen tämä suurempi muki toimii paremmin kuin pieni. Astetta suurempia saman sarjan mukeja käytän keittokulhoina. Niihin mahtuu helposti kaupan valmiskeitto tai sitten vaikkapa satsi jogurttia sekä mysliä. 


Ja vielä ne muut mukit, joita en ole voinut ohittaa… Matkamuistot muistuttavat Puolasta, Dublinista. Lahjamukit lahjan antajista. Kaappiin mahtuu paljon hyviä, mukiinmeneviä muistoja.


Avatessani kaapin oven, voin välillä jäädä ihailemaan hyllyjä. Hymy huulillani. Paljon värikkäitä, kauniita mukeja, joista muistuu mieleen paljon asioita. En ymmärrä ihmisiä, jotka tuskailevat omistavansa liikaa astioita. Minulla niitä on ainoastaan sopivasti. Tai ehkä liian vähän, mikäli kaupassa eteen sattuu taas joku ohitseen päästämätön ihanuus. 


Takan lämpöä

Vihdoinkin olohuoneeseen suunniteltu takkamme on pystyssä ja otettu käyttöön. Vaikka päällimmäinen rappauskerros vielä puuttuukin ja takana olevasta seinästä on pystyssä ainoastaan runko, pystyy takan lämmöstä jo nauttimaan. 

Kuten kuvasta ehkä näkyy, nauttivat lämmöstä myös kissamme. Valkoisen kissan erottaminen valkoisesta takaseinästä on vain haastavaa… 


Muutamasta vaihtoehdosta valitsimme lopulta siis Tiilerin mallistosta Funkkis Pikku-Laurin. Pieni sievä takka ei vie paljoa tilaa, mutta antaa sopivasti lämpöä. Vielä kun saamme keskeneräiset seinät ja takan edustan kuntoon, niin voin ottaa kuvia laajemmalti, jotta pääsette näkemään kuinka olohuoneen ulkonäkö muuttui.