Vanhat ja uudet mekot

Viime viikonloppuna kävin ostoksilla Nanson myymälässä. Tarkoituksenani oli etsiä tunikan tyyppisiä paitoja kevääksi, mutta sopivan näköisiä ja kokoisia ei osunut silmiini. Sen sijaan mekkovalikoimasta löytyikin pari kotiin viemisiksi. Kivet-kuosin kaksikerroksinen mekko oli leikkaukseltaan aika jännä. Edestä mekko on ehkä hieman säkkimäinen, mutta päällimmäisessä kankaassa selässä oleva halkio selässä toimi jännästi. Pehmeä trikoo tuntui päällä erittäin mukavalta. Mekkoa voi hyvin pitää vaikka hellemekkona tai miksei jopa juhlavammassakin tilaisuudessa. 

 

Toisen löydöistä sain myöhäisenä ystävänpäivälahjana. Myyjältä mies sai myös kehut hienosta eleestä osallistua ostoksiin, vieläpä kalliimman mekon kohdalla. Taas sai olla ylypiä, ja ihan aiheesta.  Lahjamekkoni on uudistuotantoon otettu 60-luvun Revontuli-malliston Noitarumpu-mekko. Malliston markkinoijana ja kehittäjänä toimi Lenita Airisto. Glorian vuoden paras vintageblogi -ehdokkaanakin ollut ihastuttava "70-luvulta, päivää!" on kertonut  parissakin eri postauksessa tästä mekosta sekä Revontuli-sarjasta. 

Uskoisin että näistä jompikumpi saa toimia puvustuksenani seuraavaksi vaikkapa ystävien häissä, toukokuun alussa. Kaikkiin juhliin ei aina tule uusia vaatteita hankittua, mutta nyt on ainakin pari hyvää vaihtoehtoa ensi keväälle ja kesälle. 

Viimeaikaisissa menoissa olen melko usein turvautunut äitini vanhaan mekkoon. Punamustavalkoinen puuvillaihastus on kotimaisen Rissanen Oy:n vaatetetehtaan Lennart R -mallistoa, ehkä 60-70-luvulta. Edellä mainitsemassani vintageblogissa on kerrottu myös tämän tehtaan muista tuotteista, että alkuperästä. Tehtaan juuret johtavat Viipuriin ja sen jälkeen Länsi-Uudellemaalle, Pohjan kuntaan. Muuten kyseisestä valmistajasta tai sen tuotteista tuntuu löytyvän harmillisen vähän tietoa. 

Toinen äidiltä saatu mekko on myös kotimaista, Norlyn Oy:n tuotantoa. Tumman vihreä neulosmekko on melko ajaton, vaikka sekin lienee samaa aikakautta. Nykyään istuvan kotelomekon löytäminen kaupasta on todella vaikeaa, mutta nuo vanhat mitoitukset tuntuvat olevan lähes täydellisiä. Olen siis mitoitukseltani kenties muutaman kymmenen vuoden takaista standardia. Tai ehkäpä vain äitini tytär. 

Hillopurkit

Ensimmäisiä purkkeja, joita voin katsoa keräilleeni, ovat Arabian Tutti Frutti ja Pomona -sarjojen purnukat. Iloisen kirkkaat retrovärit tulevat näissä, kuten monissa muissakin kotini esineissä, hyvin esille. Muutamia vuosia sitten Arabia-buumin ollessa kovimmillaan, purkkien hinnat nousivat melko korkeiksi. Nyt on havaittavissa hintojen laskua, yleisen keräilyinnon kiinnittyessä tällä hetkellä ehkä enemmän emaliastioiden suuntaan. Pitäisi varmaankin tarttua tilaisuuteen ja lähteä metsästämään edullista Arabiaa. Keräilyni on kuitenkin luonteeltaan enemmänkin tilanteisiin tarttumista. Kun näen silmää miellyttävän astian tai asian, saatan sen hankkia, mikäli hintakin on siedettävä. Keräilyarvolla tai tuotteen kunnolla ei ole niinkään väliä, koska tarkoituksenani ei ole myydä tuotteita eteenpäin, vaan piristää omaa elinympäristöä. 

