Kiviä, kiviä, kiviä...

Eilen pidimme pihatalkoot. Monet ystävät nauttivat vapaapäivästä sisätiloissa hyvällä omatunnolla, koska ulkona oli niin sateista. Vaan me kun olimme päättäneet siirrellä kiviä, myös teimme niin. Eikä pienessä sateessa mitään valittamista olekaan. Onpahan raikas ilma hengittää. Eräs talkoolainen bongasi pienen palan punaistakin talon emännän muodossa... 

Koko päivän rehkimme ulkosalla, mutta lopulta saimme urakan päätökseen. Onneksi apunamme oli traktori, joka nopeutti kivien siirtelyä huomattavasti. Ohikulkijat ehkä hämmästelivät meitä, kivenpyörittäjiä, mutta omat keinoni rikkaruohojen torjunnassa olivat tätä ennen jo kertakaikkiaan käytetty. Eikä tuo uusi kiveys nyt niin hullun näköinen lopulta ole. 

Sateisen päivän jälkeen ripustimme hanskat naulaan, lämmitimme saunan ja söimme hyvin. Parasta talkoissa onkin ehkä saavutetun työn lisäksi yhdessä olo. Entisaikaan monet asiat hoituivat talkoilla, mutta nykyään talkooperinne tuntuu kokeneen laman. Kun talkoita järjestetään, ovat ihmiset niin kiireisiä, ettei aikaa ylimääräisen työn tekemiseen löydy. Näin talkooväkeä on kovin vaikea saada kasaan. 

Vaikka talkoomme eivät varsinaisesti yleisömenestys ollutkaan, oli meillä mukavaa. Kiitoksia suuresti paikalle päässeille! Ilman teitä pihamme olisi tällä hetkellä kovin erinäköinen. 

Jos jotain positiivista pitää ruttojuuresta sanoa, on se saanut näkemään monet rikkaruohot jo positiivisessa valossa. Kuinka kaunis esimerkiksi onkaan keltainen voikukkapelto. Eihän tuota raaski niittää lainkaan!

Pihasuunnitelmia helatorstain varalle

Siitä asti kun olemme nykyiseen kotiimme muuttaneet, olen taistellut suorastaan piinallisen rikkakasvin, ruttojuuren kanssa. Kyseessä on ilmeisesti haitalliseksi vieraslajikkeeksikin nimetty etelänruttojuuri. Olen koittanut taistelussa vaikka mitä aseita, mutta aina kasvi on työntynyt läpi esteiden. Edellinen asukas on leikannut maanpäälliset kasvustot kesäisin, mistä johtuen juuret ovat päässeet haarautumaan ja leviämään maan alla voimakkaasti. Nyt on tarkoituksena ottaa kovat keinot käyttöön!

Suurin esiintymä on tonttiin rajoittuvan tien ojassa. Olen koittanut muovittaa aiemminkin ojaa, mutta turhan heppoisin menetelmin. Kuten aiemmin kerroin, tilasin tällä kertaa pari kuormaa kiviä pihalle. Ojanpohjalle olisi tarkoitus levittää ensiksi juuria läpäisemätön kangas, jonka päälle sitten ladotaan kiveys. Yrittäkööt siitä läpi, mokomat. Kasvin voimasta kertoo jotain se, kun viime kesänä jätin kukkapenkin viereen täyden, avaamattoman 50 litran multapussin. Viikon päästä sen läpi oli työntynyt ruttojuuri. Kaksinkertainen muovi ja välissä oleva multakerros siis ei ole riittävän vahva estämään kasvustoa nousemasta. Kauniskaan tuo kasvi ei mielestäni ole, sen paremmin nimeltään kuin ulkonäöltäänkään. 

Pari vuotta sitten tein saman kivitempauksen talon toiseen päätyyn, jossa kyseistä kasvia niinikään kasvoi. Sinne tein lisäksi myös kivetyn kukkapenkin. Ja hyvä siitä mielestäni tulikin. Nyt kun tämä talon toisen sivustan kivityö saadaan ohitse onnistuneesti, täytynee lähteä hankkimaan myös kukkapenkkiin kesäkukkia. Alla oleva kuva on samalta paikalta viime kesältä. Silloin kasvamassa oli monivuotisten kulleroiden lisäksi yksivuotisista kesäkukista mm. timanttikukkaa sekä huovinkukkaa. Kuten niin monella muullakin saralla, myös kukkavalinnoissani usein päädyn pirteän kelta-oransseihin väreihin. Vaikka huovinkukkaa usein suositellaan amppelikukaksi, toimii se myös maahan istutettuna erinomaisesti. Kukinnon levittäytyessä maata pitkin, peittää se alleen kesän mittaan mukavan kokoisen alueen. 

Tiedossa on siis hikinen päivä huomisesta. Kaikki jotka kyseisen kivikasan sijainnin löytävät, ovat tervetulleita talkoisiin. Liikaa apuvoimia tässä torjuntaurakassa tuskin voi olla! 

Kangaspuita kerääntyy...

