sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Latvia

Tulipa tässä pyörähdettyä Latviassa. Pääkaupunkia Riikaa kutsutaan kuulemma Baltian Pariisiksi ja kieltämättä yhtäläisyyksiä löytyi, lähinnä arkkitehtuurissa. Hintataso oli aika mukava ja kyllä siellä olisi nähtävää riittänyt pidemmäksikin aikaa. Itse diggailen vanhoja kaupunkeja ja Riian vanha kaupunki ei tuottanut sekään pettymystä!

Itse olen suht vähän matkaillut Baltiassa, joten aina jaksaa hämmästyttää suomalaisten firmojen paljous. Tuntuu hämmentävältä törmätä vähän väliä Hesburgereihin, Neste Oil-asemiin, Iskuun, Pohjolaan (tosin OP-Pohjola oli Riiassa Seesam Pohjola) ja Stockmanniin. Pyrinkin matkoilla välttämään tuttuja ketjuja ja shoppailemaan mielummin paikallisissa erikoisuuksissa :)

 Näkymä hotellin 26. kerroksesta!

 Tästä tuli mieleen hotelli Torni Helsingissä.

Latvialaista nykytaidetta, jäävuori, ja vanhan kaupungin siluetti.

Noin puolen tunnin ajomatkan päässä Riiasta on Jurmala, viehättävä merenrantakaupunki. Valkoihiekkaista rantaa silmänkantamattomiin ja ihania puutaloja ja pitsihuviloita!



Lyhyen visiittini perusteella voin sanoa Latvian olevan suositeltava matkakohde!

Miljoonien museohanke meni metsään!

Näin markkinoidaan uusinta uutta, mitä Suomen museokentällä on nähty ja kuultu. Mainoslause on hyvin oivaltava, koska uusi museo rakennettiin Mänttään ja siellähän se on, metsän keskellä. Mäntässä on iät ja ajat ollut Gösta Serlachiuksen taidesäätiön museo, joka on pitänyt majaansa itse Göstan vanhassa kotikartanossa. Gösta haaveili jo aikanaan 1930-luvulla omasta museosta, perustaessaan taidesäätiötään. Nyt se haave sitten toteutui! Viikonloppuna avattiin Göstan paviljonki.

Kuvassa hiukan ärsyttävästi tuo auto, mutta ei anneta sen häiritä. Vasemmalla Gösta ja oikealla hänen paviljonkinsa.


Göstan paviljonki maksoi lähes 20 miljoonaa euroa ja taidesäätiö maksoi koko hankkeen itse. Rakennuksesta järjestetiin suunnittelukilpailu, johon tuli yli viisisataa pienoismallia. Voiton vei espanjalaisen arkkitehtiryhmän suunnitelma ja upea siitä tulikin. Valtava rakennus istuu hienosti Joenniemen kartanon viereen, suurelle järvenrantatontille. Itse asiassa rakennuksen suuruutta ei edes tajua kunnolla kuin ilmasta otetuista kuvista.






Itse kävin katsastamassa uuden museon heti lauantaina, kun se avautui kaikelle kansalle. Paviljongissa on kolme eri näyttelyä, mm. SuperPop!, jossa on poptaiteen tunnettuja ja vähemmän tunnettuja teoksia Andy Warholista tämän päivän suomalaisiin taiteilijoihin. Kannattaa käydä tutustumassa! Göstan kartanossa on esillä säätiön omia kultakauden helmiä kahdessa eri näyttelyssä. Vinkkinä voin sanoa, että kannattaa katsoa myös etenkin yläkerran seiniä! Mielestäni jo ne oli hienosti maalattu, itse teoksista puhumattakaan! Pidän siitä, miten Serlachiuksen museoissa rikotaan kaavaa ennakkoluulottomasti, eikä teokset ole ripustettuna vain valkoisille tai yksivärisille seinille. Serlachiuksellahan on siis toinenkin museo Mäntän keskustassa, Gustaf. Se onkin sitten oma lukunsa se :) Upeita museoita molemmat! http://www.serlachius.fi/fi/ Tämän lisäksi Mäntässä avautui eilen Kuvataideviikot, joita en vielä käynyt katsomassa, mutta sekin kuuluu jokakesäisiin perinteisiin. Kuvataideviikoilla on ollut tapana jakaa mielipiteitä ja niin on tänä vuonna jo tehnyt Mäntän kirkko, joka on saanut ylleen kesäasun Kaarina Kaikkosen toimesta. Itse pidän teoksesta ja seurakunnan ennakkoluulottomuudesta antaa kirkko kuvataiteen käyttöön!http://www.mantankuvataideviikot.fi/

Mäntän kirkko kesäasussaan. Paidat on mänttäläisten vanhoja, joita taiteilija on kerännyt paikallisilta.


p.s. Tämä ei ole maksettu mainos, ainoastaan asiasta innostuneen ihmisen vilpitöntä hehkutusta :)

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Valkeus tuli!

