sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Harjakorkeudessa


Eilen poikkesin tarvehankintareissulla paikassa, jossa olen käynyt leikkimässä jo neljättäkymmenettä vuotta. Siellä me taas katselimme tutussa seurassa paikan nukkekotia ja sen tarvikkeita, samassa huoneessa kuin joskus muinoinkin. Reissulta mukaani lähti puurimojen, paperien ja sänkyjen lisäksi myös yksi kokonainen perhe. Joudun valitettavasti vain aluksi erottamaan heidät toisistaan, sillä nyt rakenteilla olevasta talosta alkaa muodostua yhden ihmisen asunto. Noh, täytynee myöntää, että asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että rikoin heti toisen uusista sängyistä. Tai no sanotaan vaikka niin, että sänkyyn asteli Gulliver…

Tänään aamulla sekoilin mittayksiköiden kanssa huolella ja muutoinkin oli takkuista, johon piikkiin tuo äsken mainitsemani sänkykin meni. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Keittiön lattiaa pähkäillessäni, sain taas kerran ahaa-elämyksen. Olen aina haaveillut ruudullisesta keittiön lattiasta ja tässä kodissa oli vihdoin sen vuoro! Maalasin yhden tako-kortin mustaksi ja toisen valkoiseksi. Tämän jälkeen lakkasin ne ja leikkelin ruuduiksi. Ja ei kun latomaan. Tuloksena tällainen linoleum-jäljitelmä. 


Välipohjiin leikattiin portaille aukot ja sitten pääsimmekin jo liimaamaan kasaan. Ikkunoiden teon siirsin myöhemmäksi, kuten myös kattoprojektin. Ensi yön mökki saa luvan kuivua ja huomenna ihmetellään rakennusprojektia uudesta näkökulmasta. 


Yläkertaan tuli siis pieni makuuhuone ja kylpyhuone. Väliseinä puuttuu vielä, mutta se tullee vasta katon kanssa samalla kerralla. Keskikerroksessa on koko kerroksen kokoinen olohuone, mutta porrassyöksyt eteiseen sekä yläkertaan tulevat viemään lähes puolet tilasta. 

 

Alakerta on jaettu eteiseen sekä keittiöön. Näiden välille virittelin jo kevyen väliseinän, josta tuli kaikkien odotusteni vastaisesti lähestulkoon pystysuora. Mielikuvissani tilojen välille tulee vielä pariovet, mutta katsotaan nyt mihin mielikuva ja taidot lopulta tulevat riittämään. Tässä vaiheessa ehtii hieman hengähtää ja pohtia muita asioita. Katsotaan jatkuuko tämä projekti jo huomenna, vaiko vasta myöhemmin. 


2 kommenttia:

  1. Nyt täytyy sanoa, että kyllä oot nopee, kun elohopee! Ja hienolta näyttää. Ruutulattia aivan upee! Näin sitä vaan voi mininä saada asioita mitä oikeesti ei välttämättä. Mullakin v.sin jääkaappi.
    -Nyt sit kunnon harjakaiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Taisi jäädä vähän kaasu päälle kun kerran aloin tehdä hommia… :D

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)