perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pitkäperjantai

Pääsiäinen on jälleen lähtenyt käyntiin perinteisin menoin. Kiirastorstaina kävimme hakemassa kotimaista lampaanlihaa läheisestä tilapuodista ja muitankin pääsiäisherkkuja ruokakaupasta. Illalla tein taas pashan, saman ohjeen mukaan kuin aina ennenkin. Tai niin ainakin luulin. Vaan tänään mennessäni jääkaapille, eilen ostamani maitorahkapurkki näytti olevan hyllyllä edelleen. Voi harmi! No, tänä vuonna sitten söimme hieman vähempirahkaista, kovasti voilta maistuvaa pashaa. Joka itseasiassa oli kyllä ihan maistuvaa. 


Muutoin ruokalista noudatteli perinteisiä osia. Kananmunat värjäsin jälleen sipulinkuorilla ja servettejä oli vielä jäljellä viime vuoden Puolan reissulta. Niissä komeili korea kukko. Etsin kaapinpohjalta kaikki kellertävät astiani, joihin katoin tarjottavat. Aterimina olivat käytössä ensimmäistä kertaa mummuni ja pappani vuonna 1938 häälahjaksi saamat, oranssia luuta olevat haarukat ja veitset. Nämä ovat aarteeni. 


Kaikenkaikkiaan pääsiäinen on alkanut muodostua joulun ohella lempijuhlapyhäkseni. Vaikka pitkäperjantaita tulisi viettää hartaudella, en malta olla täyttämättä kotia väreillä… Pääsiäispyhät menevät kuitenkin niin nopeasti ohitse. 


Takan rakentamisen ja remonttipölyn vuoksi meillä viime joulu vietettiin minimikoristeluin. Niinpä pääsiäisenä oli pakko saada tiput vapauteen. Rairuohoa tai ohraa en ehtinyt kasvattaa ajoissa, mutta kylläpä nuo keltaiset kaverit tepastelevat tyytyväisinä ihan lipastonkin päällä. 


Myös virkatut tipuni pääsivät pöytään, kunniapaikalle radion viereen. Vielä kissamme eivät ole huomanneet näitä kavereita, joita kuskailivat viime pääsiäisenä ympäri huushollia. Mutta eiköhän tämäkin asia ehdi korjaantua. Pyhät jatkuvat vielä… ;) 

Mukavaa pääsiäistä kaikille lukijoille! 
-Tipi-

2 kommenttia:

  1. Meillä perinteisesti rahka tehty kiirastorstaina, jotta se sunnuntaina olisi valmista... No tänä vuonna en jaksanut... eli syömme sen sitten maanantaina.. Onneksi pyhät vielä jatkuvat :)
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pääsiäinen oli tänäkin vuonna oiein hyvä ja rentouttava! :)

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)