keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Keittiön apuvoimat

Siinä kun Nemillä on punaiset keittiönkaapit, Tipi harrastaa perinteisten kaappiensa keskellä punaisia kodinkoneita. Vanhan jääkaapin termostaatin väsyessä haave uudesta jääkaapista kasvoi vastustamattomaksi. Nettiselailujen jälkeen italialainen Bompani alkoi tuntua omalta. Ainoastaan värin valinta tuotti -blogin nimestä huolimatta- aidosti ongelmia. Valikoimassa ollut herkullinen oranssi oli vahvana ehdokkaana loppumetreille saakka. 
Mutta kas, punainenhan sieltä sitten kotiin päätyi. 


Toinen mieltä askarruttanut seikka oli, uskallanko tilata kaapin ulkomaisesta nettikaupasta vai jäävätkö säästöni sille tielleen. Vaan turhia olivat pelot. Tilatessani kaapin eteläisestä naapurimaastamme E-kodinkoneilta, tuli toimitus nopeasti kotiin kuljetettuna paikallisen postitoimiston kautta. Nyt kaappi on ihastuttanut keittiömme katseenvangitsijana jo kohta kahden vuoden ajan.

 

Aiemmin olivat jo kotiini päätyneet OBH Nordican Chilli-sarjan mikroaaltouuni sekä lahjaksi saatu leivänpaahdin. Kyseinen sarja on vuosien mittaan laajentunut niin hyvin, että sieltä varmasti löytyisi täytettä keittiöön enemmänkin. Mutta omaan tilkkutäkkimäiseen kotiini sopii hyvin useankin eri valmistajan värikkäitä koneita.




Eräs pitkäaikainen haaveeni oli vanhan brändin yleiskone, joka kodin apuri KitchenAid. Sarjan ensimmäinen yleiskone kehitettiin vuonna 1919. Vuoden 1936-malli muistuttaa jo hyvinkin paljon edelleen myynnissä olevaa Artisan-yleiskonetta, joka itsellänikin on. Kiitos tästä kuuluu erään kauppaketjun muutaman vuoden takaiselle tarjouskampanjalle, joka mahdollisti hankinnan. 

Uusin työvälineeni, joka oli toisin kuin edellä mainittu yleiskone, hetken mielijohteesta ja hyvästä tarjouksesta tilattu Kenwoodin pirteän keltainen blenderi. Tämä on sen verran tuore hankinta, etten laitetta vielä livenä ole nähnyt, vaan se saapuu toivottavasti lähipäivinä noutopisteeseen. Pimeän ja lumettoman talven jälkeen odotan piristävää vaikutusta aurinkoisen kodinkoneen lisäksi sen avulla vatkatuista smoothieista ja muista vitamiinipommeista.

kuva: (c) Kenwood ( www.kenwoodworld.com )


1 kommentti:

  1. Toi keltainen tuleva blenderi on kiva "poikkeus vahvistaa säännön"-kodinkone :) Mulla ainoa punainen kodinkone on blenderi, juurikin sitä OBH Nordican sarjaa :) Ehkä sit kun muista vehkeistä aika jättää, siirryn punaisiin. Jos rikastun, ostan punaisen Moccamasterin ihan ekaks. Philipsillä tulee kauheen epätasalaatuista kahvia...

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)