Tipu tipu tipu....

Ikkunan välissä nokkii pääsiäisen ajan vanha kana, joka on peräisin lapsuudenkodistani. Kanaan kuuluu irtonainen avain, jolla saa kierrettyä siihen virtaa. Tällöin kana nokkii kovaa vauhtia, niin kauan kuin vetoa vain on jäljellä. Ajan saatossa koville joutunut ja moneen kertaan liimailtu kana omaa silti paljon tunnearvoa. 

Viime pääsiäisenä meille muutti muutama uusikin tipu. Novitan lehdessä oli hurmaava munasäkkituolien virkkausohje, joten olihan sitä kokeiltava. Näiden tekeminen olikin todella nopeaa, joten niitä syntyi kuin itsestään. 

Ensiksi virkattiin itse tipu, tämän jälkeen sille ommeltiin silmät ja nokka. Lopuksi täytin tiput riisillä. Kokeilin myös yhtä pupua, jonka korvat virkattiin ja kiinnitettiin erikseen. 

Munasäkkituolit oli mitoitettu juuri sopiviksi kananmunille tai suklaamunille. Niitä voi käyttää siis koristeina tai vaikkapa munakuppeina pöytäkattauksessa. Osa tipuista pääsi uusiin koteihin, sillä ajattelin ilahduttaa niillä ystäviä. Pienikokoisen nokkijat oli helppo postittaa kauemmaskin. 

Jäljelle jääneet tiput ja pupu ovat tänä pääsiäisenä ikkunan välissä kurkkimassa lasin takaa karvaisia uhkailijoitaan. Niiden seurana on myös perinteisiä kaupasta hankittuja tipuja. Koska keltaista ei pääsiäisenä vain voi olla liikaa! 

Pääsiäisen herkkupöytä 2013

Hyvissä ajoin ennen pääsiäistä olen jo alkanut pohtia, mitähän herkkuja sitä pääsiäisaterialle tekisi. Kutsuisiko suuremman porukan syömään, vai oltaisiinko vain kahden. Viime vuonna pöytä näytti tältä. Lammas ja minttuhyytelö ovat sellaisia, joita ajatellessakin tulee vesi kielelle. Perunat tein itse runsailla yrteillä ja valkosipulilla, maistuivat todella herkullisilta yhdessä kotimaisen lampaanlihan kanssa. 

Kattaukseen koitin etsiä keltaista, lautasliinoissa seikkailivat terhakat kukot. Sipulinkuorivedessä keitetyt kananmunat värjäytyivät myös mukavan kellertäviksi. Niiden kanssa kaupan metsäsienisalaatti maistui autuullisen hyvälle. Ja jälkiruoaksi syöty pasha maistui mainiolle. Näiden jälkeen oli mukava kellahtaa päiväunille sohvalle, sulattelemaan syötyä. Mitähän sitä tänä vuonna keksisi, hmmmmm....

Lähtölaukaus pääsiäiseen!

Vihdoin se on täällä! Pääsiäinen! Eilen palmusunnuntain kunniaksi sain asetella keittiön pöydälle kulhon, joka oli täynnä virpojille varattuja yllätysmunia. Vaikka virpojia ei joka vuosi ovellemme eksykään, varaudun silti asiaan kuuluvin menoin kyseiseen päivään. Nykyajan virpominen on sekoitus kahta perimää; karjalaista ortodoksisuutta sekä länsisuomalaista pääsiäislauantain pikkunoitina kiertelyä. Virpominen on yleistynyt koko Suomessa evakoiden myötä. Lisätietoa virpomisesta ja palmusunnuntain perinteestä löytyy mm. Suomalaisen kirjallisuuden seuran tietopaketista. 

Omia pääsiäisperinteitä olen yrittänyt lisätä vanhemmiten vuosi vuodelta. Pääsisäiskoristeiden lisäksi juhla on näkynyt ruokapöydässämme. Viikonvaihteessa myös tein suursiivon ennen hiljaisen viikon alkua, ja vaihdoin uudet, tipunkeltaiset verhot keittiöön. 

