maanantai 17. helmikuuta 2014

Neuleita

Vielä peruskouluikäisenä näytti vahvasti siltä, ettei minusta koskaan neulojaa tulisi. Löysän käsialan vuoksi ala-asteella tekemäni pikkutytön tossukat olivat reilusti liian suuret jopa papalleni. Jossain vaiheessa neuloosi kuitenkin vei voiton, ja olen löytänyt siitä itselleni oivan harrastuksen, joka lepuuttaa hermoja ja auttaa keskittymään. Kun perusneuleet alkoivat olla hanskassa, laajensin alaa hiljalleen villapaitoihin ja sitten erilaisiin kirjo- ja kuvioneuleisiin. Itse en keksi ideoita kovinkaan helpolla, mutta kauppojen neulelehdet toimivat oivana innoittajana tässä.


Neuloosistani ovat saaneet tuta myös lähimmäiseni. Toissa jouluna pehmeitä paketteja sai lähes jokainen kynnelle kykenevä paketinsaaja. Pehmeä pakettihan ei perinteisesti ole lasten keskuudessa se suosituin, mutta toivon saaneeni jaettua silti vähän lämmintä joulumieltä.

Näiden kuvassa olevien sukkien, lapasten, kaulurin sekä hartiahuivin ohjeet ovat kaikki kotoisin Novitan lehdistä, jotka ovat riittävän yksinkertaisia myös aloitteleville neulojille.Siksi itse suosin niitä. Käsialalleni helpoin lanka on Novitan 7 veljestä, jolla saan aikaiseksi suhteellisen siistiä jälkeä, tai ainakin sellaista jonka itse hyväksyn. Käsityöammattilaiset ovat asia erikseen... Toisaalta myös 100% villalanka, josta tein puna-mustat lapaset, oli myös miellyttävää kutoa, kun vauhtiin pääsi. Kyseessä oli kotimainen Pirkka-lanka, jota useimmat käsityökeskukset myyvät. 

Ainoana miinuksena kutomisesta (tai neulomisesta, riippuen murrealueesta) sanoisin, ettei se tällä vauhdilla leiville lyö. Kun vertaa lankahintoja ulkomailta tuotettuihin valmiisiin sukkiin, ei työlle jää paljoa arvoa. Eli vielä en täysipäiväiseksi käsityöläiseksi jää, vaikka ajatuksena keinutuolissa keinuttelu, kissa sylissä, sukkaa kutoen, ei vaikuttaisi lainkaan hullummalta. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! :)