lauantai 18. heinäkuuta 2015

Värihaaste, Tipin versio punaisesta (osa 1/5)

Täällä sitä taas ollaan! Pahoitteluni siitä, että tauko on kohdallani venynyt vähän pitkähköksi… …mutta niin olisi pitkänsitkeää myös selitellä syitäkin, joten en siihen lähde. Vaan käyn suoraan Tipulan heittämän värihaasteen kimppuun!

Kuten Nemikin jo totesi, punaista ei tässä haasteessa päästä ohittamaan mitenkään. Punainen on paitsi blogimme nimessä, myös kodeissamme läsnä runsaana ja rehevänä. Astioissa, peltipurkeissa, kodinkoneissa… Lähestulkoon kaikki kaupoissa olevat punaiset tavarat herättävät jollain tapaa kiinnostukseni. Osa niistä lähtee mukaan, onneksi suurin osa jää kaupan hyllylle. Olisin muutoin täysin vararikossa! 




 

Meillä käydään myös punaisessa vessassa. Kun muutimme nykyiseen kotiimme, oli molemmissa vessoissamme Arabian keltaiset wc-istuimet. Niin paljon kuin keltaisesta pidänkin, sai alakerran vessassa tuo väistyä uuden valkoisen istuimen tieltä. Samalla hailakat ja nuhjaantuneet, vaaleansiniset tapetit saivat lähteä. Tilalle tuli yksi punainen seinä harmaiden sekaan. Sitten tuli punainen lamppu, matto, jakkara… Pikku hiljaa punaiset tavarat valtasivat vessamme. Jossa nykyään on ilo istuskella! 


Enkä toki ole perheessämme ainoa, joka pitää punaisesta. Aika usein punaiset kenkäni päätyvät karvaisten kavereidemme päiväunille päänalusiksi. Punainen on siis yleisesti hyväksytty, läpi linjan! :) 


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo vessan väritys tuli vähän "vahingossa"… Revittyäni ensin tapetit lähdin tarkastamaan löytyisikö jostain vanhaa maalia, jolla maalata. Ja kas, sieltähän löytyikin… …punaista! :)

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)