Herkkujen teon aloitin uudella tuttavuudella, joka sopi väriensä puolesta pääsiäisen tienoolle. Olen kuullut tästä leivonnaisesta jo useammalta suunnalta, mutta vasta nyt pääsin itse maistelemaan. Ohjeen sain ystävättäreltäni, joka oli poiminut tämän reseptin jostain keittokirjasta, jonka alkuperä ei tiedossani ole. 

Sitruuna-marenkipiiras

Taikina: 

100 g voita

3 dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

0,5 tl leivinjauhetta

1 rkl vettä. 

Kuivat ainekset sekoitetaan huoneenlämpöisen voin sekaan. Lopuksi lisätään vesi. Taikina painellaan piirakkavuoan pohjalle ja laitetaan 15 minuutiksi jääkaappiin. Tämän jälkeen taikinan päälle laitetaan leivinpaperi, jonka päälle asetetaan n. 3 dl riisiä estämään taikinan kohoaminen ja ruskistuminen. Pohjaa paistetaan 200 asteessa noin 15 min. Tämän jälkeen päällä olevat paperi ja riisit otetaan pois, ja jatketaan paistamista vielä noin 5 minuuttia. 

Tällä välin tehdään täyte:

1,5 dl sokeria

2 dl vettä

1 dl sitruunamehua

2,5 rkl maissitärkkelystä

4 keltuaista

50 g voita

1 rkl vaniljasokeria

Kaikki muut aineet voita ja vaniljasokeria lukuunottamatta mitataan kattilaan ja kiehautetaan liedellä koko ajan hämmentäen. Kun seos alkaa sakeutua, otetaan kattila pois liedeltä ja vatkataan joukkoon voi sekä vaniljasokeri. 

Sitruunatäyte kaadetaan kypsälle piiraspohjalle ja tasoitetaan. Päällimmäiseksi lusikoidaan marenki; 

4 valkuaista

1,5 dl sokeria

Valkuaiset vatkataan ensin kovaksi vaahdoksi, jonka jälkeen sekaan lisätään sokeri pienissä erissä, edelleen vatkaten. Lopputuloksena on kiiltävä ja sitkeä vaahto, joka muotoillaan aaltoilevaksi piiraan pinnalle. Piirasta kypsennetään vielä noin 10 minuuttia, kunnes marenki on saanut hieman väriä. Voit tarjoilla piiraan heti kun se on jäähtynyt. 

Kun sain piiraan otettua uunista, soi ovikello. Juuri ajoissa. Ystävät tulivat herkuttelemaan mukanaan kimppu tulppaaneita. Väriä ja iloa viikonvaihteeseen! 

Radioaktiivinen päivitys

Vanhat ja vanhan näköiset radiot iskevät jollain oudolla tavalla retrosuoneeni. Ympärilleni katsellessa huomaan hamstranneeni ympärilleni hyvän määrän tähän mennessä. Muutama vuosi sitten sain lahjaksi äitini vanhan transistoriradion, jota oli korjailtu käyttökuntoon. Vaikka nimi transistoriradio viittaa menneille vuosikymmenille, ovat kaikki nykyradiot itseasiassa transistoritoimisia. Nimike tuli aikanaan markkinoille erottamaan laitteet siihen saakka käytössä olleista putkiradioista, joihin verrattuna transistorin käyttö vahvistimena toi uusia tuulia ja radioiden koko pieneni. Lisäksi paristojen käyttö virranlähteenä mahdollistui. 

Vanhojen putkiradioiden muotoilua on tuotu kuitenkin uudelleen markkinoille uusissa retroradioissa. Eihän tämän näköistä radiota voinut vastustaa, kun se osui kaupassa eteen. Kirjahyllystä radio löysi paikkansa.

