Retroilua

Taannoin Rynttyliisan blogia lueskellessani, huomasin että Antiikki & Design -lehti on julkaissut uuden Retroilu-lehden. Blogissa olisi ollut arvontakin, jotta lehden olisi voinut voittaa itselleen. Malttamattomana ihmisenä minä kuitenkin olin jo puolijuoksua matkalla kioskille hankkimaan ensitilassa omaa kappalettani. Kolmannen kioskin kohdalla tärppäsi, ja sain käsiini vihdoinkin tuon aviisin. 

Ilmeisesti olin juurikin tuon lehden kohderyhmää, sillä tutulta näytti. Kovastikin. Lehti käsissäni lähdin kiertelemään kotia. Ensimmäinen pysähdyspaikkani oli keittiö. Esteri Tomulan Vegeta-kattila on nykysuosionsa perusteella luokiteltu tulevaisuuden antiikiksi. Suosio on jatkuvassa kasvussa. Finelin ihanat emaliset kattilat, pannut, purkit, kulhot, yms. ovat kyllä syötävän suloisia myös minun mielestäni. 

Samoin Ristomatti Ratian 1970-luvun Palaset-säilytyskuutiot ovat nousevassa suosiossa. Omien kuutioideni laatikot olen joutunut tosin päällystämään uudelleen. Aikoinaan ihanan keltaisiin laatikoihin tuli kirjoiteltua ja piirreltyä kaikenlaista tekstiä nukeista autoihin, mikä ei nykypäivänä välttämättä kotiani kaunistaisi… Myöhemmin hankin kuutioita nettihuutokaupasta lisää, koska ne ovat erittäin käteviä säilytykseen. Esimerkiksi lp-levyt mahtuvat juuri sopivasti kuutioon. Ja niitä meiltä löytyy. Retrolehdessä luonnollisestikin myös vinyylilevyt olivat esittelyssä.  

Pomona-purkkien kohdalla tuli jo hienoinen kateus. Että minun purkeistani täällä näin valtoimenaan kirjoitellaan, eikä kukaan kysy edes mielipidettäni. Hyvä huomio tosin olisi, etten liene ainoa purkkeihin hurahtanut. Eikä itselläni niitä edes niin paljoa ole. ;) 

Mansikka-purkki oli saanut oman sivunsa. Meillä mansikka-Pomona on arkikäytössä, sokerikuppina. Jokainen aamu otamme purkin pöydälle, jotta aamukahvi ja mansikoiden pirteys saavat silmämme auki.  Lapsuudenkodissani mansikoita löytyi myös jälkiruokakiisselipurkista. Tuttu kuvio jo pitkän ajan takaa. 

Lehden lopussa oli mainos alkusyksyn retromatkasta Tukholmaan, jonne myös Rynttyliisa suuntaa luennoimaan. Valitettavasti tuo retki taitaa jäädä itseltäni väliin, mutta aiemmin kesällä olisi tarkoitus lähteä Tukholman kautta junailemaan etelämmäksi. Ehkä käyn aseman kioskista tuolloin noutamassa Scandinavian Retro -lehden matkalukemiseksi. Ilmiselvästi tämän tyyppinen kirjallisuus viihdyttää! 

Rakkaat pikku pölynkerääjäni

Kaikki naistenlehdet ja iltapäivälehdet tuntuvat olevan kevätsiivovimmassa. Vinkkejä kuinka päästä turhista, pölyä keräävistä tavaroista eroon, tuntuu löytyvän joka nurkan takaa. Vaan kun en tahdo päästä eroon. Rakastan tavaroitani. Etenkin niitä turhia pölynkerääjiä!

Keittiö on sikin sokin. Mutta silti silmäni lepää juuri siinä turhan tavaran hyllyllä. Siellä on keltainen kattila, jonka pohja on ruostunut puhki. Se on muuten saman mallinen kuin vieressä oleva parempikuntoinen, Anita Wangelin suunnittelema Rondo-kattila. Jonka päällä taas on valkopohjainen Vegeta-kasari, ruosteessa pohjastaan sekin Esteri Tomulan suunnittelema ihanuus. Samoin on käynyt myös keltaiselle Pehtoori-kannulle, joka on Antti Nurmesniemen taidonnäyte. Eikä paremmassa kunnossa ole myöskään puolalainen punainen voisulakippo tai äitini 15-vuotislahjaksi saama valkoinen emalikahvipannu. 

 

Eli hyödytöntä kamaa. Hyllyn täydeltä. Ja voi että kuinka niistä nautinkaan! Olisi siellä muutamia ihan käyttökelpoisiakin astioita. Vaan niitäkään en raaski käyttää. 

Pölyt ehkä voisin pyyhkiä...

Päivän piristys

Tänään hakiessani postia, odotti laatikossa iloinen yllätys! Emalikyltti ulko-oveemme!

