maanantai 2. maaliskuuta 2015

Made in Finland

Olen kovin laiska käymään vaateostoksilla. Teini-iässä oli vaihe, jonka kai jokaiselle on joskus tultava. Silloin vaatteiden shoppailu kuului kuvaan ja oli ehkä jopa hauskaa. Mutta yllättävän lyhyeen tuo vaihe jäi. Vaatekaupoissa tulee aina hiki. Etenkin talvella. Eivätkä ne mallinukkejen päällä ihanalta näyttävät vaatteet näytä koskaan samalta peilistä katsottuna. Miten kaikki tuntuvatkin istuvan yhtä huonosti. 

Kyllä ennen osattiin! Äidiltä perimäni vanhat vaatteet istuvat aivan toisella tapaa. Materiaali on laadukasta, aika ei ole iskenyt 50-luvun vaatteisiin yhtään niin kovalla kouralla kuin joihinkin 90- tai jopa 2000-luvun tekeleisiin. 


Monet vaatteet ovat täysin suomalaista tekoa. Tai ainakin viittaavat nimen puolesta kotimaahan. Finn Fashionin Kaunotar lienee peräisin jostain 70-luvun lopulta. Vakka-Suomen Tekstiili Oy:n Sheila lienee hieman vanhempaa alkuperää, ja nimensä perusteella veikkaisin sijainneen ehkä jossain Uudenkaupungin tai Laitilan tietämillä.  Kummastakaan yrityksestä en onnistunut löytämään lisätietoa, valitettavasti.
 

 Oma lukunsa ovat vanhat puuvillakankaat ja printtikuosit. Voi kun ne tuntuvat ihanan paksuilta ja kestäviltä, värien ja kuvioiden ollessa niin paljon kauniimpia kuin mitä keskivertokaupassa nykyisin näkee.


Eivätkä vanhat kengätkään jää laadukkuudessaan tai kauneudessaan yhtään varjoon. Palmrothin kenkätehtaan kengät ovat valmistuksessa edelleen, saatuaan uuden alun konkurssin jälkeen.


Lana -merkin kenkiä en muista viime vuosina kaupassa nähneeni. Onneksi Suomessa jonkin verran vielä kenkä- ja vaateteollisuutta löytyy. Valitettavan paljon on kuitenkin aikojen saatossa karannut ulkomaille. Elintaso maassamme on niin korkealla, että tuottaminenkin on kalliimpaa. Itse olen kuitenkin pyrkinyt suosimaan suomalaista, niin paljon kuin mahdollista. Tämä pätee niin vaatteissa, kengissä kuin elintarvikkeissakin. Vaikka panokseni onkin pieni, takaa se jollekin toiselle työtä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! :)