Lauantaina kiertelin aikani kuluksi kirpputorilla. Yleensä en etsi mitään, mutta eteen sattuu jotain, joka on pakko saada. Niin tälläkin kerralla. Täydellisessä kunnossa olevat Brion kangaspuut! Tällaisista olen haaveillut jo yli kolmekymmentä vuotta. Noh, tällä välinhän olen toki saanut jo ihan oikeatkin kangaspuut, joista voin joku toinen kerta kertoa. Vaan näitä ilman ei ollut kirppikseltä lähtemistä.

Vaikka kyseessä onkin lelu, on näillä mahdollista tehdä myös hyödyllisiä asioita. Kuten nauhoja ja leveämpiäkin kudonnaisia. Loimeakin oli vielä jäljellä. Ja kun loimi joskus loppuu, ei hätää. Neulanhaltijan blogissa on neuvottu seikkaperäisesti kuinka uusi loimi luodaan. 

Eikä kotiinkannettavan käsityökaluston määrä tähän toki jäänyt. Ulkomaille muuttavalta ystävältä sain lahjoituksena Singerin neulekoneen. Tähän en vielä ole ehtinyt tutustua tarkemmin. Aikanaan olen yhden villapaidan tehnyt moisella, mutta tarkempaa perehtymistä sekä osien tarkistelua tarvitaan vielä. Sen verran ehdin asiaa jo katsastaa, että netin ihmeellisestä maailmasta voisi tähänkin pulmaan olla apua. Enää ei siis puutu kuin aikaa! 

Puutarhassa

Pienestä saakka yksi lempiväreistäni on ollut keltainen. Kun olin vauva, laittoi äiti pinnasänkyyni lakanat, joissa oli valkoisia sydämiä keltaisella pohjalla. Kangas saattoi olla Tampellan Cook-collectionin, tai ainakin se näytti siltä kovasti. Epäilemme että katsellessani maailmaa tuolta keltaisesta vinkkelistä, on jokin vaikutus tarttunut koko maailmankuvaani. Toinen lempivärini, kuten blogin nimikin jo kertoo, on punainen. Nämä värit ovat päätyneet myös kukkapenkkiini. Narsissien auettua lämpö toi nopeasti pintaan myös tulppaanit. Kirkas keltainen ja punainen näyttävät mielestäni vihreällä pohjalla niin kovin piristäviltä. 

Keltainen on myös tuo ennenkin mainitsemani Viljami-ruusu, joka pihallamme kasvaa. Värin lisäksi myös nimi vaikutti ostopäätökseen. Tätä en vain voinut jättää hankkimatta! Ajatuksissani ruusun kasvamista seuraa myös eräs minulle hyvin tärkeä vanha Viljam, jossain pilvien tuolla puolen. Ruusun virallinen nimi on Viljaminkeltaruusu, eli William's yellow. Nyt on alkamassa Viljamin kolmas kesä pihallamme, ja lehdet ovat kasvamassa isommiksi. Nuppuja odotellessa on joku hämähäkki ehtinyt jo käydä tekemänsä luomuksensa Viljamin runkoon. 

Noin viikko sitten ajoin nurmikon ensimmäistä kertaa, sen ollessa vielä vähän kuiva ja keltainen. Nyt nurmikko rehottaa täysillä. Sitä se lämpö teettää... Onneksi rikkakasveista voikukat miellyttävät värinsä vuoksi omaa silmääni, joten kestän pienen villiintymisenkin. Kunhan tulppaanit eivät vain tukehtuisi kasvuston keskelle, ennen kuin ehdin hätiin.

Puutarhanhoidossa täytyy myöntää peukaloni olevan aavistuksen keskellä kämmentä. Kasvit ja niiden hoito eivät ole kovin tuttuja, lajien nimet pääsevät välillä unohtumaan. Kasvatukseni lähtökohtana on yrityksen ja erehdyksen kautta oppiminen. Pihallamme oli kolme vanhaa angervopensasta, joiden arvelisin olevan norjanangervoita. Vuosi sitten kokeilin leikata vanhimman ja kärsineimmän kokonaan poikki. Näin komeasti se taas kukkii, joten kokeilu kannatti. Viime syksynä katkaisin loputkin kaksi, katsotaan mitä ne toimenpiteestä pitivät. 

Viikossa piha on muuttunut paljon! Nyt luonto alkaa olla kauneimmillaan, kun kasvukausi on aluillaan. Lakastuneita kasveja ei vielä ole. Näillä lämpötiloilla se tosin lienee vain ajan kysymys. Voi kunpa vain pian ehtisin  muilta kiireiltä upottaa sormeni multaan!

Kesä tulla ryöpsähti

Tällä viikolla piha on muuttunut. Joka aamu ikkunasta ulos vilkaistessa näkymä on vaihtunut edellisen vilkaisun jälkeen. Kiireisen viikon aikana pihatyöt ovat jääneet vähälle, ja nyt viidakko alkaa olla villiintymässä... Aamulla töihin lähtiessä saniaiset nostivat auringonsäteissä päätään. Illalla näkymä lienee taas erilainen... Kerron mitä kaikkea pihassa on tapahtunut, kunhan sopiva väli tulee. Helteistä perjantaita kaikille! 

