tiistai 10. maaliskuuta 2015

Rakkaat pikku pölynkerääjäni

Kaikki naistenlehdet ja iltapäivälehdet tuntuvat olevan kevätsiivovimmassa. Vinkkejä kuinka päästä turhista, pölyä keräävistä tavaroista eroon, tuntuu löytyvän joka nurkan takaa. Vaan kun en tahdo päästä eroon. Rakastan tavaroitani. Etenkin niitä turhia pölynkerääjiä!

Keittiö on sikin sokin. Mutta silti silmäni lepää juuri siinä turhan tavaran hyllyllä. Siellä on keltainen kattila, jonka pohja on ruostunut puhki. Se on muuten saman mallinen kuin vieressä oleva parempikuntoinen, Anita Wangelin suunnittelema Rondo-kattila. Jonka päällä taas on valkopohjainen Vegeta-kasari, ruosteessa pohjastaan sekin Esteri Tomulan suunnittelema ihanuus. Samoin on käynyt myös keltaiselle Pehtoori-kannulle, joka on Antti Nurmesniemen taidonnäyte. Eikä paremmassa kunnossa ole myöskään puolalainen punainen voisulakippo tai äitini 15-vuotislahjaksi saama valkoinen emalikahvipannu. 

 

Eli hyödytöntä kamaa. Hyllyn täydeltä. Ja voi että kuinka niistä nautinkaan! Olisi siellä muutamia ihan käyttökelpoisiakin astioita. Vaan niitäkään en raaski käyttää. 
Pölyt ehkä voisin pyyhkiä...

2 kommenttia:

  1. Huippuhienoja! Monta löytyy omastakin kaapista, mutta kokoelmasi on kyllä kadehdittava :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Omasta mielestä tosin niitä mitä tahtoisin omistaa mutten vielä omista, on vähintään yhtä paljon… Mihin tässä oikein joutuukaan…? :O

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi! :)