Tänään piti ennusteiden mukaan sataa ja olla kylmää. Vaan taivas oli sininen, aurinko paistoi ja puutarhassa puhkesi valkeus. Lumipalloheisi jatkoi kukkimistaan. 


Myös juhannusruusu puhkesi kukkaan. Juuri ajallaan, viikkoa ennen keskikesän juhlaa. Tuoksu kruunasi koko kauneuden. 


Tänäkin vuonna juhannusruusu on aivan täynnä kukkia ja nuppuja. Oksat jaksavat hädintuskin kantaa kaiken ihanuuden. 


 Myös orvokeista löytyy lähes valkoinen amppeli roikkumasta pihamaalta. Kun keväällä piha loistaa hetken keltaisenaan, nyt keskikesän lähestyessä mukaan on tullut valkeus. Kuten vanhassa laulussakin sanotaan; yöt kesän valkeat, vienot nuo...


perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kesäloma!


Ensi viikon saan lomailla! Joskin tekemättömät-listalta löytyy runsaasti puuhaa sekä kolean sadepäivän, että aurinkoisen poutapäivän varalle. Tänä vuonna olen jakanut lomani kahteen osaan. Ensimmäinen viikko käynnistyy nyt, loput säästän elokuulle. Silloin voin kerätä puutarhan satoa, nyt vasta kitketään rikkaruohoja. Hyödyllisiä puuhia molemmat! Lisäksi listalla on maan muokkausta, siivousta, maalausta, leipomista, laulamista, kynttiläkutsuja, askartelua, hierontaa, kotimaan matkailua sekä silkkaa rentoutumista! 




keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kesäkukkapenkkini vm. 2014


Noin, nyt se on istutettu! Talon päädyssä sijaitsevan kesäkukkapenkkini tämänvuotinen värikirjo. Tämä taitaa olla nyt kyseisen kukkapenkin kolmas kesä. Ensimmäisenä vuonna olin täysin yksivuotisten ostokukkien varassa, mutta viime vuonna penkkiin tuli jo muutama useampivuotinen kukka levittäytymään. 

Joka vuosi kukkapenkissä on ollut jotain keltaista. Luonnollisesti. Tätä varten hain viime kesänä lapsuudenkodistani kulleroita ja kultatyräkkiä. Kulleron muistan lapsuudestani saakka mummon kukkapenkistä. Tuo kultatyräkki taas on uudempi tuttavuus. Muistaakseni istutin myös punertavaa helokkia, vaan sitä ei nyt näy nousseen. Valkoisesta kukasta ei täyttä varmuutta ole, mikä siellä on nousemassa. Ehkä arovuokko... ...tai sitten jokin muu, yritän tunnistaa lähiviikkoina tarkemmin.

Keltaisista kesäkukista huovinkukkaan olen innostunut jo tämän kukkapenkin ensimmäisestä vuodesta lähtien, siitä taannoin blogikirjoituksessani kerroinkin. Myös samettikukka on ollut suosikkini jo vuosia, johtuen sen hyvästä tuoksusta sekä pirteästä värimaailmasta. Aikoinaan kun pääsin ripille, muistan isäni kanssa juhlavalmisteluiden aikaan käyneeni kukkaostoksilla ihan ominpäin. Tuolloin mukaan tuli vain ja ainoastaan, koko kukkapenkin täydeltä samettikukkia. Ehkä hieman tylsä valinta, mutta ainakin juhlakalun mieleinen! 

Keltaisen ja oranssin sävyjen lisäksi laajensin värimaailmaa hieman tänä vuonna. Ensiksi päädyin hempeän vaaleanpunaiseen kesäneilikkaan. Mikäli hyvin käy, saattaa tämä talvehtia ja nousta uudelleen ensi vuonna. Hieman tummempaa punaa löytyy kaunokaisesta, joka on monivuotinen. Sinistä, lilaa ja valkoista väriä penkkiin tuovat yksivuotiset lobeliat. Jännää seurata jälleen uusia lajeja, ja kuinka ne viihtyvät ja toivottavasti rehevöityvät kesän aikana. 