Matkailumuistoja: Romania

Matkakuumeen edelleen jatkuessa, kerron teille vähän Romaniasta. Olen ymmärtänyt että monelle suomalaiselle on kerjäläiskulttuurin myötä muodostunut melko negatiivinen kuva kyseisestä maasta. Hassua kyllä, monet tähän mielipiteeseen vaikuttaneet kerjäläiset ovat ilmeisesti naapurivaltion, Bulgarian romaneita. Kuitenkin keltainen lehdistö usein vetää johtopäätöksiä niputtamalla sanat romanialainen ja romani tarkoittamaan samaa kansanryhmää. Itse muistelen oppineeni, että romanit ovat aivan alunperin lähtöisin Intiasta, eikä näin ollen Romania valtiona liity sanan alkujuuriinkaan. Toki romaneita asuu paljon myös Romaniassa, jossa heitä sorretaan kuten valitettavan monessa muussakin maassa. 

Toinen Romanian mielikuvia vainoava seikka varmasti on lähihistorian itsevaltias, itseään Karpaattien Neroksi ja Ajatusten Tonavaksi vaatimattomasti kutsunut Nicolae Ceausescu. Vielä tänä päivänä on nähtävissä Ceausescun ajan maan kahtiajakautuneisuus, pääkaupunki Bukarestissa sijaitsevan kohtuuttoman suuren parlamenttitalon ja maaseudun suunnattoman köyhyyden välillä. Aurinkoisena kesäpäivänä kurjuus näyttäytyy sinisilmäiselle turistille kuitenkin lähes maalaisromanttisena. 

Itselläni kiinnostus Romaniaan heräsi useampia vuosia sitten, nähtyäni televisiosta Monty Python -mies Michael Palinin loistavan matkailuohjelman, "Michael Palin's New Europe", Romaniaa koskevan jakson. Tuossa Palin vieraili mm. UNESCO:n maailmanperintölistalla olevassa Sighisoaran kaupungissa, Transilvaniassa. Kaupungin kuuluisuus perustuu nykyään lähinnä muinaiseen hirmuhallitsijaan, Vlad Seivästäjään, joka on syntynyt kyseisessä kaupungissa. Tämän karmivan hahmon lisänimi, Dracula, mainitaan maailmankirjallisuudessakin Bram Stokerin luoman fiktiivisen hahmon yhteydessä. Kauhutarinaa enemmän allekirjoittaneeseen vetosi kuitenkin kaupungin kauneus. Päätös lähteä käymään tuolla konkretisoitui nelisen vuotta sitten, kun viimein lähdimme reissuun. 

Majapaikkamme Casa Cu Cerb oli ehkä yksi täydellisimmistä hotelleista, joissa itse olen yöpynyt. Tässä suositussa majapaikassa, jossa myös Walesin prinssi Charles on majoittunut, on ainoastaan yhdeksän huoneistoa. Tämän vuoksi jouduimmekin hieman säätämään matkustusajankohtaamme, jotta löysimme vapaan huoneen. Varauksen teimme jo puolta vuotta ennen matkaa. Sijainti torin laidalla Sighisoaran keskiaikaisen keskustan keskeisimmällä paikalla, siisteys, hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu, yhdistettynä kauniiseen  huoneistoon ja koko rakennukseen, sekä uskomattoman edulliseen hintaan vaikuttivat mielipiteeseeni paikan täydellisyydestä!

  

Vaikka kaupunki ei olekaan kovin suuri, sen kaduilla olisi viihtynyt pidempäänkin. Vietimme runsaan viikon pituisesta Romanian kierroksesta Sighisoarassa kaksi yötä. Päivisin turistibussit toivat paikalle matkailijoita, mutta illan tullen kaupunki rauhoittui rajallisten majoitustilojen vuoksi. Täällä ihmisen oli hyvä olla. 

Dracula-turismikin näkyi, vaan ei liiaksi. Tämän kyseisen talon paikalla sijainneessa rakennuksessa se hirmuinen Vlad syntyi. Nyt rakennuksessa oli matkamuistokauppa, täynnä Dracula-tavaraa. Sitä ei kuitenkaan mukaan lähtenyt. Itselleni riittivät upeasti valaistujen, keskiaikaisten kivitalojen katselu ja kuvaaminen. Suosittelen Romaniaa ja etenkin Transilvaniaa kaikille omatoimimatkailijoille. Itse tahdon tänne myös uudelleen!

Aurinkoa sisällä ja ulkona!

Kesäkauden virallisesti käynnistyttyä ei 24 tuntia tahdo riittää. Leppeästä kesätuulesta olisi niin ihana nauttia ulkona puutarhatöissä, lojuen tai muutoin vain ulkoillen. Tuulenvireen tuntu avoimesta ikkunasta on myös nautinnollista, samalla sisällä kokkaillen, kutoen mattoa tai vaikkapa lukien. 

