keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Raikkaassa syysaamussa

Vaikka ulkona on ollut mitä ihanin syyssää, on pari viime päivää mennyt sisällä ahertaessa askarteluiden parissa. Tänään oli päästävä ulos. Hain eilen ystäväperheelle ostoksia käydessäni kaupungilla asioilla, ja sovimme tänään treffit heti aamuksi puoliväliin. Samalla kun vein ostokset, kävimme muutaman tunnin geokätköilylenkillä autoillen ja kävellen. 


Ensimmäisenä tutustuimme varsinaiseen keijukaismaailmaan. Vihreä sammal ja aamu-usva tekivät taianomaisen vaikutelman. Harmiksemme emme olleet ottaneet kameroita mukaan, mutta onneksi sentään kännyköillä saimme ikuistettua maisemia matkan varrelta. Sumun keskellä oli enemmänkin tyttöjä, joista piti pysähtyä näpsäisemään kuva. Nämä tytöt hieman ihmettelivät usvasta ilmestyneitä uteliaita kuvaajia, mutta tyytyivät katselemaan meitä rauhassa kauempaa. 


Taannoista tukalaa hellettä muistellessa nautimme kirpeästä syysaamusta. Oli helppo hengittää. Mieli lepäsi luonnon keskellä. Totesimme tämän olevan juuri sitä, mitä kiireen ja stressin keskellä olimme kaivanneet. Rentoutuneena oli helppo palata takaisin arkipuuhiin.


2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi! :)