 Tutti Frutti -sarjan suunnittelijana on pääasiassa toiminut Ulla Procopé. Purkkeja on tehty vuodesta 1959 lähtien, ainakin vuoteen 1965 saakka. Samaa purkkimallia on valmistettu myös Pomona-sarjana 1970-luvun puoliväliin saakka. Purnukoita löytyy kahta eri kokoa. Niihin on myyty aikanaan myös irtokansia, jotka luonnollisesti nostavat myyntiarvoa hieman. Omat pienet Tutti Fruttini ovat vuosilta 1959-1965. Kuvioina niissä ovat vadelma, herukka, sekä kirsikka, joka on ollut käytössä lapsuudenkodissani ja kulkeutunut sittemmin sisareni keittiöstä lahjoituksena purkkikokoelmaani. 

Tutti Fruttia löytyy hyllystäni myös yksi suurempi purnukka, omenakuviolla. 

Siinä kun Tutti Frutti -purkin kylkeä koristaa yksittäinen, suurempi kuvio, kiertää Pomonassa toistuva kuvio purnukan ympäri. Pomonan kuvien suunnittelijana on pääasiallisesti toiminut Raija Uosikkinen, ja ne on valmistettu vuosina 1965-1973. Purkkihimon itsessäni synnytti aurinkoinen appelsiinikuvio, joka suorastaa huusi ostamaan. Sittemmin seuraan on liittynyt myös puolukka sekä arkikäytössä sokerikkona toimiva mansikka, joka on kuviona tuttu myös äitini soppakulhosta. 

Strawberry fields forever! 

Retroilua

Hyvää huomenta! 

Herätessäni aamulla uusretroista lakanoista, pohdin kuinka paljon piristystä iloiset värit ja kuviot tuovat päivään. Viime vuonna Anttilat ja Citymarketit tarjosivat ihanan värikkäitä Pirta-lakanoita, joista meinasi retrohullu sisustaja vallan sokaistua. Tarttuihan sieltä mukaan muutaman vuoden tarpeet lakanoita, pakko myöntää. Pahaksi onneksi kodin karvapallot ovat kovin aktiivisia teroittamaan kynsiään petivaatteisiin, joten kuluva luonnonvarahan nämä tekstiilit toki ovat. 

Verrattaessa värimaailmaa oikeaan retroon, ollaan täysin samalla aaltopituudella. Siirtyessäni sängystä noustuani aamukahvin keittoon, jatkaa keittiön kahvipannurivistö samaa tyyliä. Pannut ovat peräisin aina 50-luvulta saakka, vanhimpana äitini ensimmäinen oma astia, 15-vuotislahjaksi saatu valkoinen emalipannu. Sama muotoilu toistuu Finelin 60-luvun punaisessa kahvipannussa, jonka sain yhdessä Finelin sinisen Pikku Pehtoorin kanssa tädiltäni. Molemmat kannut olisivat täysin käyttökelpoisia, toisin kuin valkoinen kahvipannu, joka on ahkerassa käytössä sakkautunut sisäpuolelta kalkkipitoisesta vedestä. Toistaiseksi en kuitenkaan ole käyttänyt näitä, koska käyttöpannukseni olen valjastanut uudemman teräspannun. 

 Käyttökunnossa ei myöskään ole toiselta tädiltä saamani keltainen Pehtoori, joka oli palvellut viime vuodet kastelukannuna hänen kesämökillään. Onnekseni tätini oli halukas luopumaan pannusta, ja näin tuokin keltainen kaunotar löysi tiensä lämmittämään mieltäni. Vaihtokaupassa tätini sai lämmikkeeksi kutomani villasukat. Hyvä, lämmin, hellä, on siis mieli jokaisen, ja pannuriviä katsoessa on itselläni joulu ainainen. ;)

Pehtoori ja Pikku Pehtoori ovat siis Finelin tuotantoa 50-luvun lopulta ja ne on suunnitellut Antti Nurmesniemi. Keskellä oleva punainen emaliastia on alkuperältään Puolassa valmistettu voisulakasari. Vaikka puolalainen emalituotanto on hinnaltaan murto-osan suomalaisesta, ei astioiden kauneus jää lainkaan kotimaisten varjoon. Värit ovat yhtälailla kirkkaita ja piristäviä. 

