Keltaista

Viime päivinä olen ollut keväthuuman kourissa. Tiedättekö mistä sen tietää? Joka kevät koittaa se hetki, kun kaikki keltainen iskee verkkokalvon läpi tajuntaan, ja on vain pakko saada. Ensimmäinen tapaus osuu viime viikonlopulle, kun kävin kenkäkaupassa etsimässä uusia työkenkiä. Onnekseni ne löytyivätkin helposti, mutta sitten matkalla kassalle SE iski. 

Näin ne. Keltaiset tennarit! Olen aina ihmetellyt tuota etenkin teini-ikäisten suosimaa merkkiä, joka on mielestäni ylihinnoiteltu rankasti. Mutta kas, kun merkkiä valmistetaan keltaiset tennarit, tämä täti puskee kuin raivohärkä hyllylle. Ohi kaikkien muiden nuorten, hullaantuneena ostamaan itselleen kevätkengät. Oi iloa, oi valoa! 

Toisen tapauksen päävastuun kantaa entinen työkollegani, joka käväisi päivänä eräänä kahvittelemassa. Mukanaan hän toi ihanan keltaisen kevätkukan. Asettelin sen pöydälle, keltaisen lampun vierelle, tuottamaan iloa ja valoa huusholliimme. 

Ja sitten se kolmas tapaus. Kiirehtiessäni työpäivän jälkeen junalle, käväisin hakemassa matkaevääksi aseman kahvilasta täytetyn patongin. Matkaa junalaiturille oli vain muutamia kymmeniä metrejä, joten olisinhan minä voinut kantaa patonkini hyvin kädessäkin. Mutta kuinkas sitten kävikään. Verkkokalvoilleni piirtyi pöydällä lojuva kahvilan ihanan keltainen muovipussi samanaikaisesti kysymyksen kanssa, "tahdotteko patongin pieneen pussiin". Voi kyllä, kyllä minä tahdon. Muovipussin. Sen keltaisen! Tätäkö se keltatauti parhaimmillaan on…?