lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kurkistus keittiöön.

Mistä tietää, etten ole bloggaamisen ammattilainen? Siitä, etten malttanut edes pöytää pyyhkiä, kun piti päästä nopeasti ottamaan kuva. Sen kerran, kun oli hyvä päivänvalo ja aurinkoinen keli. Olen viitannut aiemmissa teksteissäni punaiseen keittiöön ja tässä siitä nyt pieni maistiainen. Tietysti kuva ei kerro koko totuutta. Aina kaikki näyttää paremmalta livenä.


Kun tähän muuttaessa oli mahdollisuus tehdä kokonaan uusi keittiö, halusin toteuttaa vuosia mielessä kyteneen haaveen punaisista keittiön kalusteista. Äkkiseltään voisi ajatella, että lopputulos on liian hyökkäävä tai räikeä, mutta mielestäni lopputulos on raikas ja oman näköinen. Iso vaikutus on valkoisilla seinillä ja katolla. Välitila päätettiin jättää yksiväriseksi, koska tasona on kirpulainen graniittijäljitelmä, eikä keittiöstä haluttu liian kirjavaa. Välitilassa on valkoinen iki-levy, joka on helppo pyyhkiä puhtaaksi. Keittiökalustefirman myyjä oli ihan tohkeissaan, kun pääsi myymään punaiset ovet. Ei kuulemma värikkäitä paljoa liiku, vaikka kyseisen firman pinnoitevalikoimassa oli lähes kaikkia kuviteltavissa olevia värivaihtoehtoja.

Pieniä paloja retroakin tästä kuvasta löytyy. Kattovalaisin on harvoja kirppislöytöjä, joita olen koskaan tehnyt. Leipälaatikko on lapsuudenkodistani ja muistan sen ihan pikkutytöstä.
 
Sen verran itsekritiikkiä valokuvien suhteen on, että kuvaan myöhemmin lisää, kun saan perusteellisempaa siivousta tehtyä. Letkeää lauantaita!

1 kommentti:

  1. Siis tuo lamppuhan on ihan täy-del-li-nen sun keittiöön! Joka btw on i-ha-na!!! :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)