lauantai 16. toukokuuta 2015

Värihaaste osa 3.

Everything is better in pink! Näin se on. Yksi lempiväreistäni on pinkki. Jossain määrin se on rantautunut myös kotiin. Ja mustan kaverina tykkään sitä myös päälleni pukea. Olen joskus julkaissut täällä pinkin postauksenkin, joten pyrin nyt välttämään samojen kamojen esittelyä, siinä täysin onnistumatta :-) 

Pinkit, kruusatut kehykset oli pakko saada. Täydentää olohuoneen kruusattujen tavaroiden pientä kokoelmaa :-) Pinkki Pariisi on seinätarroina terassin oven päällä. Mustasta postauksesta voi löytää mustan Lontoon, jos vähän vanhoja kaivelee.

Olohuoneessa on myös jo aiemmin nähdyt matto ja verhot, joista löytyy pinkkiä, sekä verhoista muitakin vaaleanpunaisen ja punaisen sävyjä. Verhot on Vallilan "Kirsikka kukkii" ja matto on itse virkattu, kuten muutkin pitsimatot kotonani.

Jälkikasvun huoneessakin on pinkkiä. Vaaleanpunainen seinä alkaa jo olla vähän out, mutta uutta maalia ei ole saatu aikaiseksi.

Vaatekomeroa en alkanut kuvaamaan, mutta kenkätelineestäkin voi löytää pinkkiä. Ikean pöllötyyny löytyy olohuoneesta.

Myös korvissa killuu usein pinkkiä. Tässä murto-osa korviksista. 
Pinkki on pop!




2 kommenttia:

  1. Wau :) Huikea väri! Ja tuo tossurivi on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pinkki on kyllä upea väri ja siinäkin sävyjen kirjo on melkoinen. Jostain syystä olen ihastunut pinkkeihin kenkiin. Niillä on kiva piristää usein tummanpuhuvaa pukeutumista etenkin töissä.

      Poista

Kiitos viestistäsi! :)