Sisällä aurinko on läsnä aina. Oma aurinkopulloni on vailla jälleenmyyntiarvoa, kuten useat muutkin koriste-esineeni. Niiden funktiona on toimia ainoastaan silmänilona, enkä aio niistä luopua. Vaikka pullo näyttääkin täysin ehjältä, on sen suuaukolla pienen pieni särö. Koska pulloa ei käytetä, ei siitä ole mitään haittaakaan. Mutta särön vuoksi olen saanut muutoin henkeä salpaavissa hinnoissa kaupattavan aurinkopullon itselleni suorastaan halvalla. Välillä kirppareilla ja antiikkimessuilla kierrellessäni oikein harmittaa. Säröllä olevista, krakeloituneista astioista haluttaisiin saada saman verran rahaa, kuin mitä ehjistä. Ja eihän tämä keräily nyt niin mene. Ne, jotka keräilevät vain viattomia tuotteita, ovat kiinnostuneita maksamaan. Ne, jotka tahtovat halvalla, eivätkä ole kiinnostuneita jälleenmyyntiarvosta, hyväksyvät huonotkin hyllyynsä. Kalliita ja rikkinäisiä ei oikein kukaan tahdo. Tai sitten saa syyttää itseään. 

Kastehelmeni ovat peräisin kaupan keräilykampanjasta. Kuten toinen Mariskooleistanikin, vaikken sitä itse olekaan keräillyt, vaan saanut keräillyn tuotteen lahjaksi. Usein keräilykampanjoiden edulliset ostohinnat mahdollistavat tuliaisten hankinnan. Kun halvalla saa, voi "varmuuden vuoksi" hankkia. Kyläilemään lähtiessä voi tarkistaa kaapista, olisiko siellä jotain kivoja viemisiä, joista emäntä tai isäntä nauttisi. Näin saa hyvän mielen kiertämään.

Maalaiselämää -ei pöllömpää!

Sunnuntaina se kesä viimein alkoi. Kun lämmintä on yli kaksikymmentä astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, tuntuu jokainen nurkka jälleen kuvaamisen arvoiselta. Lähdimme käymään lapsuudenkodissani, tekemään hieman toukotöitä. Tällä kertaa vuorossa oli perunanistutus. Kaupasta perunoita saisi toki paljon edullisemmin, kuin mitä lannoitukseen ja konetöihin kuluu, mutta jokin kumma vetää vuodesta toiseen ihmiset pellolle. Ehkä se on se maku. Oman maan peruna on aina oma. 

Istutus käy kuin leikki, kun käytössä on oikea kone. Tämä kyseinen mynämäkisen Jukon kone on ollut lemmikkini siitä saakka kun se kotiini tuli, vuosia sitten. Kyseessä on traktorin perään laitettava kone, jossa on istumapaikat kahdelle ihmiselle. Nauhassa kulkevien kuppien avulla siemenperunat saadaan istutettua tasaisin välein, aurojen peittäessä maahan päätyvät perunat. 

Kun urakka saatiin päätökseen, huomasimme puussa tarkkailijan. Siellä se istui ja katseli. Ei pöllömpää!

Maistuis varmaan sullekin!

Silloin kun ei kaapissa ole ruokaa, eikä kauppaan jaksa mennä, on hyvä pitää varastoissa muutama säilykepurkki paellan varalle. Näitä rääppiäisruokiahan löytyy eri maista. Paellan lisäksi pyttipannu ja pizza ovat syntyneet ymmärtääkseni tarpeesta saada ylijääneistä ruoista aikaiseksi jotain syömäkelpoista.

Säilykepaella: 

1 prk savustettuja simpukoita öljyssä

1 prk tonnikalapaloja öljyssä

2,5 dl pitkää riisiä

1 sipuli

currya

savustettua paprikajauhetta

1 l vettä

1 lihaliemikuutio

1 pss wokvihanneksia

1 prk oliiveja

1 pss katkarapuja

Paras astia valmistukseen on wok-pannu. Itselläni on valurautainen ihanuus, toimii! 

Valuta ensiksi säilykkeissä olevat, maustuneet öljyt pannulle. Kuullota riisi ja sipuli öljyssä. Lisää currya ja savupaprikajauhetta maun mukaan. Tämän jälkeen lisää vesi ja lihaliemikuutio ja anna kiehua n. 30-60 min, kunnes riisi on pehmentynyt ja vesi lähes haihtunut (varo ettei pääse kuivumaan liikaa). Tämän jälkeen lisää pakastevihannekset hieman aiemmin kuin loput ainekset, jotta vihannekset ehtivät aavistuksen pehmetä. Lisäyksen voi tehdä myös riisin ollessa vasta "al dente", eli sopivasti kypsää tai viittä vaille kypsää (tästä väitellään meillä kotona, koska minulle raaka on jo miehelle kypsä). Lopuksi lisää tonnikala, katkaravut ja viimeisenä simpukat, niin että ne lämpiävät. Simpukoita ei kannata enää kiehuttaa, sillä ne pehmenevät nopeasti ja hajoavat. Samoin katkaravut, tonnikala ja kala yleensäkin kuivuvat helposti, mikäli niitä kypsentää liian kauan. Tarjoa heti tai laita jääkaappiin. Jääkaapissa säilytettynä paella on yleensä seuraavana päivänä vieläkin mehevämpää. 