Keittiö taas sai uuden pienen palan punaista tällä viikolla, kun hain vanhan radion tilalle kompaktin pikkuradion. Radio toimii tarvittaessa myös MP3-kaiuttimena. Useimmiten tämä kuitenkin on käytössä viikonloppuisin, kun kuuntelemme aamupalalla Radio Suomen toimitettuja musiikkiohjelmia. Laaja joukko parinkymmenen vuoden takaisia rock-toimittajia tuntuu löytäneen tiensä kyseiselle radiokanavalle, joten olemme kulkeneet ajan saatossa kanavalta toiselle heidän kanssaan. Nykyisten soittolistojen aikakaudella, on äärimmäisen kiehtovaa kuulla soitettujen kappaleiden tarinoita ja aasinsiltoja tarinasta toiseen. 

Kiitos, Radio Suomi, sekä;

- Bluesministeri Esa Kuloniemi

- Entisten nuorten sävellahja

- Jake Nyman

- Kadonneen levyn metsästäjät

- Kantritohtori Teppo Nättilä

- Kissankehto

- Lakatut varpaankynnet

- Levylautakunta

- Pop eilen - toissapäivänä

- Poppikoulu

- Rocktoimittajan iltapäivällinen - Tero Liete

sekä jo loppunut Hitin kaava. 

Kukikas, keltainen, kultainen kevät!

 Kevään tullen kevätlapsen mieli virkistyy! Pääsiäinen on kevään juhlapyhien kohokohta, koska silloin talon voi täyttää kaikella keltaisella. Aurinko paistaa, niin ulkona kuin sisälläkin. Tällä viikolla hain kaupasta narsisseja. Kukat ovat jo nupullaan. Viikonloppuna saapuvat virpojat, ja loputkin pääsiäiskoristeet voi kaivaa piiloistaan. Odotan jo innolla että pääsen kertoilemaan niistä teille! 

Narsisseja hakiessani löytyi kevätsiivousta piristämään myös muita kukkia. Oranssit siivousrätit eivät voineet jäädä kaupanhyllyille, vaan ne suorastaan huusivat pääsyä ostoskoriini. Kerrankin on ilo siivota, näillä herkuilla. 

Lopuksi jaan kanssanne vielä yhden kuvamuiston Puolasta. 

Raskaan päivän ja illallisen jälkeen sulattelimme herkkuja paikallisella liköörillä, Goldwasserilla. Siinä kun siivousrätit tuovat siivoukseeni hieman ekstraa, toivat liköörissä leijuneet kultahiput ruoan päätteeksi ylellisen ripauksen. Arjen luksusta, kaikki tavallaan! Aurinkoa päiväänne!

Pieni Pala Punaista Puolassa

Kuten jo kerroin, oli blogissa pieni tauko sen aikaa kun käväisin keväisellä minilomalla Puolassa. Retkemme suuntautui Gdanskiin ja sen ympäristöön. Syvästi katolisena maana näkyi uskonto joka puolella katukuvassa. Kirkkoja riitti lähes joka kortteliin. Uskonto oli mukana arjessa myös pilkkeenä silmäkulmassa. Omassa silmäkulmassani näin kaiken kameran linssin läpi pieninä punaisina paloina. Niistä tässä nyt maistiaisia. 

Ja kun ne maistiaiset nyt tuli mainittua, herahti vesi kielelle muistellessani puolalaisen keittiön tarjontaa. Matkalla ei koskaan ole syytä pihistellä nautinnoissa. Halpa hintataso mahdollisti joka päivälle runsaat ateriat ja löysät vaatteet taas mahdollistivat herkkujen ahmimisen. Rasvaa ja sokeria saimme lähes riittämiin, mutta energiaahan aktiivisella kaupunkilomailijalla kuluukin. Puolalaiset rakastavat jälkiruokia, enkä lainkaan ihmettele. Hieman enemmän ihmetystä aiheutti Smalec-levite, joka suoraan suomennettuna tarkoittaa laardia. Resepti tuohon leivän ja suolakurkun kanssa nautittavaan kansallisherkkuun pitää sisällään sian ihran lisäksi sipulia sekä pekonia. Tästä ei Pohjois-Karjala-projektissa olisi tainnut paljoa kiitosta herua.

