Kukkienkastelija rantautui jälleen

Reissutyön yksi etu on se, että maisemat vaihtuvat. Toisinaan se tuntuu hieman raskaaltakin. Niinpä onkin helpottavaa joskus viettää useampi viikko samassa osoitteessa. Viime vuoden lopulla vietin pari kuukautta kukkienkastelijana Suomenlinnassa. Nyt palasin jälleen samaan osoitteeseen parin viikon ajaksi.

Suomenlinna lienee monille tuttu kesälomakohteena. Itselläni on ollut kuitenkin onni lomailla siellä ympärivuotisesti jo yli kymmenen vuoden ajan. Aluksi eräs saarella työskennellyt ystävämme muutti mantereelta helpottaakseen työmatkaansa. Tämä saarikomennus kesti hänellä toistakymmentä vuotta. Tuona aikana entinen kollegani saapui myös asustelemaan samalle saarelle. Eräs tuttavamme taas oli asunut saarella jo seitsemänkymmentäluvulla, kunnes muutti pois aikoinaan eron myötä. Tämä tuhannen asukkaan pikkukylä Helsingin edustalla on saanut useamman tuttavamme asukkaakseen.

Itselläni oli mahdollisuus päästä kotivahdiksi eräiden tuttaviemme yhteisen ystävän luokse hänen lomamatkansa ajaksi. Tartuin välittömästi tilaisuuteen. Kesällä saarella on mielestäni liiankin ruuhkaista. Talvinen, viimainen linnoitus sopii itselleni paremminkin.  

Pimeän tullen kadut ovat tyhjiä ja kävellessään voi upota ajatuksiinsa. Ikkunoista käyvä viima ajaa kesälomaromantikot säälimättä pois saarelta. Minä sen sijaan nautin. 

Muutaman kerran olen osallistunut asuntojen arvontaan. Suurin osa saaren asunnoista on vuokra-asuntoja, jotka omistaa Suomenlinnan hoitokunta. Eli valtio, toisin sanoen. Vielä ei ole ollut onni myötä ja työviikot kuluvat eri osoitteissa. Mutta ehkä jonain päivänä... Unelmani olisi saada pieni yksiö tai vaikkapa huone jonkun ystävällisen ihmisen luota, jossa voisin viettää viikkoja. Ja ehkä loma-aikaan jonkun viikonloppuyönkin, mikäli tarvetta on. Vähän kuin kesämökin...

Siihen saakka yritän etsiä saarelta kattoa pääni päälle satunnaisesti, vaikkapa kastelemalla kukkia. Saarella olo on puhdasta terapiaa. Lokkien kirkuessa, tuulen ulvoessa ikkunanraoista.