Juhla-aterialla säilyketuotteita ja pakasteita voi korvata mielen mukaan tuoreilla. Mukaan sopii myös kana, paprika, tuoreet äyriäiset, jne. Äyriäispaellan kanssa nautittavaksi sopii myös aioli, eli valkosipulimajoneesi. 

Aioli:

1 valkosipulinkynsi

1 kananmunan keltuainen

n. 2 dl oliiviöljyä

ripaus suolaa

hieman sitruunamehua

Valmistukseen käytän keraamista morttelia. 

Ensiksi murskaan ja hienonnan kuoritun valkosipulinkynnen survimella. Tämän jälkeen sekoitan keltuaisen murskatun valkosipulin sekaan. Öljyä kannattaa kaataa ohuena nauhana, jatkuvasti nopeasti sekoittaen. Alkuvaiheessa kannattaa aloittaa pienellä määrällä, ja kun sakenemista majoneesiksi alkaa tapahtua, lisätä yhtenäisesti. Vaikkei valkosipulia käytä tämän enempää, maistuu se melkoisesti ja levittää tuoksuaan jääkaapissa laajalti, vaikka astia olisi peitetty kelmulla. Pari päivää lienee suositeltava maksimisäilytysaika, koska raaka keltuainen ja öljy eivät välttämättä pitkiä aikoja säily hyvinä. Omiin aisteihin kannattaa kuitenkin tässäkin asiassa luottaa. 

Buena gusto! 

ps. Välillä kalaruokien valmistus herättää kiinnostusta myös ympäristössä, otathan tämän huomioon jättäessäsi ruoan liedelle kiehumaan! ;) 

Keväthuumaa

Kevään edistymistä voi seurata Viljamista. Ihana keltainen ruusuni työntää lehtiään, hitaasti mutta varmasti. Ensi viikolle luvatun helteen luulisi toteutuessaan vauhdittavan kasvukautta melkoisesti. Vaan mihinpä meillä on kiire. Puolen vuoden päästä kun on jälleen päivä vähän lyhyempi, sanoisi pessimisti. Itse nautin kyllä kaikista neljästä vuodenajasta. Viime talven vähälumisuus oli hienoinen pettymys, koska kahtena edellisenä talvena ehdin koukuttua hiihtämiseen pahanpäiväisesti. Kunnon rapakelitkään eivät tulleet syksyllä eivätkä keväällä. Välillä kun räntää vihmoo vaakatasossa, nautin kun saan pukea päälleni lämpimästi, taistella lenkin koiranilmassa ja lopulta tulla sisälle saunomaan. 

Narsissitkin ovat nostaneet päänsä ja alkavat olla auki. Keväinen narsissipenkkini leviää vuosi vuodelta. Joka pääsiäinen hamuan kaupasta ihanan keltaisia kukkia. Kun kukinta on ohi, on ruukkunarsissien hienous siinä, että ne voi istuttaa pihalle. Siellä ne nousevat jälleen seuraavanakin vuonna. 

Vaan mitä hullua meninkään tekemään... Pihamaani näyttää tällä hetkellä tältä! Kaksi kuormaa multaa sekä kaksi kuormaa kiviä lojuvat kasalla nurmikolla. Tämä urakka oli haaveissani jo viime kesänä, mutta en saanut aikaiseksi tuolloin tilata maa-aineksia. Nyt sitten olin liikkeellä hyvissä ajoin. Vaan mitenköhän käy tästä eteenpäin, jokohan piha näyttää taas pihalta juhannuksena, vai ovatko kasat edelleen jouluna samoilla sijoillaan... Projektia kerrakseen! Pitäkää peukkuja!  :) 

Näkymiä kännykkäkameran läpi

Eilen autoillessani huomasin kesän todella koittaneen! Huomiooni vaikutti aurinkoisen ja lämpimän ilman lisäksi se, että käväisin hieman etelämpänä, jossa puiden lehdet olivat jo suuria. Liikennevaloissa istuessani oli näpsäistävä auton ikkunasta nopea kuva todisteeksi kesän tulemisesta. 

Toinen kesän merkki olivat tien varrelle ilmestyneet lehmät. Tämä on näky, joka sykähdyttää mieltä aina. Valitettavan harvoin nykyään vain näkyy laiduntavia lehmiä. Mielikuvaani täydellisestä kesäpäivästä nämä märehtijät kuitenkin kuuluvat. Yhdessä kärpästen pörinän, lempeän kesätuulen ja varpaiden alla tömisevän hiekkatien kanssa. 

Kotiin päästyäni palkitsin itseni makoisalla matkamuistolla, jonka hankintaan vaikutti puhtaasti käärepaperi. Tämä makeinen ei tullut eiliseltä reissultani, niin etelässä en kuitenkaan käynyt, vaan parin viikon takaiselta harrastusreissulta. Nallukka kelta-punaisella pohjalla vain oli liian houkuttava. 