Vaikka Gdansk ei ole kuin runsaan 800 km päässä Helsingistä, on katunäkymä jo paljon Keski-Eurooppalaisempi. Tai ehkä osin Itä-Eurooppalainen. Kommunismin hiipumisesta Neuvostoliiton romahdettua ei kuitenkaan ole kuin parikymmentä vuotta. Entisen presidentin, solidaarisuusliikkeen perustajan ja vuonna 1983 Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Lech Walesan hahmo esiintyi matkamuistoissa lähes yhtä paljon kuin Paavin. Itsekin huomasin hankkineeni posliinisen sormustimen, jota tuo entinen sähköasentaja kasvoillaan koristaa. 

Kommunismin ajan Puola toi Suomeen monia leluja ja satuhahmoja, joita lämmöllä muistan omassa lapsuudessani ihannoineeni. Tästä saamme kiittää Czestochowan kaupungin lelutehtaita. Gdanskista löytyy puolalaisten lelujen museo, Galeria Starych Zabawek, jossa on esillä ihanien peltilelujen lisäksi monia tuttuja hahmoja ja tavaroita. Animaatiotuotannon helmiä olivat esimerkiksi Jukka Virtasen äänellä meille suomalaislapsille puhunut tsekkiläinen Rosvo Rudolf, jonka puolalaisfiguuri museosta löytyi, sekä alkuperältään täysin puolalainen Nalle Luppakorva, jonka ääni Suomessa kuului taas Heikki Määttäselle. 

Vaan aina ei elämä Puolassa ole ollut täyttä leikkiä. Kommunismia huomattavasti synkempänä Puolan lähihistoriassa muistetaan toinen maailmansota. Tuolloin keskitysleirejä perustettiin saksalaisten toimesta eri puolille Puolaa, ensimmäisenä niistä Sztutowon kylän kupeessa sijainnut Stutthof, joka toimi myös tuhoamisleirinä ja yli 60 000 ihmisen elämän päätepisteenä. Myös suomalaisia tuolla leirillä on ollut kaikkiaan 133 kpl. Ymmärrys ei riitä käsittämään tämän julmuuden kokonaisuutta. Niin laajaa ja järjestelmällistä se on ollut. Käytyämme Stutthofin museossa, poistuimme hiljaisina paikalta. Auringonpaiste ja lintujen laulu ympärillä heräävässä keväässä tuntui täällä niin ristiriitaiselta.

Siinä kun punainen väri usein yhdistetään rakkauteen, intohimoon, elämänhaluun, on se myös veren väri. Tässä pieni pala punaista, myös siltä surullisemmalta puolelta.

Kaiken kaikkiaan matkamme oli ajatuksia herättävä, mutta myös rentouttava ja ilahduttava. Hymyn kasvoille saamiseen riitti vaikkapa vain punainen, valurautainen postilaatikko tai kaupan Fart-kyltti. 

Reissussa parasta on... ...kotiinpaluu...?

Blogissa on ollut sen olomassaoloajan pisin tauko! Puolan miniloman mittainen. Nautin suuresti matkakertomusten lukemisesta sekä matkojen suunnittelusta. Matkustamisessa yhtälailla nautittavaa on myös kotiinpaluu. Etenkin silloin, kun kotona postilaatikossa odottaa ystävän lähettämä kortti, aurinkoisen kevään toivotus. 

Toinen piristys oli saapunut myös loman aikana. Pari viikkoa sitten olin elämäni ensimmäisillä kynttiläkutsuilla. Sieltä intouduin jopa tilaamaan, piristävän tuikkulyhdyn. Se olikin noudettavissa heti kotiuduttuani reissusta. Nyt ikkunallani on piristävä väripilkku

Matkalla koetuista väripilkuista kerron lisää myöhemmin!