maanantai 3. marraskuuta 2014

Pariisin reissu 2/3, Montmartre


Pariisiin saavuttaessa silhuetistä erottuu ensimmäisenä Sacre Coeur'n kirkko, joka on rakennettu reilut sata vuotta sitten kaupungin korkeimmalle kohdalle, Montmartrelle eli marttyyrien kukkulalle (mont des martyrs). Tuo mystinen kaupunginosa on kiehtonut jo pitkään taiteilijoita, ja nyttemmin myös turisteja. Aikanaan kaupunginosan humusta nauttivat mm. Henri Toulouse-Lautrec, Maurice Utrillo, Claude Monet, Salvador Dali, sekä monien muiden joukossa myös suomalaiset virkaveljensä Akseli Gallen-Kallela, Emil Wikström sekä Eero Järnefelt, Lista on pitkä ja kovin kuuluisa.  

Myös useat elokuvat sijoittuvat tähän 18. kaupunginosaan. Viimeisimpänä suursuosioon pääsi Amélie, jonka itsekin myönnän nähneeni jo reilusti toistakymmentä kertaa. Olen yksi monista turisteista joka kerta toisensa jälkeen palaa henkimään Montmartren boheemia ilmapiiriä, joka tosin nykyään piiloutuu taitavasti tuhansien turistien sekaan. 


Sacre Coeurin kupoliin johtaa 300 porrasta, joita kivutessa kapeassa portaikossa heikompaa alkaa huimata. Ei niinkään ehkä korkeuden vuoksi, vaan kierreportaissa pyörimisen. Muutama palauttava kierros matkan varrella teki hyvää, mutta silti huimaus tuntui vielä tovin tornista maanpinnalle palaamisen jälkeenkin. 


Pimeän tullen Montmartren paheellisempi puoli herää eloon. Kuuluisin huvittelupaikka lienee revyyteatteri Moulin Rouge, eli Punainen mylly, joka myös on päässyt monen elokuvan tapahtumapaikaksi.


Place du Tertren aukio on edelleen täynnä monenlaista taiteilijaa. Niiden turistien lisäksi siis. Aukion laitamilla löytyy runsaasti ravintoloita ja kahviloita, mutta ei tarvitse mennä kuin muutaman kulman taakse, niin hintataso laskee ja tilaakin löytyy paremmin. 


 

Ja ne maisemat... Montmartren kukkulalta avautuva maisema todistaa Pariisin lempinimen valojen kaupunkina olevan oikeutettu. Niin kliseinen Pariisi kun Montmartrelta onkin mahdollista löytää, vie sen viehätysvoima mukanaan. Kaikista turistihoukutuksistaan huolimatta Montmartre on lempikaupunginosani, jonne on päästävä joka ikinen kerta, kun kaupungissa käyn. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! :)