Näitä katsellen tämäkin päivä lähti käyntiin aurinkoisesti!

Testing, testing.

Mietin alunperin blogiin kirjoittamista sen takia, että olen niin harvoin oikean tietokoneen äärellä. Olin ymmärtänyt, ettei blogia voi kirjoittaa mobiilivehkeillä. Mutta kuinka mukavaa olikaan olla väärässä! Sen lisäksi, että tabletilla voi kirjoittaa selaimen kautta, löytyi hommaan myös oma sovellus. Niinpä latasin AppStoresta iPadiin Blogger-sovelluksen ja tässä sitä kirjoitellaan :-) Aina oppii uutta! 

 Hyvää alkavaa viikkoa!

Pieni pala viikonloppua

Viikonloppu on alkamassa. 

Punainen jääkaappini on täynnä ruokaa.

Odottaen että vanhat ystävät saapuvat.

Ja saamme laittaa ihanan punaisen padan liedelle porisemaan!
Hyvää viikonloppua kaikille! 

Vierailija esittäytyy

Terve!

Kirjoitan ensimmäistä blogikirjoitustani, jännää! Lupauduin vierailevaksi kirjoittajaksi Tipin blogiin. Tipi on ystäväni ja meillä on paljon yhteistä ystävyyden lisäksi. Pidämme molemmat hirvittävän kovasti punaisesta, käsitöistä, retromeiningistä ja visuaalisuus on meille molemmille tärkeää. Itselläni yllä mainitut asiat ilmenee erilaisissa muodoissa. Kädentaidot ja näpertely purkautuu minusta ulos virkkaamalla, koruja tekemällä ja kynsien koristeluina. Myös kaikenlainen askartelu on mukavaa yhteistä tekemistä lapseni kanssa.

Punainen on yksi lempiväreistäni, joskaan välikausitakkia enempää sitä ei pukeutumisessa juuri huomaa. Kotonani sitä taas ei voi olla huomaamatta :) Suurimmat punaiset asiat kotonani on sohva ja keittiön kaappien ovet. Lupaan niitä täällä joskus esitellä. Sisustustyylini on varsin sekalainen ja värikäs. Siihen palaan myös tuonnempana. Ajattelin nimittäin aloittaa blogin nimen mukaisesti pienillä palasilla punaista.

Keittiössäni on siis punaiset kaapit ja sen myötä olen salakavalasti tullut hankkineeksi erilaisia punaisia tavaroita. Yllä lääkelaatikko, joka toimii sekalaisten tavaroiden säilytyspaikkana. Alla lääkekaappi, joka toimii - yllätys yllätys - lääkekaappina.

En ehkä muuten pitäisi keittiössäni näkyvällä paikalla peltistä käsipyyhetelinettä, mutta koska se on punainen, se on paraatipaikalla! Kätevä se on silloin, kun talouspaperi on loppu. Siis jos sinne on muistanut ostaa paperia :) Teline on aito 60-70-luvun tuote ja se löytyi iskemättömänä alkuperäisessä pahvilaatikossaan anoppini kotitalosta, kun sitä alettiin purkamaan. Helmi löytö!

Punainen munakello on tietysti itsestään selvä valinta keittiööni. Ja löytyypä kyökistä puhelinkoppikin. Siellä säilytän mm. pieniä peltirasioita, joista en ole raskinut luopua. Peltipurkkiharrastus ei ole ihan samalla tasolla kuin Tipillä, mutta viehätys purnukoihin on yksi yhdistävä tekijä lisää!

Ja koska ollaan punaisessa keittiössä, myös sammutuspeite saa reilusti olla näkyvillä, koska se niin hienosti sointuu väreihin :)

Toivottavasti ensikertalainen saa tämän postauksen julkaistua ongelmitta! Wish me luck!

Tervetuloa, Nemi!

Ilolla kerron nyt teille, että Pieni Punainen Blogi sai vierailevan kirjoittajan, joka kertoilee tulevaisuudessa pieniä paloja omasta punaisesta arjestaan. Punaisen sisustuksen, kokkailun ja valokuvailun lisäksi Nemi on myös melko taitava korujen ja kynsien tekijä. Maltan tuskin odottaa, että saamme tänne kuulumisia! 

Tervetuloa lämpimästi, Nemi!