Tästä olen haaveillut jo pidemmän aikaa, mutta eräs tapahtuma taannoin asetettiin kynnykseksi kyltin tilaamiselle. Vertaillessani kylttejä, löytyi sekä kotimaisia että ulkomaisia valmistajia. Olen periaatteeltani hyvin fennomaani, ja mielelläni käytän lähituotteita. Nyt valitettavasti tarvitsemamme teksti ei sopinut suoraan kotimaan kylttien kokovaihtoehtoihin, tai se olisi nostanut hintaa kohtuuttomasti, joten päädyimme tilaamaan kyltin tanskalaiselta Ramsign:lta.

Yleensä olen melko malttamaton, mutta pitkän toimitusajan vuoksi olin jo hetkellisesti unohtanut, että kyltti oli lähiaikoina tulossa. Hetken aikaa piti siis miettiä mitä ulkomaanpaketti sisälsi, kunnes hoksasin ja ilahduin. Kohta se on nähtävillä ovessamme, tervetuloa! 

Päiväunelmointia

Pitkään sohvalla lojuessani olen taas joutunut valtavan keräilykuumeen kouriin. Kunnon kirppis- ja antiikkikauppakierros varmasti auttaisi tautiin, mutta veisi samalla loputkin rahat. Täysin vaaratonta ei ole netin syövereihinkään uppoaminen, mutta toistaiseksi olen malttanut olla ostelematta. Kiinnostukseni jakautuu tällä hetkellä kolmeen pääryhmään; Arabian posliiniin, peltipurkkeihin ja emaliin. Ensinnäkin tahtoisin kovasti Arabian Ali-kahviastiaston. Näitä markkinoilla näkee mukavan paljon, mutta hintahaitari on melko laaja. Toiseksi ikiaikainen haaveeni on ollut saada vanha oranssinen Hangon lakritsin peltirasia. Viime vuosina sen hinta on hivuttautunut jatkuvasti ylöspäin, mutta nyt on havaittavissa ylikuumenneitten markkinoitten tasaantumista. Tuo tulee hankintaan heti hintojen järkevöityessä. Kolmantena rahareikänä olen katsastellut Finelin emalikattiloita ja -pannuja. Niistä etenkin Primavera olisi mieluisa. Vaan kallista lystiä niidenkin hankinta olisi… Haaveilu jatkukoon!

Retroilua

Hyvää huomenta! 

Herätessäni aamulla uusretroista lakanoista, pohdin kuinka paljon piristystä iloiset värit ja kuviot tuovat päivään. Viime vuonna Anttilat ja Citymarketit tarjosivat ihanan värikkäitä Pirta-lakanoita, joista meinasi retrohullu sisustaja vallan sokaistua. Tarttuihan sieltä mukaan muutaman vuoden tarpeet lakanoita, pakko myöntää. Pahaksi onneksi kodin karvapallot ovat kovin aktiivisia teroittamaan kynsiään petivaatteisiin, joten kuluva luonnonvarahan nämä tekstiilit toki ovat. 

Verrattaessa värimaailmaa oikeaan retroon, ollaan täysin samalla aaltopituudella. Siirtyessäni sängystä noustuani aamukahvin keittoon, jatkaa keittiön kahvipannurivistö samaa tyyliä. Pannut ovat peräisin aina 50-luvulta saakka, vanhimpana äitini ensimmäinen oma astia, 15-vuotislahjaksi saatu valkoinen emalipannu. Sama muotoilu toistuu Finelin 60-luvun punaisessa kahvipannussa, jonka sain yhdessä Finelin sinisen Pikku Pehtoorin kanssa tädiltäni. Molemmat kannut olisivat täysin käyttökelpoisia, toisin kuin valkoinen kahvipannu, joka on ahkerassa käytössä sakkautunut sisäpuolelta kalkkipitoisesta vedestä. Toistaiseksi en kuitenkaan ole käyttänyt näitä, koska käyttöpannukseni olen valjastanut uudemman teräspannun. 

 Käyttökunnossa ei myöskään ole toiselta tädiltä saamani keltainen Pehtoori, joka oli palvellut viime vuodet kastelukannuna hänen kesämökillään. Onnekseni tätini oli halukas luopumaan pannusta, ja näin tuokin keltainen kaunotar löysi tiensä lämmittämään mieltäni. Vaihtokaupassa tätini sai lämmikkeeksi kutomani villasukat. Hyvä, lämmin, hellä, on siis mieli jokaisen, ja pannuriviä katsoessa on itselläni joulu ainainen. ;)

Pehtoori ja Pikku Pehtoori ovat siis Finelin tuotantoa 50-luvun lopulta ja ne on suunnitellut Antti Nurmesniemi. Keskellä oleva punainen emaliastia on alkuperältään Puolassa valmistettu voisulakasari. Vaikka puolalainen emalituotanto on hinnaltaan murto-osan suomalaisesta, ei astioiden kauneus jää lainkaan kotimaisten varjoon. Värit ovat yhtälailla kirkkaita ja piristäviä. 

Näitä katsellen tämäkin päivä lähti käyntiin aurinkoisesti!