lauantai 9. elokuuta 2014

My lifestyle: kun kaikki kiinnostaa...

Aloittaessani blogin kirjoittamista, mietin mistä kertoisin. Kuitenkin niin moni asia kiinnostaa ja on lähellä sydäntäni. Lifestyleblogi oli siis valintani. Näin voin jakaa ajatuksiani monesta eri aihealueesta; sisustuksesta, keräilystä, ruoanlaitosta, puutarhanhoidosta, kissoista, geokätköilystä, maalaiselämästä, kaupungeista, matkailusta… …olenpa ilmoittautunut syksymmällä järjestettävälle nukkekotikurssillekin harjoittelemaan minimaailman tekemistä! Vain taivas on rajana. Ja vuorokauden 24 tuntia. Se kun on yhteistä kaikille tallaajille. Vaikka kuinka kiinnostaisi, vuorokausi asettaa omat rajansa. Mikä ei ole lainkaan huonompi asia, sillä pidän myös nukkumisesta. Toisinaan voi saada vaikutelman, että kaikki on vähän rempallaan, kun ympärillä on useita keskeneräisiä projekteja. Mutta sen verran itsepäinen olen, että niillä on tapana valmistua, ennemmin tai myöhemmin. Eipä tuo yläkerran nurkkakaan vielä valmis ole, mutta hyvässä alussa kuitenkin. That's my lifestyle! Toivon teidän viihtyneen ja tästedeskin viihtyvän blogini parissa, ja löytävän riveiltä mahdollisesti jopa omia kiinnostuksen kohteita. 

-Tipi-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! :)