Vihreä hetki ennen hämärää


Eilen illalla nurmikon leikkauksen jälkeen käytin hetken ihaillen tulosta. Vastaleikatun nurmen tuoksu, illan viileys ja laskeva aurinko tuovat kesämielen. Tähän aikaan vuodesta päivä alkaa olla pisimmillään, luonto on vehreää ja kasvit valmistautuvat nupuillaan juhannuskuntoon. 


Juhannusruusupensaassa on nuppuja satamäärin. Viikon päästä ne lienevät auenneet, juuri ajoissa keskikesän juhlaan. Pensasruusuni Viljami on saanut myös muutaman nupun, joiden avautumista odottelen innolla. Keltaiset ruusut ovat kuuluneet aina lempikukkiini. Olen antanut itseni ymmärtää, että myös äitini sekä hänen äitinsä pitivät kovasti juuri keltaisesta ruusuista. Mieltymys kulkee siis vahvasti suvussa. 

 

Tulppaanit ovat kukkineet, mutta kuunliljat ja metsämansikat vasta valmistautuvat kesään. Nuo metsämansikat, eli virallisemmin ahomansikat ovat ilmestyneet pihaan vähitellen ja levittäytyneet rönsyillään vuosi vuodelta laajemmalle. Mutta se ei haittaa, päin vastoin. Lumettoman ja leudon talven jälkeen moni pihakasvi on ottanut itseensä. Niitä ruttojuuria lukuunottamatta... Viime talvi oli kova myös lumipalloheisille, mutta onneksi kuivien oksien keskeltä pilkistää lukuisia lumipalloja. 


Piha alkaa olla valmis juhannuksen vastaanottamiseen. Ehkäpä kitkemistä ja nurmikonleikkuuta on tiedossa vielä ennen sitä, mutta muutoin luonto on ajallaan. Näin pitääkin olla tähän aikaan vuodesta.


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Muistoja Santorinilta

Koska eilen sateet taas jatkuivat, en päässyt pihalle kuvailemaan puutarhan kasvun etenemistä. Aurinkomatkojen mainos Santorinista taas sai muistelemaan omaa kesälomamatkaa viime kesältä. Silloin aurinkoa ja lämpöä riitti.

 

Olin jo pitkään haaveillut Santorinille matkustamisesta. Huomasimme lomallamme mainoksen äkkilähdöstä Oian taiteilijakylään, joka kuulosti raskaan työvuoden päälle juuri sopivalta rentoutumiskohteelta meille. Majoituimme ihastuttavaan Laokasti Villas -hotelliin, jonka sijainti oli täydellinen; kylän päätie kulki suoraan hotellin oven eteen. Näin matkatavaroita ei tarvinnut raahata pitkiä matkoja. Suuri osa Oian hotelleista oli pitkienkin, autottomien polkujen, sekä kapeiden rappusten päässä. Hotellimme edessä oli bussipysäkki, joten matkailu ympäri saarta kävi kätevästi paikallisliikenteen busseilla. Suoraan hotellin edestä lähti myös kylän pääkävelykatu, joten parempaa sijaintia ei olisi voinut haaveillakaan!

Oian auringonlaskua kuvataan maailman kauneimmaksi. Joka ilta länsirannalle kerääntyy tuhansia turisteja katsomaan näytöstä, joka koostuu laskevan auringon lisäksi mm. jousikvartetista. Olihan se toki aivan vaikuttava, useampana iltana sitä katseltuamme, mutta melko vaikuttava oli myös ihmispaljous sekä ruuhka auringon laskettua... 

 

Omien lemmikkien jäätyä kotimaahan hyvään hoitoon, koti-ikävää helpottivat hotellin seuralliset kissat. Huomasimme aamiaispöydästä katoavan eläinrakkaiden hotellivieraiden lautasille joka aamu hieman ylimääräisiä leikkeleitä ja juustoja, jotta myös karvaiset ystävämme pääsivät nauttimaan aamiaisesta. Eräs saksalaisrouva vinkkasi meille leikkimielisesti kehottaen, että on ihan hyvä tapa ottaa lautaselle vähän enemmän kuin itse jaksaa, eiköhän ne saada kulumaan!


Kissojen lisäksi Santorinin toinen tunnuseläin on aasi. Näitä on tuotu palvelukseen turistien kuskaamiseksi mutkikkaita ja jyrkkiä rinteitä ylös. Melko jääräpäiset eläimet saavat osakseen myös valitettavan kovaa kohtelua. Saimme kuitenkin kuulla, että sen verran aasit ja muulit pitävät kuitenkin itsestään huolta, että tekevät totaalilakon silloin kun eivät enää jaksa. Rajansa aasillakin! 


