Aloittaessani taannoin uudessa työssä, tiedossa oli että joudun jonkin verran olemaan öitä poissa kotoa. Tämä siksi, että kotini ja työpaikkani välillä on matkaa useampi sata kilometriä. Suunnittelin ratkaisevani ongelman majoittumalla sukulaisten ja ystävien nurkissa, niin että kuormitan yhtä majapaikkaa maksimissaan viikon kerrallaan. Neljän yön vierailu kerrallaan tuskin käy liiaksi hermoille.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Ensimmäisellä työviikolla selvisikin mahdollisuus viettää loppuvuosi alivuokralla, etelänmailla lomailemassa olleen rouvan kotona, pitäen samalla huolta huonekasveista. Talo oli sinänsä tuttu, sillä eräs ystävämme asui siinä aikanaan 11 vuotta ja olimme usein käyneet kyläilemässä hänen luonaan. Seinänaapurikin oli tuttu, entinen ja nykyinen työkaverini. Juuri häneltä tästä mahdollisuudesta tiedon sainkin.
Vaan se asunto... En vain voinut kieltäytyä tästä mahdollisuudesta. Talo on rakennettu 1700-luvulla ja osa puolustusmuuria. Niinpä meren puoleinen seinä oli useita metrejä paksu. Ikkunasyvennykset ruudinsavunpoistohormeineen olivat kuin suoraan prinsessasadusta peräisin.
Rakennuksen katto on holvirakenteinen. Se on aikoinaan rakennettu pommitukset kestäväksi. Holvit tuovat omat sisustukselliset haasteensa. Tämä asunto oli ollut jo neljäkymmentä vuotta samalla haltijalla, mikä näkyi myös sisustuksessa. Haasteet oli siis ratkaistu jo aikoja sitten, menestyksekkäästi.
.jpg)
Aurinkoisena aamuna ikkunoista paljastui ihana maisema. Pakatessani tavaroita viimeisenä alivuokralaispäivänä, koin haikeutta saaren jättämisestä. Olen ymmärtänyt, että kun on kerran antanut pikkusormen paikalle, vie se helposti koko käden. Niin se taitaa olla...
Mutta nyt koittaa seuraava vaihe. Ystävät, oletteko valmiita majoittamaan reissutyöläisen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi! :)