keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Taulumaailmaa, osa 2.

Itse tehdyt maalaukset ja piirrokset sekä omat valokuvaotokset eivät ole ainoa keino saada uniikkia taidetta seinille. Myös vähemmän luovana päivänä voi saada aikaan kaikkea mukavaa, jossa lepuuttaa silmiään. Esimerkiksi Marimekon ja Vallilan kankaista löytyy itseäni houkuttavia kuoseja jatkuvasti. Miina Äkkijyrkän ihanat, kosteasilmäiset, lumoavan luonnolliset vasikat toimivat puukehikkoon pingotettuna olohuoneen katseenvangitsijana. Näin millä tahansa kauniilla kankailla voi luoda vaihtuvia tunnelmia ihan ITE! Ei tarvita muuta kuin vähän rimoja, liimaa, ruuveja ja niittipyssy. Ensin rimat liimattiin yhteen lapaliitoksella ja tämän varmistettiin kiinnityksen pitävyys ruuveilla.  Kehikon kulmiin ruuvattiin vinotuet, jonka jälkeen kangas pingotettiin ja nidottiin kireästi kehyksen ympärille. 


Melko paljon on tullut ripustettua myös erilaisiin kehyksiin laitettuja julisteita. Ihanat hedelmä- ja maustejulisteet jotka ostin Printempsin tavaratalosta Pariisista piristävät muutoinkin värikästä keittiötäni omalta osaltaan. Kun sopivia punaisia kehyksiä ei kaupasta juuri oikealla hetkellä löytynyt, ratkaisuna ripustusongelmaan maalasin perusvalkoiset kehykset punaisella Miranolilla. Lopputuloksena pirteät, kiiltävän punaiset kehykset. 



Hienoja sisustusjulisteita löytyy myös esimerkiksi elokuva-, teatteri- tai bändijulisteista. Kehystettyinä ja mahdollisesti rajattuina monesta ei arvaisi julisteen alkuperäistä tarkoitusta. Yläpuolella vasemmalla oleva juliste on Marko Haavisto & Poutahaukat -yhtyeen keikkajuliste. Loistava bändi, tyylikäs keikkajuliste. 

Pienempinä tauluina monenlaiset ihanat nostalgiakortit luovat myös tunnelmaa tai ottavat puhtaasti kantaa. Ajalta jolloin sensuuri oli jotain muuta kuin nykyään. Kuten ylhäällä oikeanpunaisessa kortissa on kannanotto esitetty.

Ehkäpä kaiken tämän jälkeen mieltänne voi askarruttaa, kuinka näin monenlaiset ja runsaslukuiset taulut sopivat yhteen kotiin. Omasta mielestäni hyvin. Kotini on ehkä hieman tilkkutäkki, mutta ainakin meille erittäin kotoisa. Yksityiskohtia täällä on paljon. Niistä tulette jatkossakin kuulemaan -paljon!




2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi! :)