Vaikka keskityimme lomallamme rentoutumaan pääsääntöisesti uiden, lukien romaaneja ja syöden hyvin, kävimme muutamana päivänä myös retkeilemässä ympäristössä. Eräänä aamuna seilasimme puisella purjeveneellä Nea Kamenin tulivuorelle. Pitkän hiljaiselon jälkeen tulivuori on viime vuosina osoittanut merkkejä aktivoitumisesta, ja sen onkin ennustettu purkautuvan, ehkä jo lähivuosikymmeninä. Samalla retkellä poikkesimme myös Thirassian saarella, joka niinikään sijaitseen Santorinin pääsaaren, Thiran edustalla.


Toisena päivänä kävimme myös Thiran toisessa päässä sijainneessa muinaisen Akrotirin arkeologisella museoalueella. Museo koostuu tuhkan seasta kaivetuista Akrotirin kaupungin raunioista. Kaivaukset tällä 3600 vuotta vanhalla alueella on aloitettu jo 60-luvun lopulla. Alue on melko laaja ja hyvin säilynyt. Täällä voi antaa mielikuvituksensa vaeltaa helposti vuosituhansien taakse, kävellessään muinaisen kaupungin katuja pitkin. 


Historiaa, rentoutumista, hyvää ruokaa, silmäniloa luonnon kauneudesta. Niistä oli Santorinin lomamme tehty. Kalderan rannalla sijaitsi toinen toistaan upeammilla näköaloilla varustettuja ravintoloita. Ja kreikkalainen ruoka on todella ihanaa. Eräs parhaimmista illallisista, niin maisemien kuin ruokien puolesta, nautittiin Seagull-nimisessä ravintolassa. Myös hotellimme Laokasti Villas loisti keittiöllään. Vanha isäntä osoittautui uskomattoman hyväksi kokiksi! Hänen ansiostaan vyötäröillämme matkasi kilo jos toinenkin matkan jälkeen kotiin sulateltavaksi!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Vanhanajan kesä!

Viikonloppuna sade taukosi ja pääsin vihdoin upottamaan sormet multaan! Nyt kesäkukkapenkki on paikoillaan ja nurmikko ajettu. Kuvailen tässä näkymiä iloksenne joku ilta kun ehdin. Paljon olisi vielä tehtävää ja niinpä auringon paistaessa mieli on jatkuvasti puutarhassa. Kävellessäni paljain jaloin nurmikolla, auringon lämmittäessä, mieleen tulevat lapsuuden kesät. Tuntuu että silloin paistoi aina aurinko. Näinhän ei tietenkään ole, mutta ihmismieli on mielenkiintoinen ja muisti valikoiva. Kuka niitä harmaita päiviä nyt muistelisi. 

Nostalgikkona kaikki entisajan muistot ovat itselleni arvokkaita. Muutama vuosi sitten, Romaniassa käydessämme, sydämeni oli aivan pakahtua tähän vanhanajan romantiikkaan. Hevoskärryjä näki maanteillä junan ikkunasta säännöllisin väliajoin. Realisti voisi todeta asiantilan johtuneen köyhyydestä, ja maisema olisi marraskuisena iltana voinut näyttäytyä vallan toisessa valossa. Mutta lämpimässä auringonpaisteessa kaikki oli vain kaunista ja ihanaa. Turistina on kovin helppoa olla naiivi. Ja miksei lämpimänä kesäpäivänä myös kotipihalla. Aurinko hymyilee, niin minäkin!

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Karvaiset kaverit

Alkuviikon loikoilin karvaisten kavereideni kanssa sohvan nurkassa. Lähes vuosi sitten meille muutti pieni valkoinen neiti, jo talossa asustaneen raidallisen herran seuraksi. Tai oikeastaan sen raidallisen herran yksivuotissyntymäpäivälahjaksi. Kukapa ei voisi vastustaa lahjaksi saatua kissanpentua.


No, tämä syntymäpäiväsankari ei tuolloin ollut kovinkaan innoissaan kilpailijasta ruokakupilla. Vaikka taloon ensimmäisenä saapuneena pullerona puolensa kiitettävästi pitääkin. Viime kesänä oli myös muita vastoinkäymisiä. Ennen pienemmän palleron saapumista kävimme vesillä muutaman kerran, emmekä luottaneet täysin tämän isomman, vilkkaan kaverin veneessä pysymiseen. Tämän vuoksi hankimme pelastusliivit. Jos katse voisi tappaa, olisimme ehkä kokeneet tuolloin kohtalomme. Hetki tämän kuvan ottamisen jälkeen heppu kellahti mielenosoituksellisesti suorilta jaloilta kyljelleen...


