sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Macaron-leivokset

Blogin ensimmäinen viikonloppu alkaa olla pulkassa. Kerrottavaa olisi vaikka kuinka, mutta pitänee opetella maltilliseksi ja kertoa tarinoita ajan mittaan. Tämä kuvaa hyvin sitä, millainen kirjoittaja on kyseessä. Innostunut, pirskahteleva, värejä rakastava, monesta kiinnostunut, vähän kaikessa sähläävä. Mitä vielä…? 

Kun innostun jostain, on vaikea pitää jalat maassa. Näin kävi viimeksi ostaessani kirjan Macaron-leivoksista. Kirjassa on reilusti ohjeita erimakuisten ja -väristen mantelimarenkileivosten tekoon. 


Suussasulavimmat macaronit olen nauttinut Pariisin Avenue des Champs-Elysées'llä sijaitsevassa Ladurée-kahvilassa, joka on käsite omalla alallaan. Kahvilaan mennessäni kymmenet ihmiset jonottivat kahvilan konditoriopuolelle ostamaan mukaansa vietäväksi macaroneja. Myös kahvilaan piti jonotella hetken, ennen kuin pääsimme nauttimaan kiireettömästä ilmapiiristä leivosten parissa. 

Macaronit ovat pieniä leivonnaisia, joissa kahden mantelimarenkikiekon väliin on lisätty maustettu täyte. Kiekot valmistetaan munanvalkuaisesta, tomusokerista, mantelijauheesta ja hienosta sokerista. Riippuen halutusta mausta, lisätään taikinaan mausteita ja yleensä myös elintarvikeväriä, jolla saadaan aikaan pastellimaisen houkutteleva leivos. 


No kun kirja oli hankittu, niin olihan niitä eri makuja toki kokeiltava. Yhdestä taikinasta tulee 16 leivosta, joten leivottuani toistakymmentä eri makuvaihtoehtoa, oli pakastimessa melko paljon tomusokeria macaronien muodossa. Sokerihumalaltakaan ei voinut välttyä, sillä olihan niitä välttämätöntä toki maistella. Omiksi suosikeikseni valikoituivat pistaasi, kookos-ananas, banaani-kinuski, sitruuna ja ruusu. Muutama maku toki on vielä kokeilematta -kunnes pääsen toiselle kierrokselle, parantamaan taitojani macaron-leipurina edelleen. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! :)