Alkuviikon loikoilin karvaisten kavereideni kanssa sohvan nurkassa. Lähes vuosi sitten meille muutti pieni valkoinen neiti, jo talossa asustaneen raidallisen herran seuraksi. Tai oikeastaan sen raidallisen herran yksivuotissyntymäpäivälahjaksi. Kukapa ei voisi vastustaa lahjaksi saatua kissanpentua.
No, tämä syntymäpäiväsankari ei tuolloin ollut kovinkaan innoissaan kilpailijasta ruokakupilla. Vaikka taloon ensimmäisenä saapuneena pullerona puolensa kiitettävästi pitääkin. Viime kesänä oli myös muita vastoinkäymisiä. Ennen pienemmän palleron saapumista kävimme vesillä muutaman kerran, emmekä luottaneet täysin tämän isomman, vilkkaan kaverin veneessä pysymiseen. Tämän vuoksi hankimme pelastusliivit. Jos katse voisi tappaa, olisimme ehkä kokeneet tuolloin kohtalomme. Hetki tämän kuvan ottamisen jälkeen heppu kellahti mielenosoituksellisesti suorilta jaloilta kyljelleen...
Vaikka nyt yksi- ja kaksivuotiaat kaverukset ovatkin välillä toistensa kimpussa, on niitä rauhallisiakin hetkiä. Kun itse kuumeisena makoilin sängynpohjalla, enkä ollut komentelemassa, oli jopa keittiön pöytä ajoittain vallattu. Seuranpitäjinä täytyy kyllä lemmikeille antaa täysi tunnustus. Tieteellisestikin on todistettu kissan silittämisen laskevan silittäjän verenpainetta. Karvaisten kavereiden ansiota tai ei, olen silti toipunut työkuntoon. Enkä lainkaan hullummassa seurassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi! :)