Vaikka nyt yksi- ja kaksivuotiaat kaverukset ovatkin välillä toistensa kimpussa, on niitä rauhallisiakin hetkiä. Kun itse kuumeisena makoilin sängynpohjalla, enkä ollut komentelemassa, oli jopa keittiön pöytä ajoittain vallattu. Seuranpitäjinä täytyy kyllä lemmikeille antaa täysi tunnustus. Tieteellisestikin on todistettu kissan silittämisen laskevan silittäjän verenpainetta. Karvaisten kavereiden ansiota tai ei, olen silti toipunut työkuntoon. Enkä lainkaan hullummassa seurassa. 


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Sohvanpohjalla tapahtuu

Koruverstaalla on vipinää. Niin turhalta kuin sairastamiseen kulunut aika tuntuukin, saattaa se synnyttää jotain uutta. Vaikka ruoka ei maistu ja töihin ei ole menemistä, voi sohvannurkassa näprätä vähälläkin energialla päivän piristykseksi koruja. Onneksi varastossa on paljon helmiä ja muuta tilpehööriä, jota käydessäni Helmien Talossa on mukaan tarttunut. Vaikka pikkuiset helmipussukat eivät ole hinnaltaan kuin kahden euron luokkaa, tulee niitä haalittua joka käynnillä niin runsaasti, ettei kovin usein ole varaa liikkeessä poiketa... 


Osa ideoista tulee suoraan omasta päästä, omaan tarpeeseen. Usein näissä itselle syntyvissä koruissa on mukana punainen väri, jota on helppo yhdistellä vaatekaappini sisällön kanssa. Viime aikoina myös vanha suosikkini keltainen on nostanut päätänsä. Kukat ovat myös usein toistuva koruaihe, josta itse pidän. 


Osan ideoista olen saanut käytyäni Helmien Talon koruntekokurssilla taannoin. Ilman taustatietoa en ymmärtäisi, mihin kaikkeen on kaupasta löytyvillä osilla mahdollista päästä. Valmiita koruja, jotka joku toinen on tehnyt, on niin helppo ihastella. Vaan annapas olla, kun koitan koota osasista itse kotona koruja. Pää on helposti aivan tyhjä. Suosittelen kaikille vasta-alkajille kurssin käymistä. Kolme tuntia ja kymmenen euroa voisi käyttää helposti turhempaankin. 


Vähitellen silmäni ovat avautumassa myös muille ideoille. Taannoin Virossa käydessäni löysin Tartosta, paikallisesta käsityöliikkeestä aivan herkullisen näköisen nappipussin, joka oli vain pakko saada. Vailla käyttötarkoitusta. Ystävien vinkkaamana keksin kuitenkin käyttää nappeja koruntekoon. Kokomustan vaatetuksen kanssa ei riemunkirjava korukaan näytä pahalta. 


Muutoinkin olen oppinut viime vuosina käyttämään koruja osana pukeutumista. Koruvalikoimani onkin kasvanut rutkasti, osin matkoilta tuotujen valmiiden tuliaisten, osin oman koruharrastuksen ansiosta. Nyt mieleeni onkin tullut, voisiko harrastuksesta saada sivutuloja, myymällä omia tuotoksia sitä mukaa kuin taidot karttuvat. Jonkun verran olen kutonut varastoon myös pipoja ja sukkia, ajatuksena joskus mennä torille niitä myymään. Samoin ajattelin tehdä korujen kanssa, jos niitä on syntyäkseen. Ehkä jonain päivänä vielä saan aikaiseksi lähteä kauppaamaan kätteni tuotoksia. Täyspäiväiseen käsityöläiselämään on kuitenkin vielä pitkä matka, joten päivätöistäni en ole aikeissa luopua -vielä. Kunhan taas joskus sinne pääsen täältä sairastuvalta. 


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Terveiset sairastuvalta!

Niin se vain kuume yllätti ja kaatoi petiin. Pelkkä makoilu ei vain yksinkertaisesti sovi luonteelleni. Vaikka pyykkäys ja puutarhanhoito eivät kipeänä onnistukaan, niin parasta sairastusterapiaa on askartelu. Koruja on syntynyt liukuhihnalta. Välillä vatsaa kipristelee, mutta nokosten jälkeen on jälleen voimia uuteen spurttiin. Jollei tämä terapia selätä tautia, ei sitten mikään!