Pieni pala sinistä, osa 2

Yksi ikkuna on omistettu kokonaan siniselle värille. Ultramariini on täälläkin vallitseva sävy, kuten edellisessä sinipostauksessani. Iittalan Mariskoolit, juomalasit ja tuikkualusta ovat juuri oikeanvärisiä. Lisäksi äidiltä saadut vanhat pullot ja kaupasta löytämäni koristekivet täydentävät kokoelmaa. Ilta-auringossa ikkunakoristeiden läpi suodattuu olohuoneeseen sininen kuulastus.

"Ja pieni sateenvarjo
On aivan kallellaan,
Ja sinistä unien kirjaa
Se kantaa kainalossaan,
Ja unien sinimaahan
Se lapset autolla vie.
Surrur, surrur ja sinne
On sininen, uninen tie."

Kotimainen matkavinkki!

Tipi tuossa aiemmin valitteli matkakuumetta ja siitä tuli mieleen viimekesäinen reissu. Tämä ei juuri Tipiä lohduta, sillä tiedän hänen ko. paikassa käyneen, mutta muille vinks vinks. Tai voit sä Tipi mennä uudestaankin :)

Hangosta 25 km lounaaseen keskellä merta sijaitsee Bengtskär. Pikkuruinen, Saaristomeren uloin luoto kantaa päällään Pohjoismaiden korkeinta majakkaa. Paikka on ihan mieletön!

1906 valmistunut majakka kohoaa 52 metrin korkeuteen. Huipulle on hiukan kiipeämistä, mutta näkymä on upea. Ja näin sisämaan kasvatille ja järvi-ihmiselle yllättävä, kun ympärillä näkyy vain merta.

 Majakkaa pääsee ihmettelemään Hangosta, Kasnäsistä ja Rosalasta. Satunnaisesti myös Turusta. Jos retki majakkasaarelle kiinnostaa, kannattaa käydä tutustumassa Bengtskärin kotisivuihin:  http://www.bengtskar.fi/.

Krääsäkranssi (hillityn ystävät jättäkää väliin)

Tänään sain toteutettua projektin, joka oli ollut mielen päällä jo pitkään. Näin joskus jossain netissä pikkuleluista ja tilpehööristä tehdyn ovikoristeen, siis kranssin. Kyseinen koriste oli lopuksi maalattu valkoisella ja itselläni kävi mielessä ajatus, että lopputuote spreijataan hopealla, mutta kuinkas sitten kävikään...

Sain joululahjaksi ovikranssin, joka ei millään tavalla ole minun tyylinen. Meinasin sen jo hävittää vähin äänin, mutta se oli jäänyt tekemättä. Ajattelin, että tuota voisi joskus jotenkin tuunata. Tänään sitten yhtäkkiä muistin krääsäkranssin ja ei kun tuumasta toimeen. Toki ensin piti lapselle ehdottaa, että käytäiskö läpi ne hänen jemmaamat suklaamunayllärit (niitä on PALJON) ja muut pikkutilppikset ja tehtäis siitä semmonen koriste. Ehdotus meni läpi.

Tässä alkutilanne:

Kranssi olisi tuollaisenaan ollut liian iso ja harva tuunattavaksi, joten poistin nuo uloimmat ja harvemmat kieputukset kokonaan. Jäljelle jäi alla oleva rinkula. Alakuvan ylänurkassa näkyy jo tulevaa tuunausmateriaalia :) Sitten vaan kuumaliimapyssy kuumenemaan ja sommittelemaan.  

Lopputulos tässä!

 Mietin, että mitä tuonne keskelle laittaisi killumaan. Diskopallo oli liian kimaltava ja poikkeava tuosta värihässäkästä, joulupallo liian jouluinen ja äitinihän sen sitten keksi. Munakotelot, koska ne samalla kertoo siitä, mistä nuo tavarat on tulleet :) Onhan siellä toki vähän muutakin tilppistä eli ihan kaikki ei ole munantuomia. Ja tadaa, se oli siinä. Äitini myös oli sitä mieltä, ettei tuota kannata alkaa maalaamaan, vaan on hyvä tuollaisenaan. Ja äitiähän tulee uskoa! :) Kovasti kyllä itsekin tykkään tuosta, koska rakastan värejä ja leikkisiä juttuja. Varmasti joku alkuperäisestä kranssista pitävä saisi tuosta päänsäryn jne, mutta nyt se on meidän näköinen. Värikäs ja ei liian aikuismainen ;)

Ja jottei hyvä tavara mene haaskuulle, otettiin kranssista talteen sydämenmuotoinen tervetuloa-kyltti ja tuunattiin siitä WC:n oveen opaste. Sellainen meiltä olikin puuttunut! Ja tuo oli vielä sopivasti harmaa eli just passeli meidän eteisen värimaailmaan. Tänään oli hyvä askartelupäivä!

Makuja maailmalta

Matkaillessa tulee tutustuttua uusiin makuihin. Toisinaan löytyy myös varsinaisia huippuherkkuja, joita kuvittelee voivansa loihtia kotioloissakin. Useimmiten matkoilta kotiintuomisiksi tarttuu mukaan kasa kirjoja, satunnaisesti myös keittokirjoja. Koska mittayksiköt vaihtelevat eri maissa, ei ruoanlaitto ole aina kuitenkaan ongelmatonta. Myöskään kaikki englanninkieliset ruokasanat eivät ihan aina avaudu ensinäkemältä. Mutta aina kannattaa yrittää! 

