torstai 30. heinäkuuta 2015

Lapsellinen lomamatka Legolandiin

Tänä kesänä lomamatka tulikin vietettyä hieman eri merkeissä ja seurassa kuin aikaisempien kesien reissut. Nimittäin tällä kertaa sain seurakseni nuoren miehen, jonka kanssa lähdimme hänen elämänsä ensimmäiselle reppureissulle, matkan pääkohteena Tanskan Legoland! Aikanaan olen käynyt samassa paikassa oman tätini kanssa, joten nyt laitoimme perinteen kiertämään ja sain itse nuorta seuraa. Seuralaiseni on kova Lego-fani, joten reissusta toki oli puhuttu ja haaveiltu jo useamman vuoden ajan. 


Retki lähti liikkeelle jo kotimaassa, jossa junailimme satamaan päästäksemme risteilijälle. Laivalla siirryimme meren yli Tukholmaan, josta matka jatkui junalla Kööpenhaminaan. Itselleni matkan suurin jännitys osui juuri tälle pätkälle, koska Juutinrauman ylittävä Öresundin silta ei välttämättä kuulu omiin suosikkeihini... Kahdeksan kilometrin pituinen silta tuli kuitenkin ylitettyä kunnialla veturikuskin vankan ammattitaidon avustuksella. 


Ensimmäisen yön olimme laivalla ja toinen yö vietettiin hotellissa Kööpenhaminassa. Illaksi menimme Kööpenhaminan Tivoliin, joka on perustettu jo vuonna 1843. Vaikka paikan sisäänpääsy onkin hinnoiteltu melko arvokkaaksi laitelipuista puhumattakaan, suosittelen paikkaa kaikille Kööpenhaminan kävijöille - ikään katsomatta! Niin upea alue puisto istutuksineen, rakennuksineen, tunnelmineen ja värivaloineen on! 


Hyvin nukutun yön ja maittavan hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme seuralaiseni kanssa kaupunkikävelylle. Reittimme kulki pitkin kävelykatua, Strögetia. Reitin varrelle osui kiinnostavia kauppoja joihin matkan varrella poikkesimme.  


Matka jatkui värikkään Nyhavnin talorivistön ohitse, pitkin kanavan vartta. Kävelyretkemme päätepisteenä oli Amalienborgin linna, joka on Tanskan rakastetun kuningarttaren, Margarethen edustuskoti. Ja osuuhan harjaantuneeseen silmään toisinaan jotain pientä punaistakin! ;) 


Kävelyretkeltä palattuamme matkamme jatkuikin taas junaraiteita pitkin kohti Vejleä


Matkan varrella olleet ratatyöt hidastivat matkaamme niin, että yksi juna ja bussikin ehtivät mennä, mutta niin vain perille päästiin. Vejlestä matkasimme bussilla Billundin lentokentälle, josta tuttavamme poimivat meidät autolla. Kävipä nimittäin niin onnellisesti, että tuttavaperhe lomaili samoilla seuduilla samanaikaisesti, ja pääsimme kahdeksi yöksi heidän kanssaan samaan mökkiin sekä saimme seuraa myös Legolandiin. 



Ja olihan se Legoland hieno paikka, edelleen. Aivan kuten viime vuosituhannelta olevissa muistoissanikin. Pikkutarkat yksityiskohdat Lego-rakennelmissa olisivat vaatineet useamman päivän, jotta kaikki olisi ehtinyt huomioida. Muutoin yksi päivä ruuhkaisessa huvipuistossa riitti etenkin meille aikuisille vallan mainiosti. Eräät ystäväni olivat puistossa juhannuksena ja tuolloin ruuhkaa ei kuulemma ollut lainkaan. Erakon tulisikin ehkä pohtia matka-ajankohtia tarkemmin, mikäli tahtoisi välttää ruuhkat kokonaan.  


Hauskan Legoland-päivän jälkeen matkasimme koko seuraavan päivän ajan samoja jälkiä takaisin Tukholmaan. Ensin yhdellä junalla Vejlestä Kööpenhaminaan, josta toisella junalla perille.


Puutuneita jalkojamme pääsimme käyttämään vaeltaessamme halki Tukholman vanhan kaupungin, josta oli lyhyt matka takaisin satamaan. Viimeinen yö reissulla vietettiin jälleen laivalla. Junamatka kotimaassa päätti lenkkimme. Viisi yötä, turvonneet jalat, puutuneet takalistot, mutta monia kokemuksia rikkaammat reissaajat. Kyllä kannatti! :) 


2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi! :)