sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Krääsäkranssi (hillityn ystävät jättäkää väliin)

Tänään sain toteutettua projektin, joka oli ollut mielen päällä jo pitkään. Näin joskus jossain netissä pikkuleluista ja tilpehööristä tehdyn ovikoristeen, siis kranssin. Kyseinen koriste oli lopuksi maalattu valkoisella ja itselläni kävi mielessä ajatus, että lopputuote spreijataan hopealla, mutta kuinkas sitten kävikään...

Sain joululahjaksi ovikranssin, joka ei millään tavalla ole minun tyylinen. Meinasin sen jo hävittää vähin äänin, mutta se oli jäänyt tekemättä. Ajattelin, että tuota voisi joskus jotenkin tuunata. Tänään sitten yhtäkkiä muistin krääsäkranssin ja ei kun tuumasta toimeen. Toki ensin piti lapselle ehdottaa, että käytäiskö läpi ne hänen jemmaamat suklaamunayllärit (niitä on PALJON) ja muut pikkutilppikset ja tehtäis siitä semmonen koriste. Ehdotus meni läpi.

Tässä alkutilanne:

Kranssi olisi tuollaisenaan ollut liian iso ja harva tuunattavaksi, joten poistin nuo uloimmat ja harvemmat kieputukset kokonaan. Jäljelle jäi alla oleva rinkula. Alakuvan ylänurkassa näkyy jo tulevaa tuunausmateriaalia :) Sitten vaan kuumaliimapyssy kuumenemaan ja sommittelemaan.  


Lopputulos tässä!

 Mietin, että mitä tuonne keskelle laittaisi killumaan. Diskopallo oli liian kimaltava ja poikkeava tuosta värihässäkästä, joulupallo liian jouluinen ja äitinihän sen sitten keksi. Munakotelot, koska ne samalla kertoo siitä, mistä nuo tavarat on tulleet :) Onhan siellä toki vähän muutakin tilppistä eli ihan kaikki ei ole munantuomia. Ja tadaa, se oli siinä. Äitini myös oli sitä mieltä, ettei tuota kannata alkaa maalaamaan, vaan on hyvä tuollaisenaan. Ja äitiähän tulee uskoa! :) Kovasti kyllä itsekin tykkään tuosta, koska rakastan värejä ja leikkisiä juttuja. Varmasti joku alkuperäisestä kranssista pitävä saisi tuosta päänsäryn jne, mutta nyt se on meidän näköinen. Värikäs ja ei liian aikuismainen ;)

Ja jottei hyvä tavara mene haaskuulle, otettiin kranssista talteen sydämenmuotoinen tervetuloa-kyltti ja tuunattiin siitä WC:n oveen opaste. Sellainen meiltä olikin puuttunut! Ja tuo oli vielä sopivasti harmaa eli just passeli meidän eteisen värimaailmaan. Tänään oli hyvä askartelupäivä!


2 kommenttia:

  1. Onpas hieno ovikranssi, hauska idea! :) (Ja alkuperäiseen kranssiin verrattuna tuunattu versio on kyllä monta kertaa persoonallisempi ja kivempi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Seuraavaksi tuota voisi kokeilla yksivärisenä, vaikka valkoisena tai hopeana. Tosin ihan hetkeen ei varmaan jälkikasvu suostu harventamaan krääsäkokoelmaansa enempää :-)

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)