Kreikkalaisen keittiön tuotokset ovat kaikkinensa maittavia. Salaatit, juustot, lammas sekä viininlehtikääryleet kuuluvat omiin suosikkeihini. Santorinilla maistoin myös Favaa, joka oli eräänlaista paputahnaa, valmistettuna keltaisista pavuista. Koska makukokemus oli niin kovin miellyttävä, päätin koittaa valmistaa tätä myös kotona. 

Ensimmäinen ongelma oli oikeiden papujen löytäminen. Paikallisten pikkukauppojen varastoissa "the split-peas of Santorini", joka on käsite ilmeisesti ympäri Kreikkaa, ei ollutkaan täysin tunnettu. Päädyin hankkimaan vaaleita linssejä, joiden päättelin olevan valikoimasta lähimpänä haettua. Toisena pulmana olisin voinut havaita reseptin suuren annoskoon, mutta onneksi en ole tämän seikan koskaan antanut häiritä. Tottahan toki kaksi suomalaista syö saman verran kuin kokonainen kreikkalainen suku… …etenkin kun innostus Favaan oli taloudessamme täysin allekirjoittaneen harteilla. No, lopputuloksena oli melkoinen saavillinen herkullista, favahkoa tahnaa. Nam. Ihan joka viikko en tätä välttämättä kuitenkaan ala urakoimaan, sen verran useampi päivä saavillisen päihittämiseen meni. 

Fava

1/2 kg pehmeitä vaaleita papuja (esim. linssit käyvät myös)

1 pieni sipuli, hienonnettuna

vähän suolaa

vähän oliiviöljyä

vähän sitruunamehua

Liota papuja / linssejä ennen keittäistä. Valuta ne tämän jälkeen. Keitä kuumassa vedessä, johon on lisätty hivenen suolaa. Keittämisen loppuvaiheessa lisää myös sipuli. Kun pavut ovat pehmentyneet ja valmiita, soseuta ne sekoittimella. Lisää mukaan hieman oliiviöljyä ja sitruunamehua. Tarjoa esim. leivän kanssa tai salaatin lisukkeena. 

Toinen matkamuistona tuotu makuelämys on ranskalainen Tarte Tatin. Tämän omenaisen keikauskakun alkuperäinen ohje on peräisin Tatin'in sisaruksilta, joiden mukaan piirakka on myös nimetty. Tarinan mukaan Tatin'in neidit olivat kotoisin aatelisperheestä. Omaisuuden huvettua neidit elättivät itsensä valmistamalla isänsä suosikkipiirasta. 

Ensimmäisen kerran maistoin kyseistä herkkua kymmenisen vuotta sitten Pariisin matkallani, eräässä kahvilassa Madeleinen kirkon lähistöllä, makeana iltapalana. Tämän jälkeen olen metsästänyt täydellistä reseptiä, leikellen eri vaihtoehtoja lehdistä ja soveltamalla niitä. Täysin samanlaista kakkua en ole tavoittanut kuin mitä itse ensimmäiseksi maistoin. Kaikki versiot ovat kuitenkin olleet herkullisia. Yleisin ongelma valmistuksessa on se, että pohjasta tulee liian rapea, kun se paistetaan uunissa. Tavoitteissani olisi mehevä, pehmeä pohja. Onneksi tämän tortun resepteihin törmää lehdissä melko usein, joten variaatioita löytyy kokeiltavaksi. 

Useimmiten itse olen tehnyt kahden eri ohjeen välimuodolla, itse hieman soveltaen. Jaan siis tämän oman sovellukseni nyt myös käyttöönne; 

Tarte Tatin: 

Taikina:

100 g vehnäjauhoja

70 g voita

30 g sokeria

1 muna

ripaus suolaa

Täyte:

1 dl sokeria

100 g voita

hieman vaniljasokeria

1 rkl vettä

3-4 hapahkoa omenaa

Valmistukseen paistinpannu, jonka voi laittaa myös uuniin. 

Tee piirastaikina käsin nyppimällä vehnäjauhoista, huoneenlämpöisestä voista, sokerista, munasta ja suolasta. Kiedo se kelmuun ja taputtele paistinpannun suuaukon kokoiseksi pyöreäksi levyksi. Pane taikina jääkaappiin noin tunniksi. 

Poista omenista siemenkodat ja viipaloi. Mikäli käytät kotimaisia omenoita, voit käyttää myös kuoret. Laita voi, sokeri ja vaniljasokeri paistinpannulle,  ja anna niiden sulaa tasaiseksi seokseksi. Lisää tämän jälkeen omenalohkot seokseen ja kypsennä niitä miedolla lämmöllä, kunnes sokeri-voi-seos on paahtunut aivan aavistuksen tummahkoksi karamellimassaksi. Lisää tämän jälkeen vesi ja anna sen höyrystyä. Levitä pannussa olevien karamellisoituneiden omenoiden päälle taikina, ja laita se noin puoleksi tunniksi 200 asteiseen uuniin, kunnes taikina on kypsynyt kullanruskeaksi. 

