Muuttaessamme nykyiseen kotiimme, tuli talon mukana alkuperäinen pohjapiirustus sodanjälkeisiltä vuosilta. Käsin piirretty kuva oli mielestäni niin kovin hieno, että ensitöikseni kehystin sen ja ripustin seinälle. Keräilijäluonteena pidän kovasti ajatuksesta, että jokaisella tavaralla, asialla, henkilöllä ja rakennuksella on oma historiansa. Näidenkin seinien sisälle mahtuu monenlaista menneisyydestä, ja tämä historia jatkuu edelleen.
Omaa historiaansa ovat taloon tuoneet läheiseni, joiden taidetta seiniltäni löytyy. Kummipoikani on taiteillut kissataulun, jossa kummitädille myös pieni pala punaista, kuinkas muuten. Edesmennyt mummuni oli eläkepäivinään innokas maalari. Mummun lempikukat, keltaiset ruusut, muistuttavat menneistä muistoista. Oma äitini on myös erittäin taitava maalari, vaikka aikaa tälle harrastukselle on kaiken muun mielenkiintoisen puuhastelun ohessa käytettäväksi liian vähän. Silmänilona olevan taiteen lisäksi nautin siitä, että minulle rakkaat ihmiset ovat läsnä joka päivä myös sisustuksessani.
Oman kädenjälkeni olen tuonut seinille mm. valokuvauksen muodossa. Matkoilla otetut valokuvat muistuttavat paitsi mieleen painuneista paikoista ja hetkistä, ovat myöskin osa sisustusta. Miksi ostaa kaupasta tuntemattoman kuvaajan valokuvia paikoista joista ei ole itsellä mitään kokemusta, kun voi kehystää omat matkamuistonsa seinille… Kuten vaikka auringonlaskun Romanian Sighisoarasta.
Jaa että miksikö? No ehkäpä siksi, että valokuvataide oikein ammattilaisten ottamana on varsin hienoa. Eli jotta en ihan huijaisi, paljastan että seiniltäni löytyy paljon myös niitä kaupasta ostettuja, tuntemattomien valokuvaajien tauluja. Siitä yksinkertaisesta syystä, että ne ovat myös miellyttäneet silmääni. Haaveilen joku aamu pakenevani arkea minilomalle Eiffel-tornia kuvaavan taulun eteen, juoden café au lait'n ja tuntien korvissani ranskalaisten lokkien kirkunan. Haaveensa kullakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi! :)