maanantai 29. joulukuuta 2014

Jouluiloa ja -valoa


Jo ennen joulua sain kaksi minipakettia, jotka avasin samantien. Eikös pikkupaketit pikkukotiin ole laskettavissa pikkujoululahjoiksi...? Eihän niitä siis sovi varsinaiseen jouluun jättää. Toisesta paketista paljastui kello minikodin seinälle. Toisessa puolestaan oli äskeisen Pariisin matkan muisteloissa ystäviemme kotikylän, Ludwigsburgin joulumarkkinoilta löytyneet viinipullo sekä patonki. Kiitokset lahjojille!


Isoon kotiimme tuotiin aatonaattona kuusi. Emme ole saaneet aikaiseksi hankkia oikeaa kuusenjalkaa. Muoviset ovat liian rumia ja muita ei ole eteen tullut silloin kun asia olisi muistissa. Niinpä tänäkin vuonna kuusen jalkana toimi puinen ristikko. Näin kuusi ei kestä välttämättä loppiaiseen saakka, koska sitä ei voi kastella. Vaan onpahan perinteitä kunnioittava jalka.


Jaloista puheenollen,  olipa ihanaa, että myös näille leveyspiireille koitti talvi ennen joulua. Näin sain kaivaa kaapista huopikkaani. Joulu, juhlista jaloin. Aasinsiltojen kunniaksi mainittakoon myös se, että hankin miehelle lahjaksi Suomen Aasiyhdistyksen kalenterin. Ja Nemille toisen. Olen ehkä ennenkin jo tullut maininneeksi, kuinka paljon pidän noista ihanista, viisaista pitkäkorvista. Voi jospa jonain päivänä itsellenikin sellaisen tuittupään saisin! 


Iloa ja valoa kuului jouluumme siis runsaasti -puujalkavitseistä huolimatta! 
Toivottavasti myös Teidän jouluihinne sisältyi rauhaa, yhdessäoloa sekä onnea.
Niitä toivon kosolti loppuvuoteenne sekä tulevalle vuodelle!


2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi! :)