Kumoa kakku varovasti pannulta siten, että taikina tulee alimmaiseksi. Tarjoa lämpimänä jäätelön ja kermavaahdon kanssa. 

Bon appétit! 

Taas se iski

Aina välillä se iskee. Vaikka koitan välttää tartuntaa, jostain se vain hiipii. Matkakuume! 

Asiaan eivät auta sähköpostiin tulvivat äkkilähtömainokset, tai kotiin tuleva matkailulehti. Minkäs teet jos luonne on heikko. Matkailu ja uusien paikkojen näkeminen on vain niin mukavaa! 

Tänä vuonna takana tosin on jo pari matkaa, joten nyt yritän pysyä lujana ja viihtyä kotona sisustamassa. Matkakuvia katsellen. Ainahan sitä voi muistella menneitä matkoja. 

Santorinilla kuu paistoi, ilma oli kuin linnunmaitoa. Valkoiset talot loistivat kauniina kalderan reunalla Oian taiteilijakylässä. Matkalla opin uuden sanankin. Kaldera on Wikipedian mukaan tulivuoren romahtamisesta syntynyt tuliperäinen muodostelma. Alkuperältään sana on muotoutunut espanjan kielisestä sanasta caldera, joka tarkoittaa kattilaa. Aikanaan Santorini on ollut suuri tulivuorisaari. Noin 1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua tulivuori purkautui ja aiheutti suuren hyökyaallon, joka kohtasi Kreetankin. Tuosta tuhosta arvellaan koituneen koko minolaisen kulttuurin rappeuman. Hyökyaallon kuuluisin raunio, Knossoksen palatsi, on näkyvillä Kreetalla. 

Sisäinen matkakuumekelloni kaipaa kroonisesti Pariisiin. Voi, jospa se olisi vain hieman lähempänä. Näin kevätaikaan istuskelu katukahviloissa ei olisi lainkaan hullummalta kuulostava ajatus. Sunnuntaiksi voisi mennä rauhassa museokierrokselle. Oma suosikkini on Montmartrella sijaitseva Espace Dali, jossa maanalaisessa museossa on nähtävillä Salvador Dalin tuotantoa. Dalin taiteen perässä olen kierrellyt myös esimerkiksi Espanjassa. Taiteilijan maallinen taival päättyi Figueresin pikkukaupungissa sijaitsevan taidemuseon kryptaan. 

 

Hieman perinteisempää taidetta löytyy yllä olevan kuvan kellon takaa, Musée d'Orsaysta. Museo on perustettu vanhaan rautatieasemarakennukseen. Juuri täydellinen sunnuntaikävelyn päätepiste. Suosittelen!

Pieni pala -sinistä!

Vaikka lempivärini ovatkin enemmän punaisen ja keltaisen johdannaisia, löytyy kirjavasta kodistamme myös muita värejä. Paljon! Ultramariinin siniset lasi- ja posliiniesineet esimerkiksi miellyttävät kovasti paljon sisustussilmääni. 

Arabian Ali-sarjan  kuvion on suunnitellut Raija Uosikkinen. Sama suunnittelija siis kuin Pomona-purkeissani. Alia valmistettiin 60- ja 70-luvuilla mm. Kaj Franckin suunnittelemina kahvikuppeina, jotka olisivat aivan ihania arjen piristäjiä. Purkkimaanikkona omat Alini rajoittuvat tällä hetkellä kuitenkin vain kahteen kulhoon. Suurempi näistä on ollut käytössä lapsuudenkodissani lihapatana ja himsselin teossa. Pienemmän olen hankkinut muutamia vuosia sitten antiikkimarkkinoilta, mutta onpa sekin ollut ihan arkikäytössä jo aikanani. 

Ali-sarjan kanssa samaan hyllyyn sopivat mainiosti vanhat peltiset Viri-kaakaopurkit. Aikanaan tuntui että näitä oli joka nurkassa, mutta vähitellen purkit ovat alkaneet kiertää antiikkimessuillakin arvostettuina. Niin sitä antiikkia syntyy, vähitellen ajan mittaan. 

Jaa niin mikäkö himsseli? Kyseessä oli kannaksenkarjalainen paikallisnimitys imelletylle ruispuolukkapuurolle. Valmistukseen tarvittiin puolukkaa, ruisjauhoja, vettä ja hyppysellinen suolaa. Valmistus tapahtui uunissa pitkään hauduttamalla. Yleensä tätä tarjottiinkin siis leivontapäivän lopuksi. Murteellisista ruoannimistä on vaikea sanoa kuinka laajalle nimet ovat levinneet. Osa on syntyjään varmasti vain ruokakuntien luomia, toiset taas alueellisempia. Himsseliin en ole nimenä kovin laajalti törmännyt, eikä nettikään sitä tunne. Uskoisin kuitenkin ettei tämä ole pelkästään yhden perheen luoma nimitys, toisin kuin papanpöpöt tai partavino, joita meillä myös syötiin. Niiden salaisuutta en lähdekään teille paljastamaan! ;)